Keskiajan yliopistossa opiskelijat maksoivat kauan suoraan opettajille.
Rahastavat välikädet
kasvoivat melko myöhään. Jos opettajasta ei pidetty, hänen
luennoillaan ei käyty. Tämä ei tarkoita sitä, että
boikotoitu opettaja olisi ollut yksioikoisesti huono: olennaista oli, taisiko
opettaja retoriikan taidot, osasiko hän opettaa, miellyttää
ja liikuttaa. Viihdyttäjät taisivat pärjätä hyvin.
Joskus opiskelijat heittivät opettajansa sananmukaisesti kadulle. Nykyään
moinen opiskelijaradikalismi olisi tuskin mahdollista. Opiskellaan "sivistyneemmin",
mikä ei tosin merkitse paremmuutta.
Värikkäitä tositarinoita kerrotaan silti. Vuonna 1975 harvardilainen eläintieteilijä E.O. Wilson julkaisi paksun teoksen. Se käsittelee ns. sosiobiologiaa eli evolutionaarista, sosiaalista eläinoppia. Tieteenala tutkii sosiaalista käyttäytymistä limasienistä ihmisiin saakka tässä mielessä mikrokosmoksesta makrokosmokseen. Wilson pitää käyttäytymistä sosiaalisena. Tähän latteuteen ei liene juuri huomautettavaa. Wilsonin teos otettiin innostuneesti vastaan: uutuuden viehätys (neofilia) on vahva markkinavoima. Mutta Wilson toi (vain) uudehkon näkökulman. Sosiobiologia rakentuu darwinismille, genetiikalle, evolutionaariselle ekologialle ja etologialle. Wilsonin luonnossa ja sen historiassa pauhaa herakleitoslainen olemassaolon taistelu.
Kirjaan tutustuttiin lähemmin ja sulateltiin luettua. Niin vastustajat nousivat esiin oikealla, keskellä ja vasemmalla. Oikeistopiirit leimasivat sosiobiologian yltiömaterialismiksi ja marxilaisuudeksi. Laidasta laitaan uskovaiset loukkaantuivat jumalansa puolesta, maallikkohumanistit ihmisen puolesta. Vasemmistoradikaalit syyttivät sosiobiologiaa valetieteeksi: se vastusti edistystä, tuki kapitalistista pysähtyneisyyttä sekä puolusteli rasismia, elitismiä, fasismia ja kaikkia mahdollisia sortoideologioita luonnon järjestyksenä. Feministejä kiipesi barrikadeille taistelemaan Wilsonia vastaan. Kaikki tämä takaa Wilsonille paikan sensuurin historiassa.
Wilsonin kirjaa poltettiin. Hänen kannattajiaan voi lohduttaa sanomalla, ettei hän olisi voinut ansaita suurempaa kunniaa paitsi siinä tapauksessa, että hänet olisi poltettu kirjojensa seurassa, kuten Savonarolalle kävi. Tutkijapiireissä harkittiin sosiobiologian määräämistä tutkimus- ja opetuskieltoon. Jotkut tutkijat ja opiskelijat unohtivat keskinäiset epäluulonsa ja liittoutuivat tekemään Wilsonin elämän vaikeaksi. Hänen luentojaan häirittiin. Opiskelijat tulivat ja menivät kuten murrosikäiset ovet paukkuen. Solvauksia huudeltiin kateederin taakse. Helmikuussa 1978 Wilson pääsi esiintymään Amerikan tiedeakatemian vuosikokoukseen. Sana levisi myös vääriin korviin. Paikalle ryntäsi 15 opiskelijaa. He olivat kirjoittaneet julisteen, jossa luki kunniamaininta "Vuoden rasistinen ja fasistinen tiedemies". Kommandoisku huipentui siihen, että Wilsonin päähän kaadettiin vesikarahvi. Hän otti itseensä ja jätti luentoja pitämättä kai myös pelosta ja painostuksesta.
