Markku Roinila kirjoitti niin & näin numerossa 4/96 universaalikielestä Descartesilla ja Leibnizilla. Kiinnostava artikkeli herätti kuitenkin allekirjoittaneen pohtimaan, mikä oikeastaan on universaalikieli ja miten universaalisuus voitaisiin etenkin Leibnizin tapauksessa ymmärtää.
Rene Descartes kytketään universaalikielen historiaan yleensä vain sen Mersennelle lähetetyn kirjeen johdosta, jota Roinilakin siteeraa. Tutkimuskirjallisuudessa on jäänyt vähemmälle huomiolle, että Descartes sivusi asiaa jo kymmenen vuotta ennen kuin hän laati vastauksensa Mersennelle. Kirjeessä Isaac Beeckmanille maaliskuussa 1619 Descartes kirjoitti: "Paljastan sinulle avoimesti mitä aion; en halua esittää Llullin Ars brevista, vaan kokonaan uuden tieteen, jolla yleisesti voidaan ratkaista kaikki kysymykset, jotka voidaan esittää minä tahansa suureena, niin kontinuumina kuin diskreettinäkin." Beeckman on lisännyt tekstiin oman huomautuksensa: "Etsitty yleistiede kaikkien kysymysten ratkaisemiseksi."
Descartes puhuu kirjeessään kehittelemästään analyyttisestä geometriasta, enkä minä väitä hänen ajatelleen sitä valmiina, kaiken kattavana universaalikielenä. Kuitenkin projektin kuvaus muistuttaa niitä suuntaviivoja, jotka Leibniz myöhemmin asetti juuri universaalikielen tavoitteeksi: muuntaa asiat matemaattiseen muotoon ja ratkaista ne laskemalla. Mersennen kysymys taas käsittelee, kuten Descartesin vastauksesta käy ilmi, aivan toisen tyyppistä universaalikielen muotoa. Mersennehän ei kysynyt Descartesin käsitystä universaalikielestä yleensä, vaan tiedusteli hänen mielipidettään eräästä anonyymin kirjoittajan esittämästä projektista. Vaikka Descartes ei vastauksessaan toivokaan näkevänsä universaalikieltä käytössä, viittaa hän edelleen numeroihin "oikean filosofian" muotona, ja pitää universaalikieltä nimenomaan matemaattisena projektina.
* * *
Ennen Mersennen ja Descartesin kuuluisaa kirjeenvaihtoa olivat 1600-luvulla universaalikielestä ilmestyneet oikeastaan vain karakteristiikkaa sivuavat lausahdukset Francis Baconin teoksissa The Advancement of Learning (1605) ja De Augmentis Scientiarum (1623) sekä Jean Douet'n ehdotus Proposition présentée au roy, d'une escriture universelle (1627). Kaikissa näissä universaalikielen mallina tarkastellaan kiinan kielen kirjoitusmerkkejä. Universaalikieleen liittyvistä aiheista näkyykin enemmän merkkejä, kun katsotaan 1500-luvun kirjallisuutta. Mutta silloin tulevat vastaan myös määrittelyongelmat. Sieltä näet löytyvät paitsi suositut painokset Ramon Llullin teoksista ja Guillaume Postelin kirjat hepreasta ihmiskunnan alkukielenä, myös Goropius Becanuksen Origines Antwerpianae, jonka mukaan Aatamin kieli oli puhdasta hollantia (Antwerpenin murretta kaiken lisäksi), Johannes Trimethiuksen kabbalistiset teokset, Giordano Brunon kirjojen llullistiset ympyrät tai vaikkapa teos Keski-Amerikan intiaanien kuvakirjoituksesta. Kaikki nämä ja monet muut monenkirjavat ainekset on mahdollista kytkeä universaalikielen historiaan, kuten Umberto Eco on tehnyt. Tässä Baabelin sekasotkussa Ramon Llullin kombinatoriikka sisältää selvästi eniten logiikkaa muistuttavia aineksia. Ajattelen, että Descartesin tekemä pesäero nimenomaan Llulliin sekä vuoden 1619 kirjeessä että Metodin esityksessä (1637) kertoo hänen Mersennen tavoin tutustuneen tämän kirjoituksiin ja myös kehitelleen ajatuksiaan niiden pohjalta. Samalla se ilmaisee hänen kiinnostuksensa kohdistuneen alusta alkaen juuri matemaattiseen ratkaisuun. Se, että lopputuloksena oli "vain" analyyttista geometriaa eikä universaalikieltä, on kunnioitettavaa realismia.
