Liike-elämän etiikasta on Suomessa alettu keskustella yhä vilkkaammin viime vuosina. Kiinnostus aihetta kohtaan näyttää olevan kasvamassa erityisesti yrityksissä. Tämä ilmenee esimerkiksi yritysten arvojen ja toimintaperiaatteiden määrittelyissä sekä keskusteluissa ympäristöjohtamisesta ja henkilöstötilinpäätöksistä. Liike-elämän etiikasta on myös järjestetty seminaareja ja aihetta on käsitelty lehtien palstoilla. Myös liike-elämän etiikan opetusta halutaan lisää. Mitä liike-elämän etiikka sitten on ja miten se näkyy suomalaisessa liike-elämässä? Entä mitä ongelmia ja haasteita siihen sisältyy?
Liike-elämän etiikka voidaan jakaa kolmeen keskeiseen alueeseen tai aihepiiriin. Ensiksikin voidaan tarkastella yksilön, yksittäisen ihmisen moraalista vastuuta hänen toimiessaan erilaisissa rooleissa liike-elämässä. Tällöin pohditaan, mitä liike-elämän etiikka tarkoittaa yksittäisen työntekijän, toimihenkilön tai johtajan kannalta. Miten yksilö voi toteuttaa eettisesti oikeina pitämiään periaatteita työtehtävissään? Poikkeaako työroolissa noudatettava etiikka yksityishenkilön etiikasta? Keskustelua on herättänyt myös kysymys erillisen ammattietiikan tai ammattikoodien tarpeellisuudesta.
Toisen osa-alueen muodostavat yksittäisten yritysten toimintaan liittyvät eettiset kysymykset. Nämä kysymykset ovat yleensä hyvin käytännöllisiä ja liittyvät esimerkiksi ympäristönsuojeluun, henkilöstön kohteluun, tuoteturvallisuuteen tai mainontaan. Paljon on pohdittu myös sitä, kuinka eettiset näkökohdat voitaisiin saada osaksi yrityksen arkipäivää ja tavanomaista päätöksentekoa. Esimerkiksi amerikkalaisessa liikemaailmassa monet yritykset ovat laatineet eettisiä koodeja ohjaamaan toimintaansa ja päätöksentekoaan. Suomalaisissa yrityksissä puolestaan on määritelty "yrityksen arvoja".
Kolmanneksi voidaan selvittää liike-elämän vastuuta niistä yhteiskunnallisista rakenteista ja institutionaalisista kehyksistä, joiden puitteissa yritykset ja liike-elämä yleensä toimivat. Nämä kehykset muodostuvat poliittisista, taloudellisista ja lainsäädännöllistä tekijöistä. Etiikan näkökulmasta ei ole samantekevää, millaisissa puitteissa liike-elämä toimii, sillä poliittiset, taloudelliset ja lainsäädännölliset tekijät voivat joko ehkäistä tai edesauttaa eettisten näkökohtien huomioonottamista. Mikäli ne suosivat ennemminkin epäeettistä kuin eettisesti vastuullista toimintaa, yksilöiden tai yritysten saattaa olla vaikeaa toimia eettisesti oikeina pitämiensä näkemysten mukaisesti. Voidaan esimerkiksi kysyä, onko ympäristölainsäädäntö järjestetty niin, että ympäristön suhteen vastuullisesti toimivilla yrityksillä on muita paremmat mahdollisuudet menestyä, vai onko ympäristövelvoitteiden huomiotta jättäminen yrityksen menestyksen kannalta kannattavampaa? Tai edellyttääkö kansainvälisessä kilpailussa menestyminen pyrkimystä osallistua mahdollisimman vähän ympäröivän yhteiskunnan hyvinvoinnin kustantamiseen, esimerkiksi siirtämällä toimintoja maasta toiseen halvemman työvoiman ja alhaisempien verojen perässä?
Liike-elämän etiikan oppikirjat keskittyvät suurimmalta osaltaan toiseen osa-alueeseen, yksittäisen yrityksen velvoitteisiin ja vastuisiin.1 Kaikkein vähimmälle huomiolle on jäänyt kolmas osa-alue. Mielestäni se on kuitenkin tärkein. Kun talous toimii yhä suuremmassa määrin globaalisti, on tärkeää kiinnittää huomiota niihin ehtoihin, joiden puitteissa yleismaailmallinen talousjärjestelmä toimii. Jos esimerkiksi kansainvälisen kilpailun toimintaperiaatteet edellyttävät lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn tavoittelua ympäristön ja henkilöstön kustannuksella, yksittäisessä yrityksessä voi olla vaikeaa toimia toisin, vaikka halua tähän olisikin.