Wilson löysi itsensä sellaisista aikaansa seuraavista lehdistä kuten Time, Newsweek ja Playboy. Pilapiirtäjät käyttivät hyväksi oikeuttaan muuttaa Wilsonin olemus vastaamaan hänen oppejaan. Todellisuudessa Wilson näyttää surumieliseltä filosofilta. Pilapiirroksissa hänestä tuli apina. Samoin oli käynyt Darwinille yli vuosisata aikaisemmin. Lajien synty ilmestyi 1859.
Taistelu sosiobiologiaa vastaan raivosi kuumana vuosikausia. Nyt käydään vain laiskanpuoleista asemasotaa. Vastustajien asenteet ovat pysyneet kovina, mutta heillä ei ole enää kovia piipussa, kuten vaikuttaa. Antropologinen simpanssi- ja muu apinatutkimus on osoittanut Wilsonin teeseissa olevan jotakin perää. uutuuden viehätys on kadonnut. Wilson ei ole enää "in". Oikeastaan hän on lyönyt itsensä läpi.
Mitä Wilson opetti? Elämä on luonnonhistoriaa. "Kehitys" tarkoittaa aineellista, mekanistista ja ohjelmoitua tapahtumasarjaa. Ne jotka uskovat Jumalaan (kreationistit), pettävät itseään. Jumala on väärä olettamus. Elävät olennot eivät ole ilmestyneet Tellukselle toteuttamaan yksilöllisiä mahdollisuuksiaan. Ne eivät ole olemassa itseään varten. Organismien tehtäväksi jää viedä eteenpäin ne samaiset geenit, joiden satunnaisia kantajia ne ovat. Ihmisenkin tarkoitus on vain lisääntyä. Geenit ovat potentiaalisesti kuolemattomia. Niille kuuluu pääosa evoluution pitkässä teatterissa. Kukin organismi siis vieraileva näyttelijä sivuosassa on DNA:n tapa tuottaa lisää DNA:ta. Ei kannata kysyä, mitä varten on olemassa. Se vain on, huomauttaa lakonisesti Svante Folin, ruotsalainen sosiobiologian tutkija ja rehabilitoija tietoni sosiobiologiasta ovat peräisin lähinnä Folinin tuotannosta. En ole lähemmin perehtynyt Wilsonin teokseen.
Nelisen miljardia vuotta sitten alkumolekyyli sai sattumalta kyvyn kopioida itseään. Sen suoria jälkeläisiä ovat ihmisenkin geenit ja ihmskeho myös. Jos haluaa, geenejä voi sanoa itsekkäiksi, mutta tämä puhetapa olisi antropomorfinen. Viidakossa ei selviä seuraamalla kymmentä käskyä tai muita, mahdollisesti vielä altruistisempia hyveitä. Nämä hyveet eivät vastaa luonnon todellisuutta ja historiaa. Jos yksilö asettaa toisen hyvinvoinnin oman itsensä edelle, normaalit kilpailijat päästävät sen, kuten sen diluviaaliset geenitkin oitis päiviltä. Tämän liberalistisen sosiobiologian mukaan altruismi on selkeästi luonnonvastaista, itsemurha niin ikään (vertaa Mandevillen mehiläisyhteisö). Ansaitsee maininnan, että 99% kaikista Telluksen lajeista on kuollut sukupuuttoon. Vain "huiput" ovat selvinneet olemassaolon tulosvastuullisesta taistelusta.