Innostus universaalikieliin puhkesi kukkaan 1600-luvun puolivälissä ja Roinilan mainitsemat Becherin ja Kircherin teokset muodostavatkin vain pienen osa siitä uudesta materiaalista, josta Leibniz kaiken vanhan lisäksi ammensi. Jakob Böhmen Natursprache oli sekin vain yksi monista 1600-luvun "Aatamin kieltä" koskevista konseptioista, jotka Leibniz hyvin tunsi. Böhmen versioon kuitenkin sisältyi merkittävä, Paracelcukselta peräisin oleva syvyysulottuvuus, jonka mukaan historiallisten kielten jäänteiden joukosta löytyvät alkuperäiset ilmaisut antaisivat suoraa tietoa asioiden todellisesta olemuksesta. Leibniz luopui oletetun Aatamin kielen pohtimisesta, koska ei pitänyt mahdollisena identifioida alkuperäisiä sanoja maailman kielten paljoudesta. Silti Böhmen mystiikasta ja "aatamismista" on löydettävissä linkki nimenomaan Leibnizin universaalikielen universaalisuuteen, jäljet tosin johtavat aina Jumalaan asti.
Universaalikielten historioissa, kuten myös Roinilan artikkelissa, jätetään Leibnizin ajattelun teologis-metafyysiset ulottuvuudet yleensä kokonaan huomiotta. Tällöin hänen lopullinen universaalikielihankkeensa näyttäytyy vain teknisenä projektina, joka päätyy siihen hullunkuriselta vaikuttavaan päätelmään, että matemaattisesti toimiva uusi kieli korvaisi järjenkäytön. Itse uskon Leibnizin universaalikielen avautuvan paljon selkeämpänä, jos sen oheistekstiksi otetaan 1684 kirjoitettu ja julkaistu Meditationes de Cognitione, Veritate et Ideis. Siinä Leibniz selvittää tiedon kategorioita seuraavasti: "Tieto on siis joko hämärää tai selkeää. Selkeä tieto taas on joko sekavaa tai eriteltyä, ja eritelty tieto on joko epäadekvaattia tai adekvaattia; eritelty tieto on myöskin joko symbolista tai intuitiivista. Ja tieto on täydellisintä jos se on samalla kertaa adekvaattia ja intuitiivista." Leibnizin mukaan vain Jumalan tieto kaikista asioista on sekä adekvaattia että intuitiivista, ihmisen on sen sijaan tyytyminen symboliseen eli sokeaan tietoon. Koska Leibnizin mukaan maailmankaikkeudessa ei ylipäätään ole hyppäyksiä, on ihmisen ja Jumalan välinen ero nimenomaan aste-ero. Täydellisin tieto on meidän tavoittamattomissamme, mutta me voimme silti saavuttaa selkeää, eriteltyä ja adekvaattia tietoa. Toisin kuin Jumala, emme voi suoraan intuitiivisesti tietää esimerkiksi tietyllä nopeudella liikkuvien kappaleiden (ydinhiukkasten, Pendolino-junien, jne.) sijainteja kulloisenakin hetkenä, mutta voimme laskea niitä matemaattisesti. Tämän kaltaista, periaatteessa mekaanisesti tuotettavaa tietoa Leibniz siis nimittää symboliseksi eli sokeaksi. Universaalikieli laajentaisi sovellusten mahdollisuuksia kaikille tiedon alueille. Mikäli käytössämme olevat luvut ovat oikeita ja tunnemme tarpeelliset kaavat, niin päädymme oikeaan tulokseen automaattisesti. Leibniziaanista järjenkorviketta käytetään yhtälailla ylioppilaskirjoitusten matematiikan kokeessa ja kansantaloutemme kohentumista koskevissa ennusteissa, tosin vaihtelevin tuloksin.
