Kirjoituksessaan "Huijauksia vain konstruktioita" (n&n 4/97) Tommi Vehkavaara pohdiskelee ansiokkaasti Alan Sokalin postmoderniin filosofiaan kohdistaman kritiikin psykologisia motiiveja ja miettii niitä syitä, jotka ovat postmodernin filosofian suosioon johtaneet. Vehkavaara puolustaa niitä ajattelijoita, joita Sokalin Social Text -lehdessä julkaistussa kirjoituksessa parodioidaan, ja päätyy huomauttamaan, että "...koska Transgressing-artikkelin huvittavuus on nimenomaan Sokalin eikä hänen siteeraamiensa 'postmodernien' vastuulla, niin sen vakavamielistä julkaisemista hyvässä seurassa voi kyllä ihmetellä" (s. 33).
Vehkavaaran puolustamiin ajattelijoihin kuuluvat mm. Gilles Deleuze ja Félix Guattari, joiden teosta Qu'est-ce que la philosophie? (suom. Mitä on filosofia, Gaudeamus 1993)" Sokal siteeraa ja parodioi artikkelissaan. Vehkavaara kertoo, että "Deleuze ja Guattari puhuvat aivan omilla käsitteillään, joiden tulkitseminen standardien matemaattisten määritelmien kautta johtaa todellakin älyttömyyksiin". Edelleen hänen mukaansa Lacanin toruksia ja Möbius-nauhoja koskevat mietteet on tietenkin ymmärrettävä vertauskuvallisiksi, ja "Derridan puhe Einsteinin vakiosta ... ei ole sen kummallisempaa kuin Derridan teksti yleensäkään." Eipä tietenkään.
Tällainen argumentaatio jättää epäselväksi, miksi Sokalin parodiaa ei voitaisi jatkaa ja sanoa, että Sokal puhuu omilla käsitteillään eikä hän tietenkään väitäkään, että se mitä hän sanoo olisi totta, jos hänen käyttämilleen käsitteille annetaan niiden tavanomaiset matemaattiset määritelmät. Miksemme voisi sanoa, että kun Sokal jatkaa Lacanin torus-vertausta väittämällä mm. solmuteorian ja homologiaryhmien olevan relevantteja psykoanalyysissa, hänkin puhuu vain vertauskuvallisesti? Ja miksi meidän oikeastaan kannattaisi kritisoida Sokalin Derridan suhteellisuusteoriaa koskeneille mietteille esittämää absurdia jatkoa? Eihän sekään ole yhtään sen kummallisempaa kuin Sokalin tekstin muut osat.
Mikä on parodian ja parodioitujen tekstien välinen ero? Edellä mainitun Deleuzen ja Guattarin maineikaan teoksen kaltaisia töitä lukiessa syntyy ilmikuva, jonka mukaan nämä kirjoitukset sisältävät kevyessä hengessä kirjoitettua materiaalia, jollaista useimmat älykkäät ihmiset pystyisivät lyhyehkön perehtymisjakson jälkeen itsekin tuottamaan. Ymmärtääkseni Sokalin parodian päätarkoituksena oli osoittaa, että ilmikuva on oikea. Sen onnistuminen tukee oletusta, jonka mukaan esimerkiksi Lacanin, Deleuzen, Guattarin ja Derridan tuotantoon epäilemättä perehtyneet Social Text -lehdet editorit eivät pysty erottamaan heidän töitään sellaisista teksteistä, joissa heidän käyttämiään käsitteitä asetetaan peräkkäin umpimähkäisellä tavalla ja jos tämä on totta, parodian ja parodioitujen tekstien välistä eroa ei ole.
I. A. Kieseppä