Miten luonto toimii? Esitän saman ja valaisevan esimerkin kuin Folin. Languriapinoita elää Intiassa ja Indonesiassa, ja niitä pidetään pyhinä, vaikka ne aiheuttavat viljapelloilla suurtakin tuhoa. Niiden sallitaan jopa asua temppeleissä. Langurilauman pysyvä ydin koostuu keskenään läheistä sukua olevista naaraista. Haaremia johtaa koiras. Se saa nauttia vallasta keskimäärin 27 kuukautta. Paikalle riittää koko ajan innokkaita yrittäjiä. Ennen pitkää vahvempi koiras tappaa tai ajaa pakoon apinasulttaanin. Vain "Führer" saa pariutua äiti- ja tytärapinoiden kanssa. Se pyrkii saattamaan hallitusaikanaan siunattuun tilaan niin monta naarasta, kuin ehtii. Uusi johtaja murhaa aina edeltäjänsä alaikäiset pennut. Luonnossa, kuten ihmistenkin elämässä, tarkoitus pyhittää keinot. Erisukuiset pennut ja väärät geenit eivät murhan ansiosta pääse kilpasille koiraan ja sen geenien kanssa. Edelleen: naaraat eivät hedelmöity imetysaikana. Mutta kun koiras murhaa ne edeltäjänsä siittämät pennut, joita naaraat imettävät, naaraat tulevat pian kiimaan ja hedelmöittyvät. Murhat lisäävät ratkaisevasti sitä aikaa, jolloin naaraat lahjoittavat koiraalle pentuja. Nämä saavat elää ainakin isänsä johtajuuden ajan.
Panemalla toimeen "familiaalisen puhdistuksen" Johtaja ei menetä mitään (päinvastoin), naaras sitäkin enemmän. Sillä on työlästä saattaa lapsia tähän maailmaan ja hoivata niitä surman suuhun. Voisiko naaraiden joukosta nousta Lysistrate organisoimaan seksilakkoa murhien lopettamiseksi? Ei missään tapauksessa. Vielä vähemmän naaraat voisivat asettua feministiseen rintamaan Johtajan karkoittamiseksi ja vaihtamiseksi. Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan geneettinen siis naaraiden pojat eli murhaajageenien kantajat. Suku pysyy "siniverisenä". Ei tulisi kuuloonkaan, että koiraassa heräisi rakkaus koko laumaa tai vaikkapa luomakuntaa kohtaan ja se adoptoisi edeltäjänsä pennut tosin surmattuaan sen ensin. Sellainen "humaani", "kristitty" tai "buddhalainen" koiras saisi kirotun säälinsä eli geenien nyrjähdyksen vuoksi vähemmän pentuja hallitusaikanaan. Se ei sitäpaitsi voisi jäädä odottelemaan kädet ristissä, mitä tuleman pitää. Se joutuisi koko ajan puolustamaan asemaansa kilpailijoita vastaan. Ennen pitkää murhaaja-apina likvidoisi sekä sen omat että ottopennut saadessaan siunatun komennon. Muuhun uskominen olisi toki "inhimillistä" mutta luonnonvastaista optimismia.
Lukuisilla lajeilla, ihminen mukaan laskien, järjestelmälliset lapsenmurhat ovat tavallisia ja siis geneettisesti oikeutettuja. Oletan, ettei lukijaa sen kummemmin lohduta tieto, että langurit eivät kuulu ihmisapinoihin. Tarkastellaanpa simpanssia, ensimmäistä serkkuamme. Täytyy unohtaa herttainen mielikuva hilpeästä sirkuspellestä. Anders Prieme osoittaa vakuuttavasti, että viidakossa simpanssit ovat kannibaaleja, kylmäversiä sotilaita ja järjestelmällisiä murhaajia (Tieteen Kuvalehti 8/1993). Afrikan sade- ja savannimetsien simpanssit elävät 10-40 eläimen laumoissa. Lauma luo turvaa. Urokset pyrkivät saamaan sisäisessä arvojärjestyksessä ylemmän aseman tai edes pitää nykyisen. Keinot ovat lähestulkoon yhtä moninaiset kuin ihmisten valtataistelussa (vehkeilyä, juonittelua, teeskentelyä, liittolaisten hankintaa ja silmälläpitoa). "Takki" käännetään silloin, kun tarve vaatii. Epäonnistunut vehkeilijä voidaan karkoittaa maasta tai jopa