Leibnizin haaveilema universaalikieli (ja siihen olennaisesti liittyvä ensyklopedia, johon en aiheen laajuuden vuoksi nyt puutu) ei todellakaan ole yksinkertaista, kansojen välisen kommunikaation parantamiseksi suunniteltua esperantoa, vaan matemaattisesti toimiva tiedon hankkimisen järjestelmä, joka nostaisi ihmistiedon tason niin lähelle Jumalaa kuin on mahdollista. Hanke ei ole erillinen vaan liittyy Leibnizin pansofistiseen yhteiskuntautopiaan.
* * *
Leibniz totesi vuonna 1677 metaforisesti: "Kun Jumala laskee ja harjoittaa ajattelua, maailma syntyy." Tämä Jumalan intuitiivinen tieto ei sinänsä ole korkeampaa kuin symbolinen. Sen ylivoima on siinä, että se on välitöntä ja yhtäaikaista tietoa kaikista maailmankaikkeuden asiantiloista. Ihmiskunnan puolestaan täytyy hankkia ja analysoida samaa tietoa pala palalta, ja Leibnizin mielestä universaalikieli parantaisi meidän mahdollisuuksiamme olennaisesti. On tietenkin makuasia, millaisena järjen korvikkeena tämän maailman asioiden loputtoman laskemisurakan haluaa nähdä. Sokeat tietokoneet ovat joka tapauksessa täyttä päätä työssä. Edes tekstinkäsittelyohjelmani ei enää käsittele kirjaimia merkkeinä, vaan matemaattiseen muotoon muutettuina käyrinä, samanlaisina kuin ne, joihin Descartes omassa projektissaan päätyi.
Roinila lopettaa artikkelinsa viittauksella englantiin nykyajan universaalikielenä. Näinhän asia taitaa pitkälti olla. Se ei kuitenkaan vähennä alkutekstin tärkeyttä. Olen itse tehnyt monta virhettä luottamalla englanninnoksiin. Roinilan artikkelissa uuden universaalikielen toimimattomuutta todistaa se, miten Cambridge-käännöksestä käännetty "Luonnonjärjestyksen olisi muututtava niin, että maailma muuttuisi maanpäälliseksi paratiisiksi ja se olisi liian paljon toivottu satumaan tällä puolen" on jo muuta kuin Descartesin "Cela presupose de grans changemens en l'ordre des choses, & il faudroit que tout le monde ne fust qu'vn paradis terrestre, ce qui n'est bon à proposer que dans le pays des romans".
Jyrki Siukonen
KirjallisuusUmberto Eco, The Search for the Perfect Language, Blackwell, Oxford, 1995.
Stefano Gensini, "Leibniz linguist and philosopher of language", teoksessa Leibniz and Adam, ed. M. Dascal & E. Yakira, University Publishing Projects, Tel Aviv 1993.
Rene Descartes, uvres, ed. C.Adam & P.Tannery, J.Vrin, Paris 1966.
James Knowlson, Universal language schemes in England and France 1600-1800, University of Toronto Press, Toronto 1975.
Gottfried Wilhelm Leibniz, Philosophischen Schriften, hrsg. C.I.Gerhardt, Weidmannsche Buchhandlung, Berlin 1875-1890 .
Michael Losonsky, "Representationalism and Adamicism in Leibniz", teoksessa Leibniz and Adam, emt.
Paolo Rossi, "The twisted roots of Leibniz's characteristics", teoksessa The Leibniz Renaissance, Leo S. Olschki, Firenze 1989.