Suomalaisessa liike-elämässä ja yrityksissä etiikka näyttää tarkoittavan pääasiassa keskustelua yritysten arvoista. Yritysten johtajat näyttävät ajattelevan, että eettistä vastuuta ilmennetään nimenomaan muotoilemalla yrityksen arvot ja velvoittamalla henkilöstö toimimaan niiden mukaisesti. On mielenkiintoista, että nämä arvot ovat hyvin samanlaisia eri yrityksissä. Asiakas, henkilöstö ja taloudellinen tulos on jossain muodossa kirjattu hyvin monien yritysten arvoihin. Myös yhteistyö, avoimuus, vastuu ja jatkuva kehittäminen mainitaan usein.2
Yritysten arvot voivat olla hyvä keino luoda yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta yrityksen sisällä. Niiden avulla voidaan määritellä yrityksen oma tapa toimia ja tehdä tiettäväksi tärkeät asiat tai ohjeet, joita kaikkien yhtiön jäsenten odotetaan noudattavan. Hyvän ilmapiirin ja yhtenäisten toimintatapojen luominen on tietenkin positiivinen seikka sinänsä, mutta ongelmia voi syntyä, jos liike-elämän etiikalla tarkoitetaan pelkästään sitä. Tämäntyyppisen arvojen määrittelyn heikkoutena on se, että arvot näyttävät olevan lähinnä yrityksen sisäisiä toimintaperiaatteita, johtamistapaa ja yleensä yrityskulttuuria ja ilmapiiriä määrittäviä tekijöitä. Ne ovat liiketoiminnan näkökulmasta muotoiltuja ja sitä ohjaavia periaatteita. Sellaisinaan ne eivät välttämättä sano mitään yrityksen velvollisuuksista ja vastuista ulkopuolisia kohtaan. Ne eivät kerro, mikä on yrityksen vastuu esimerkiksi alihankkijoistaan, yhteistyökumppaneistaan, ympäristön hyvinvoinnista tai ylipäänsä sen yhteiskunnan hyvinvoinnista, jossa yritys toimii. Ekologiset ja sosiaaliset seikat voidaan tietysti ottaa erikseen huomioon. Monilla yrityksillä onkin erilliset ympäristöohjelmansa. Yritysten arvojen listoilla ekologisia ja sosiaalisia tekijöitä (henkilöstöä lukuun ottamatta) ei kuitenkaan useinkaan mainita.
Toinen arvojen määrittelyä ja yksittäisen yrityksen toimintamahdollisuuksia laajemminkin koskeva ongelma on kysymys, kuinka yksittäinen yritys pystyy toimimaan yrityksessä tärkeinä pidettyjen arvojen puolesta kun talouden ja liike-elämän pelisäännöt määräytyvät yhä enemmän kansainvälisellä areenalla. Monien talouden globalisaatiosta kirjoittaneiden mielestä globalisaatio heikentää yksittäisen yrityksen toimintamahdollisuuksia. Vaikka yrityksessä haluttaisiinkin ottaa huomioon omien arvojen lisäksi myös toiminnan ekologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet, globaalin taloudellisen kilpailun olosuhteissa mahdollisuudet tähän saattavat olla vähäiset. Tämän näkemyksen esittää esimerkiksi David Korten Suomessakin tunnetuksi tulleessa teoksessaan Maailma yhtiöiden vankina.3
Kortenin mukaan liike-elämässä ei voida ottaa huomioon eettisiä näkökohtia, vaikka yksittäisissä yrityksissä näin haluttaisiinkin tehdä. Hänen mielestään
"ongelma ei ole liiketoiminnassa tai markkinoinnissa sinänsä, vaan pahasti korruptoituneessa maailman talousjärjestelmässä, joka riistäytyy inhimillisen hallinnan ulottumattomiin. Tämän järjestelmän dynamiikasta on tullut niin voimakas ja perverssi, että yhtiöiden johdon on yhä vaikeampaa enää pitää toimintaansa yleisen edun piirissä, olivatpa heidän moraaliset arvostuksensa ja omistautumisensa kuinka yleviä hyvänsä".4
Kansainvälisen yritysjohdon konsultti Thomas GrosJean toi esiin saman asian Kauppalehti Option haastattelussa muutama vuosi sitten. GrosJeanin mukaan "pörssin suurimpia yrityksiä määräävät liikkuvat kansainväliset institutionaaliset sijoittajat".5 Nämä eivät ole kiinnostuneita siitä, miten vastuullisesti yritys huolehtii ympäristöstä tai henkilöstöstään tai kuinka hyvin se osallistuu yhteiskunnallisen hyvinvoinnin luomiseen esimerkiksi työllistämällä ja veroja maksamalla. Sijoittajat etsivät vain mahdollisimman nopeita ja suuria tuottoja ja siirtävät rahansa nopeasti yrityksestä toiseen. Tämä pakottaa yritykset jatkuvasti karsimaan kustannuksiaan, vähentämään työvoimaa ja kaventamaan organisaatiota. Globaalin taloudellisen kilpailun oloissa yritykset eivät pysty ottamaan huomioon toimintansa ekologisia ja sosiaalisia vaikutuksia, vaan niiden tärkeimmäksi tehtäväksi jää nopeita tuottoja hakevien sijoittajien odotusten tyydyttäminen.