murhata. Kaikki koiraat tavoittelevat lauman johtajan paikkaa (joka on hyvin tuulinen, enintään muutaman vuoden kestävä virantoimitus). Johtajauros voi parhaiten yhtyä lauman naaraisiin ja siirtää geenejään seuraavaan sukupolveen. Silti koiraiden yhteenkuuluvuus on elintärkeää. Ne puolustavat reviiriään naapurilaumoja vastaan. Eräässä tapauksessa käytiin veristä sotaa neljä vuotta ennen kuin heikomman 1auman kaikki urokset oli surmattu ja voittajan reviiri siten suurentunut. Mitä suurempi reviiri, sitä useampia naaraita urokset voivat houkutella luokseen. Taistelukykyiset koiraat partioivat säännöllisesti lauman reviirin ulkorajoilla. Mikään niistä ei koskaan lähde tarkastusmatkalle yksin. Tehtävä on hyvin vaarallinen. Jos partio tapaa vieraan partion, se käyttäytyy sen mukaan, miltä voimasuhteet vaikuttavat. Monilukuisemman vihollisen edestä vetäydytään joustavasti turvaan. Jos kummatkin ryhmät ovat tasavahvoja, molemmilla tahoilla ruvetaan villiin sotatanssiin. Todennäköisesti seuraa avoin taistelu, ellei jompikumpi ryhmä vetäydy parempiin asemiin. Jos partio yllättää yksinäisen, vieraan uroksen tai emon poikasineen, nämä tuhotaan ehkä emoa lukuun ottamatta. Urosten raivo kohdistuu lähinnä emon seurassa olevaan poikaseen. Ne syövät sen lopuksi. Juuri silloin, kun emo on vaihtamassa laumaa, sen vaara on suurin. Kuten Prieme sanoo, hyökkäysten tarkoitus on muuttaa "emo naaraaksi". Kun poikanen murhataan, naaras tulee pian kiimaan. Silloin joku lauman uroksista pariutuu sen kanssa ja siitä tulee isä. Prieme toteaa vielä ilman kyynisyyttä:
"Urokset eivät nimittäin halua odottaa paria vuotta, kunnes vieras poikanen olisi vieroitettu emosta ja se voisi tulla taas kiimaan."
Simpanssit ovat siis ihmisapinoita toisin kuin langurit, joista oli puhe aikaisemmin. Ehkäpä simpanssit käyttäytyvät "ihmismäisemmin" tämän sanan neutraalin toteavassa merkityksessä. Ennen kuin hankkiudumme tältä kertaa eroon ihmisapinoista, seurataan Priemen selostamaa tositapausta: "Äkkiä viisi urosta tulee esiin aluskasvillisuuden seasta. Salamannopeasti ne ympäröivät puun, jossa on juuri rakastunut pari. Naaras kirkaisee ja pakenee epätoivoisesti. Vartija sen pakotien varrella antaa eläimen mennä mutta pysäyttää raa'asti seuralaisen. Neljä muuta urosta on pian paikalla. Yksi ottaa kiinni vangin käsivarresta, toinen jalasta, kolmas lyö ja puree ja viides hyppii koko painollaan uhrin selässä. Neljännestunnin kuluttua uhri makaa hiljaa [] Naaras ryömii varovasti esiin piilostaan. Vain hyvin heikko rahina rakastajan keuhkoista kertoo sille, että uros on yhä elossa []. Selkä on murtunut useasta kohdasta. Seuraavien tuntien kuluessa naaras huitoo kärpäsiä pois uroksen haavoista ja hyväilee tätä. Kun uhri seuraavana päivänä kuolee, naaras palaa oman laumansa turvaan."
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Mutta varmasti joku ajattelee, että onneksi me ihmiset elämme kulttuurissa. Joku voisi sanoa, että ihmiset sentään haluavat rakastaa toisiaan ja pitää heistä huolta. Nämä sanat eivät paljoa paina. Samaan pystyvät myös simpanssit, kuten juuri äsken kävi ilmi. Lisäksi lauman aikuiset pitävät tavallisesti pieniä poikasia kuin kukkia kämmenellä. Poikasten kanssa leikitään väsymättä. Aikuiset simpanssit saattavat adoptoida orpoja poikasia. Simpanssit ovat lähempää sukua ihmiselle kuin muille apinoille sanoisin: hyvässä ja pahassa.
