Psykoanalyysissa miehen ja naisen ominaispiirteinä pidetään fallisuutta ja kokemusta sisätilasta (kohtu). Anatomiset eroavuudet heijastuvat jatkuvasti psyykkisessä tapahtumisessa ja jokapäiväisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Aggressiivisuutta sekä pyrkimystä valtaan ja hallintaan pidetään fallisina ominaisuuksina. Hoivaavat, sisäänsä sulkevat ja elämää ylläpitävät piirteet liitetään sisätilaan.
Vaikkei hyväksyisikään psykoanalyyttista "anatomia on kohtalo" -teesiä, fallos ja sisätila on hyvä käsitepari ajateltavaksi. Muiden psykoanalyyttisten käsitteiden tavoin näitäkin käsitteitä voi käyttää ja käytetäänkin varsin väljästi.
Yleisnerojen aika on tieteessä ohitse. Kuuluakseen nykypäivänä tieteen terävimpään kärkeen täytyy erikoistua hyvin kapealle erikoisalalle; täytyy tietää "yhä enemmän yhä vähemmästä". Totuutta tavoitellaan uusinta teknologiaa hyödyntävien kontrolloitujen kokeiden avulla. Aikamme ihanteiden mukaan totuuden fragmentit täytyisi tavoittaa vielä varsin nopeasti.
Tieteelliseen keskusteluun kuuluvassa argumentoinnissa on väistämättä aggressiiviset puolensa. Tiedemiestä tai "intellektuellia" pidetään helposti besserwisserinä jolla on käytössä huomattava arsenaali vaikeasti avautuvia käsitejärjestelmiä, ja joka ottaa asiakseen oikoa toisten epätieteellisiä uskomuksia.
Ei tarvita kovin vilkasta psykoanalyyttista mielikuvitusta, jotta nykypäivän tiede terävine kärkineen ja aggressiivisine argumentointeineen toisi mieleen fallisuuden. Humen giljotiinin ja metaforisen käsittelytavan rajoitukset unohtaen aikamme tiedettä voisi luonnehtia pakonomaisuuden sävyttämäksi fallisuudeksi. Samassa hengenvedossa voi ryhtyä kaipailemaan menneiden aikojen tiedeihanteita.
Entisaikojen tiedemies meritoitui vuosikausia kestäneen lukemisen, ajattelun ja tiedeyhteisössä käytyjen keskustelujen myötä. Laaja-alaisen sivistyksen ja elämänkokemuksen pohjalta sikisi suuria kokonaisuuksia kattavia tutkielmia. Nykyään kokonaisesityksiä uskaltautuvat julkaisemaan lähinnä seniileinä pidetyt, eläkkeelle jääneet professorit.
Kun tiedemies määrittelee tavoitteekseen pyrkimyksen "kohottaa yleistä tietoisuutta tärkeinä pitämistään asioista ja tarjota tapoja puheenalaistaa prosesseja" (Risto Heiskala) tai "auttaa yksityistä ihmistä yhdistämään oman elämänsä vaikeudet yleisiin asioihin, jotta he voisivat ottaa niihin kantaa ja toimia rationaalisesti" (Pekka Sulkunen), tieteen anatomia on lähempänä sisätilaa kuin fallosta. Tiedemiehen tehtävä muistuttaa näin nähtynä vanhemman tehtävää, joka on tehdä ympäröivää todellisuutta ymmärrettävämmäksi lapselle. Erona on kuitenkin se, että tutkija jäsentää todellisuutta olennaisesti myös itseään varten. Tällaisessa tiedekäsityksessä painopiste on tiedemiehen sisätilassa (aivoissa) tapahtuvissa ajatteluprosesseissa ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Vähemmän on myös esillä eräs tieteen olennainen piirre: tiedemiesten keskinäinen ajatusten kehittely ja henkistä pääomaa tuottava yhteinen pohdiskelu. Psykoanalyysin kielellä tätä sanottaisiin yhteiseksi assosioinniksi.
Jos ei halua ryhtyä falliseen vastakkainasetteluun ja määritellä nykyajan tiedettä falliseksi, sisätilan kieltäväksi Ikarokseksi, joutuu ajattelemaan ristiriitaa: kuinka yliopisto voi kouluttaa sekä hyviä tutkijoita että hyviä opettajia, ja osallistua vielä yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Psykoanalyysin mukaan fallisuuden ja sisätilakokemuksen sävyttämien kumppanien yhdessäolon mahdollistaa genitaalinen asenne. Genitaalisuus on komplementaarisuutta, jossa huomioidaan toisen erityislaatuinen suhtautumistapa. Näin molempien osapuolten mieltymykset tulevat huomioonotetuiksi.
Sivistysyliopiston ihanteiden ja tehokkaan tutkijakoulutuksen välisen ristiriidan ratkaisemisessakin voidaan hyödyntää arkikokemusta. Kysykäämme siis itseltämme: kuinka ratkaisen aviolliset ongelmatilanteet?
Vesa Talvitie