Arvostelijoiden, esimerkiksi Kortenin, mielestä tämä johtaa yritykset kilpailemaan sillä, kuinka selvitä työvoima- ja ympäristövastuistaan ja yleensä yhteiskunnallisista velvoitteista mahdollisimman pienin kustannuksin. Yritysten sijoituspaikkoja tavoittelevat yhteiskunnat se puolestaan johtaa kilpailemaan mahdollisimman alhaisella ympäristön ja työvoiman suojelun tasolla, pienillä työvoimakustannuksilla ja kevyellä verotuksella:
"Eri alueiden avautuessa maailmantaloudelle yhtiöt mitä todennäköisimmin ottavat hyödyn alueiden välisistä eroista käyttämällä hyväksi niiden edullisimpia puolia suhteessa palkkoihin, markkinointimahdollisuuksiin, työnormeihin, veroihin, ympäristösäädöksiin, paikallisiin palveluihin ja inhimillisiin voimavaroihin. Maailmanlaajuinen toiminta järjestyy siis niin, että tuotanto siirretään sinne missä kustannukset ovat pienimmät, myynti sinne missä ostovoimaa on enemmän ja voitot siirretään sinne missä verotaakka on kevein."6
Niin GrosJeanin kuin Korteninkin mielestä globaali talousjärjestelmä määrää ne ehdot, joiden puitteissa liiketoimintaa ainakin pörssiyhtiöissä harjoitetaan. GrosJeanin mukaan "opetus on siinä, että jos aiot toimia ja rahoittaa liiketoimintaasi globaalisessa mitassa, peli ei salli mitään vaihtoehtoista strategiaa."7 Korten puolestaan arvostelee näkemystä, jonka mukaan
"vihertyvä johtamistapa ratkaisee maailman sosiaaliset ja ekologiset ongelmat maailmanlaajuisten vapaiden markkinoiden puitteissa. Kun rahoitusmarkkinat hakevat maksimaalisia lyhytnäköisiä voittoja ja yhtiökaapparit ovat valmiina romuttamaan minkä tahansa yrityksen, joka ei ulkoista kaikkia mahdollisia kulujaan, on epärealistista ajatella, että ongelmat ratkeaisivat kohottamalla toimitusjohtajien sosiaalista vastuuntuntoa. Monet toimitusjohtajat tiedostavat sosiaalisen vastuunsa. Ongelma on saalistukseen perustuva järjestelmä, joka vaikeuttaa heidän asemaansa. Yhtiönsä sosiaalisen roolin tiedostavat toimitusjohtajat joutuvat kohtaamaan kauhistuttavan pulmatilanteen. Heidän täytyy joko tehdä näkemystensä vastaisia myönnytyksiä tai ottaa syrjäytetyksi tulemisen riski."8
GrosJean huomauttaakin, että "pohjoismaissa kaikki pörssiin listautuneet yritykset eivät vielä ole ymmärtäneet, minkälaisiin sääntöihin ne ovat samalla sitoutuneet."9
GrosJeanin ja Kortenin näkemystä voi tietysti pitää liioittelevana ja liian negatiivisena. Yritysten vaihtoehdot eivät ehkä ole näin rajoitettuja edes yleismaailmallisen taloudellisen kilpailun oloissa. Vaikka monet yritykset toimivatkin heidän kuvaamallaan tavalla, ei ole itsestään selvää, että "peli ei salli mitään vaihtoehtoista strategiaa". Oltiinpa tästä seikasta mitä mieltä tahansa, maailmantalouden toimintaperiaatteisiin on aiheellista kiinnittää huomiota. Voidaan kysyä, millaisia haasteita talouden globalisaatioprosessi asettaa liike-elämän etiikalle. Millä tavalla ekologinen ja sosiaalinen vastuu voitaisiin ottaa huomioon yrityksen toiminnassa myös globaalin taloudellisen kilpailun oloissa?