Ihminen ei käyttäydy olennaisesti toisin kuin (muut) eläimet, päättelee Wilson. Pitää muistaa, mitä elämä on 1) luonnostaan ja luonnossa ja 2) konventioiden siistimänä (sensuroimana). Moni rikos jää ihmisiltä tekemättä rangaistuksen pelon, aloitekyvyn puutteen tai vaikkapa omantunnon vuoksi. Mutta kohtelias ja kaikin puolin hyvin käyttäytyvä mies tai nainen muuttuu sopivissa olosuhteissa pedoksi. Silloin viidakkoluonto nousee vaatimaan saataviaan, ja ihminen on ihmiselle susi, kuten Hobbes sanoi. Jos katse voisi tappaa, kaduilla lojuisi pitkät rivit ruumiita. Niin katkerana paistaa viha yhden jos toisenkin vastaantulijan silmistä. Jos katse voisi tehdä raskaaksi, naiset joutuisivat huolehtimaan ehkäisystä lähtiessään esim. ostoksille.
Ihmistä ei ohjaa järki tai siveellinen periaate, halu tehdä hyvää toisille. Tällaisena väkenä pysyy ihmisten suuri enemmistö. Wilsonia syytettiin elitismistä, koska hän ei maalannut viidakkoa tasa-arvoisten olentojen idylliseksi Arkadiaksi. Wilson korostaa ihmisen vanhoillisuutta. Ihminen ei sopeudu loputtomiin, ja on ajan kysymys, milloin raja ylitetään. Wilson kuitenkin kirjoitti vuosina, jolloin vielä kovin sokeasti uskottiin jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Maailma on nyt epävarmempi kuin 20 vuotta sitten. Siksi raja on jo voitu ylittää. Ihmisen lajityypilliset ominaisuudet heijastavat (Wilsonin mukaan) Afrikan savannien tai trooppisen vuoriston metsästäjä- ja keräilijäelämää kymmenien vuosimiljoonien takaa. Ihmisen lajiominaisuudet ei ole tarkoitettu nykyiseen ympäristöön. Me elämme valitettavasti, ei suinkaan onneksi kulttuurissa vaan emme luonnossa. Kaikki olisi melko hyvin, jos ihminen olisi unohtanut lajiominaisuutensa matkansa varrelle ja muuttunut villistä sivistyneeksi, hyväksi ja järkeväksi. Näin ei ole käynyt. Sitten kun kulttuuri alkaa toden teolla ahdistaa alkuihmistä (meissä), loppu on edessä. Pinnan alla odottaneet lajiominaisuudet murtautuvat esiin. Ihmiskunnalla ei välttämättä ole yhtään aikaa varautua pahimpaan. Milloin tahansa joku voi saada primitiivisen raivonpuuskan ja painaa nappia. Saattaapa hän tehdä sen tarkoittamattaankin. Freud päätyi käsitykseen, että ihmisessä asuu myös kuolemanvietti viehtymys tuhoon. Samaa voisi sanoa myös luonnosta (riippumatta ollenkaan ihmisestä). Luonto pyrkii tuhoamaan itsensä. Suunta käy olevasta olemattomuuteen. Luonto on koodannut itsensä häviöön. Tämä saattaa lohduttaa jotakuta.
Jotkut kinastelevat, voiko aborttia pitää lapsenmurhana vai ei. Mutta kirjoittaessani tätä elokuun viimeisenä päivänä 1995 Kiinasta on saatu niin kuvaa kuin sanaakin orpojen tyttölasten kiduttamisesta ja suoranaisista murhista. Kiinalaiset jatkavat simpanssien tapaan naisten alistamista. Näin vuosimiljoonainen luonto elää voimallisesti tuhansia vuosia vanhassa, "korkeassa" kulttuurissa. Kaikessa väitetyssä tiukkuudessaankin Kiinan kulttuurin moraali on joustavaa. Etenkin politiikan moraali joustaa. Virallisen Kiinan mukaan orpoja tyttölapsia ei ole siellä kohdeltu "huonosti". "Kiinan kansa" paheksuu syvästi moista, länsimaista lavastusta ja valhetta.
