Keski-Euroopassa yhteiset hankkeet tieteen ja taiteen alueella ovat olleet jo pitkään tavallista arkea. Nyt tämä on tullut Suomeen kiehtovine nimineen kuten ERASMUS tai SOCRATES. Samalla koulujen kansainvälisyyskasvatus, jonka pyrkimyksenä on nähty globaalin näkökulman ja kultuureiden tuntemuksen edistäminen, on pelkistynyt eurotietoudeksi ja opiskelijavaihto-ohjelmiksi. Mikä tässä sitten on uhkaa, mikä mahdollisuutta?
Euroopassa on rakennettu vuodesta 1989 yhteistä filosofian opetuksen didaktista konseptiota ja sen jatkona yhteistä oppikirjaa. Suomessa juuri viimeksi mainittu aiheuttaa värähtelyjä. Meillä on viime syksynä ilmestynyt kahdeksan uutta lukion filosofian oppikirjaa, joiden lisäksi käytössä on (ja oikeastaa yllättävän laajassa käytössä onkin) kolmisen vanhempaa rinnakkaisteosta. Tarvitaanko tässä vielä jotain yleiseurooppalaista aineistoa?
Yhteisen pohjan etsiminen alkoi siis vuonna 1989. Silloin pidettin Bonnissa sikäläisen yliopiston professori Wolfgang Kluxenin johdolla ja Volkswagenwerk'in kultuurisäätiön rahoilla kokous, joka päätyi toteamaan antiikin filosofian olevan nykyisen Euroopan henkinen perusta ja siten luonnollinen filosofian opetuksen lähtökohta.
Tarkoituksena on käsitellä myös uudempia filosofisia ajatuksia, mutta vertaillen niitä antiikkiin. Esimerkkinä mainitaan mahdollisuus vertailla antiikin valistuksen tekstejä Voltairen ja Nietzschen teksteihin. Näillä eväillä sitten opitaan filosofoinnin peruskäsitteet ja tekstien lukutaidot. Tosin todetaan myös, että opetussuunnitelmaa ei saa rakentaa sen harhakuvan varaan, että länsimaalainen filosofia olisi täysin yhtenäinen jatkumo.
Seuraava suunnistusmerkki oli vuonna 1993 Kölnissä. Tällöin aloittiin jo oppikirjan ideoiden ja rakenteen hahmottelu. Samaisen Kluxenin johdolla päädyttiin periaatteisiin, joissa korostuu myytin ja järjen vuorovaikutus kreikkalaisessa ajattelussa ja sen heijastukset myöhempään eurooppalaiseen filosofiaan. Tähän haluttiin liittää kiinnostava näkökulma: uutta ja vanhaa ajattelua, jossa dogmaattisuus murenee ajattelun vapauden ja kritiikin myötä.
Vihdoin viime vuonna putkahti esille kirjan rakenne. Aluksi tulisi johdanto myytin ja järjen vuorovaikutuksesta. Sitten neljä teemaa, joista ensimmäisenä myyttisen maailmanrakenteen murtutuminen eli uskonnollis-metafyysinen kysymyksenasettelu, toisena tie myyttisestä luonnontuntemuksesta rationaaliseen eli luonnontieteellinen kysymyksenasettelu, sitten kysymys inhimillisen käytännön tavoitteista eli eettinen kysymyksenasettelu ja vihdoin paluu myyttiin eli ideologinen kysymyksen asettelu.
Ehkä edellistä ei kannata ottaa vastaan uutena valontuojana, mutta suora tyrmääminenkin voi osua vikaan. Europpalainen konseptio korostaa tukevaa perinteistä sivistyskäsitystä. Siinä ymmärryksemme kasvaa perinteen kautta. Voisi jopa kuulla historian puolen ajatuksen puunilaissodista kaiken myöhemmän historian ymmärtämisen avaimena.
Meillä Suomessa filosofian opetuksen yhteydessä ovat korostuneet pikemmin ajattelun taidot. Filosofia on nähty syvemmän ja kriittisemmän ajattelun taitolajina. Kiinnostavalla tavalla näiden näkökulmien ero tulee esille kahdessa kirjoituksessa, joista toinen on jo ilmestynyt Suomessa. Australialainen, nykyisin Lontoossa opettava Peter Caldwell puolusti voimakkaasti Helsingin 1994 filosofian opetuksen kollokviossa filosofiaa taitona; hän jopa halusi väittää, että historiallisella näkökulmalla hyvin harvoin toteutuu aitoa filosofian oppimista. Opitaan vain filosofian historiaa. Toinen aiheen artikkeli, joka ilmestynee vielä tänä vuonna, on Wolfgang Kluxenin pohdinta filosofian opiskelun ja yleissivistyksen suhteesta. Kuten voi arvata se kiinnittyy saksalaisille niin rakkaaseen sivistyskäsitykseen.
Mutta mitä tästä jää meille opiksi tilanteessa, jossa Suomessa olemme rakentamassa lukioihimme uutta filosofian opiskelun perinnettä? Ainakin se, että meidän tulee olla tietoisia näistä kahdesta näkökulmasta filosofian opetukseen, samoin kuin siitä, mitä uhkia tai mahdollisuuksia niihin sisältyy. Toinen juttu on tämä yleiseurooppalainen filosofian oppikirja. Sitä tuskin Suomessa kaikkein ensimmäisenä tarvitaan, mutta kiinnostavan lisän se tuo maamme keskusteluun. Jos se nyt sitten joskus ilmestyy edes saksaksi...