Sosiaalisten ja ekologisten tekijöiden huomioon ottamiseksi liike-elämässä voidaan esittää (ainakin) kaksi ratkaisumallia. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan on korostettava yksittäisen yrityksen vastuuta. Ekologiset ja sosiaaliset kysymykset on sisällytettävä yrityksen tavanomaiseen toimintaan. Yritysten johto, asiakkaat ja omistajat tai sijoittajat olisi saatava ajattelemaan, että nämä seikat kuuluvat itsestään selvinä osina korkealuokkaiseen liiketoimintaan, eivätkä ole jotain ylimääräistä, muusta toiminnasta erillistä puuhastelua. Olisi luotava kokonaisvaltainen ja riittävän yksityiskohtainen järjestelmä, jossa taloudellisilla, ekologisilla ja sosiaalisilla seikoilla on oma paikkansa. Tällaisia kokonaisvaltaisia järjestelmiä on jo olemassa muilla liiketoiminnan alueilla. Esimerkiksi ympäristöasioiden hallinnassa sovelletaan ympäristöjohtamista ja tuotteen tai palvelun laatua koskevissa kysymyksissä laatujohtamista (TQM - Total Quality Management).
Erityisesti ympäristöasioiden hoidosta onkin jo pitkälti tullut osa jokapäiväistä liiketoimintaa. Ympäristövastuun hoitamiseksi on luotu erilaisia arviointijärjestelmiä ja laatuluokituksia, joiden avulla voidaan tarkastella yrityksen toimintaa suhteessa ympäristöön. Puhutaan ympäristöjohtamisesta ja laaditaan ympäristöraportteja. Joillakin aloilla on määritelty kansainvälisiä periaatteita, joiden noudattamiseen tämän alan yritykset ovat sitoutuneet (esim. Responsible care -ohjelma kemian teollisuudessa). Näissä järjestelmissä ja ohjelmissa ympäristönsuojelua tarkastellaan kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Ympäristövastuu koskee kaikkea toimintaa tuotekehityksestä ja raaka-aineista kuljetukseen, tuotantoon, jakeluun, käyttöön ja vielä tuotteen kierrättämiseen tai hävittämiseenkin. Se koskettaa myös yrityksen organisaatiota, johtamistapaa, yrityskulttuuria ja vuorovaikutusta. Vastuu ulottuu myös alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden toimintaan. Ympäristövastuu ei siis ole vain yksittäisen tuotteen parantamista eikä vain johonkin tiettyyn asiaan, esimerkiksi saastepäästöihin, puuttumista.
Myös laatuajatteluun (TQM) sisältyy kokonaisvaltainen näkökulma. Laatu ei ole vain valmiin tuotteen ominaisuus, vaan se koskee koko toimintatapaa: päätöksentekojärjestelmää, tuotantoa, markkinointia, asiakassuhteita, yhteistyökumppaneita. Kokonaisvaltaisuus mahdollistaa monien etiikan kannalta keskeisten seikkojen sisällyttämisen laatuohjelmiin.10 Järjestelmän puitteissa voidaan arvioida esimerkiksi yrityksen vastuuta henkilöstön ja ympäröivän yhteiskunnan hyvinvoinnista. Laatukonsultti Eija Anttosen mukaan erilaisten laatupalkintojen kriteereihin sisältyvät jo nykyiselläänkin mm. seuraavat sosiaalista vastuuta koskevat seikat:
"[] Suuntaus tulevaisuuteen. Laadun ja alansa johtoaseman saavuttaminen edellyttää suuntautumista tulevaisuuteen ja pitkäaikaista sitoutumista asiakkaisiin, henkilöstöön, omistajiin, yhteistyökumppaneihin sekä yhteiskuntaan.
Yhteistyö. Yhteistyön tavoitteena on sekä sisäisten että ulkoisten yhteistyökumppaneiden hyöty ja koko ympäröivän yhteisön hyvinvointi.
