1. Nykyinen lama Suomessa ei tarkoita, että olisimme kuopassa josta aikanaan noustaan ylös, sanoo G.H. v. Wright. Me olemme mäen harjanteella, josta tie johtaa alaspäin, kohti olennaisesti toisenlaista maailmaa kuin nykyinen.
Vertaus herättää kolme kysymystä, tärkeimmät mitä 90- luvun Suomesta puhuttaessa osaan esittää.
Ensiksi, mitä kaikkea alamäkeen kuuluun? Työttömien määrän kasvu. Sosiaaliturvan heikkeneminen. Suomen kuihtuminen kansallisvaltiona. Mitä muuta?
Toiseksi, pitkäänkö alamäkeä riittää, määrällisesti ja ajallisesti, ennen kuin tapahtuu räjähdys tai romahdus täysin toisenlaiseen, kurjuuden ja väkivallan maailmaan? Kuinka suuren työttömien määrän Suomi kestää ja koska tuo luku saavutetaan? Millä rahalla ihminen ei enää tule toimeen ja koska köyhimpien käteen jää vain tämä määrä tai vähemmän? Millä aliravitsemuksen asteella nälkä alkaa näkyä niin, että sosiaaliministerinkin on pakko se havaita?
Kolmanneksi, mitä sitten tapahtuu? Kuinka "räjähdys" tai "romahdus" ilmenee? Ryntääkö kansa kaduille ryöstämään kauppoja ja hyvinvoivan näköisiä kadulla liikkujia? Lisääntyykö niiden määrä, jotka kuolevat pikemmin hoidon puutteeseen kuin sairauteen? Alkavatko venäläismassat vyöryä moraali-yhteiskuntana luhistuneeseen Suomeen?
Näinä päivinä, kun miljoonaomaisuutensa röyhtäilyttämä valtiovarainministeri virnistelee köyhille ja tuuliko-sen-huulia-heilutti pääministeri tilaa nöyräselkäeliitiltä lisää mitääntekemättömiä mietintöjä, eivät yhteiskuntatieteilijät tunnu uskaltavan sanoa mitään noista kovista kysymyksistä. Vai uskaltaisivatko, kirjassa jonka nimi on Kestävyyskoe, ja joka takakannessa kyselee: "Kestääkö Suomen aineellis-sosiaalinen selkäranka? Katoaako kansan moraaliyhteisyys?"
2. Kirjoittajat ovat 35-49 -vuotiaita taloustieteilijöitä ja sosiologeja, joukossa yksi tiedotustutkija. Aloitan lukemisen talous-tieteilijöistä: Allén, Vartiainen, Pantzar, Sauramo ja Santamäki-Vuori. Mitä minä, yhteiskuntatieteenlatuja jo 50-luvulta hiihdellyt ja niiden varsilta Suomea katsellut, heidän kirjoituksistaan opin?
Paljonkin. Suomen kuntalaitoksen historiaa. Menneitten vuosikymmenten talouspolitiikkaa. Tavaroiden, kuten kirjoituskoneen, polkupyörän tai auton muotovariaation lainalaisuuksia. Erilaisia lamakuvauksia ja -selityksiä.
Kysymyksiini liittyen opin myös, että kuntalaitoksen raunioittaminen on osa katastrofiin johtavaa alamäkeä. "Jos paikallisen itsehallinnon tulevaisuus jätetään pelkästään markkinoiden varaan, voivat lopputulokset olla kohtalokkaita niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin." Kohtalokkaita - millä tavoin? Sitä Tuovi Allén ei täsmennä. Eivät myöskään Pekka Sauramo ja Tuire Santamäki-Vuori kerro, mikä on se "hyvin raju yhteis-kunnan rakenteiden muuttuminen", ja mitä ne "massiiviset hyvinvointitappiot", joita pysyvä massatyöttömyys voi tuoda mukanaan.
3. Olisivatko sosiologit rohkeampia, nämä Ilmonen, Kosonen, Alasoini, Kasvio, Sulkunen, Luostarinen, Siisiäinen ja Julkunen?
Käsitteitä he ainakin osaavat heitellä. Jälkifordismi. Ohuttuotanto. Suuret projektit. Interaktiivinen pienviestintä. Promootion kulttuuri. Kittien rapautuminen. Sosiaalidemokratisoituva regiimi.
Ennusteet ovat pikemmin varovan rohkaisevia kuin suunnanmuutokseen säikäyttäviä. Kansallisvaltio saattaa ohentua mutta ei kuolla (Kosonen). Työttömyys voi jo ensi vuosikymmenellä kääntyä puutteeksi osaavasta työvoimasta (Kasvio). Hyvinvointivaltion rakenteet säilyvät vaikka niiden perustelut ja tavoitteet unohtuisivatkin (Sulkunen).
Jotain julmaa tähän yhteiskuntaan povaa Kaj Ilmosen kirjan loppusivuilla maalailema mahdollisuus, että Suomesta häviää moraalinen yhteenkuuluvuuden tunne. Rikkaat ottavat omansa kyynisesti, ilman sen kummempia perusteluja. Köyhimpien vaihtoehdoksi jää erilainen kaupustelu ja pikkurikollisuus, alkoholisoituminen tai muu lopullinen marginalisoituminen. "Moraaliyhteisyyden hävitessä katoaa myös sivistyksen perusta".
Pääosin kirjan teksteistä löytää sen tutun sosiologian, jonka kaavana on varovainen optimismi ja uusien sanojen tuottaminen toiveikkuuden tueksi, juuri näiden jälkifordismien, ohuttuotantojen ja muiden stiiknafuulioiden. Siinäkin tilanteessa, missä vanha filosofi jo rohkenee tutkailla nykyisten aikojen loppua, sosiologien kitti ei rapaudu. Tämän tästä sopivasti uudelleen sekoitettuna se kestää isältä pojalle.
Antti Eskola