Julkinen vastuu. Organisaation laatutoiminnan tavoitteisiin sisältyvät toiminnan etiikka, kansalaisten turvallisuus ja terveys sekä ympäristöhaittojen syntymisen ja luonnonvarojen tuhlauksen estäminen. Nämä toteutetaan oman toimialan perusvaatimukset ylittävällä tavalla."11
Mikäli laatujärjestelmiä ei ymmärretä liian teknisesti vaan todella koko toimintatapaa ohjaavana mallina, ja mikäli sellaisille ilmaisuille kuin "ympäröivän yhteisön hyvinvointi" annetaan riittävän selkeä sisältö, eettiset näkökohdat voitaisiin sisällyttää jo olemassaoleviin järjestelmiin. Näin niiden huomioonottamista varten ei tarvitsisi luoda erillistä järjestelmää, vaan ne kuuluisivat jo määriteltyihin korkealuokkaisen toiminnan kriteereihin.
Arvostelijat eivät kuitenkaan usko yksittäisten yritysten tai johtajien ponnisteluihin etiikan alueella. Esimerkiksi Kortenin edustaman kannan mukaan yksittäiset yritykset ja johtajat eivät voi toimia sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisesti vaikka haluaisivatkin: "Sosiaalinen vastuu on tehotonta maailmanlaajuisilla markkinoilla, eivätkä markkinat siedä pitkään niitä, jotka eivät poista löysiä sieltä missä se suinkin on mahdollista."12 "Saalistusmarkkinat julistavat vastuuntuntoiset johtajat 'tehottomiksi' ja puhdistavat järjestelmän heidänlaisistaan."13
Toinen vaihtoehto sosiaalisten ja ekologisten tekijöiden sisällyttämiseksi talouselämään onkin poliittista yhteistyötä korostava. Tämän näkemyksen mukaan haluttuun lopputulokseen päästään vain poliittisen päätöksenteon avulla, instituutioita ja rakenteita muuttamalla. Jos talous toimii globaalisti, on sen ekologisista ja sosiaalisista ehdoistakin päätettävä kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisen poliittisen yhteistyön avulla on luotava sellaiset sitovat pelisäännöt, jotka ottavat huomioon taloudellisen toiminnan ekologiset ja sosiaaliset reunaehdot.
Jotkut tämän näkemyksen edustajat pitävät Euroopan Unionia ja erityisesti sen rahaliittoa merkittävänä mahdollisuutena kansainvälisten pelisääntöjen luomiseksi. Rahaliitto tarjoaisi mahdollisuuden asettaa maailmankaupalle sosiaalisia ja ekologisia vähimmäisvaatimuksia.14 Joidenkin tutkijoiden mielestä Euroopan Unionissa halutaankin yhä enemmän ottaa huomioon ekologiset ja sosiaaliset kysymykset. Esimerkiksi professori Esko Antolan mukaan "sosiaalinen omatunto ja politiikka on palannut Euroopan Unioniin. Thatcherilaisesta yksilön vastuuta voimakkaasti korostavasta politiikasta on siirrytty sosiaalisen vastuun suuntaan. Heiluri on heilahtanut ääriasennosta selvästi takaisin päin." Antola toteaa, että
"eurooppalaiset yhteiskunnat nojaavat sosiaaliseen turvaverkkoon, se on osa historiaa ja sosiaalista perinnettä ja siitä luopuminen on poliittisesti mahdotonta. Euroopan unionin piirissä tunnustetaan nyt julkisen sektorin ja julkisten palveluiden merkitys, kun Amsterdamin sopimukseen lisättiin julkiset palvelut määräävä artikla."15
Globaalisti toimivassa taloudessa ei Euroopan Unioninkaan toiminta yksinään riitä jos muu maailma toimii toisenlaisten sääntöjen mukaan. EU voi kuitenkin omilla toimillaan vaikuttaa sosiaalisesti ja ekologisesti vastuulliseen suuntaan, mikäli EU-maiden poliittiset päättäjät niin haluavat. Nähtäväksi jää haluavatko he.
Mikäli Kortenin ja GrosJeanin näkemys pitää paikkansa, liike-elämän etiikka yksittäisen yrityksen toimintana on merkityksetöntä. Tarvitaan poliittista päätöksentekoa ja instituutioiden, rakenteiden ja sääntöjen muutoksia. Yksittäisen johtajan tehtäväksi jää korkeintaan tilanteen tuominen julki ja yleiseen tietoisuuteen. Mutta vaikka yksittäisillä johtajilla ja yrityksillä olisikin enemmän pelivaraa kuin Korten ja GrosJean uskovat, instituutioita ja pelisääntöjä tarvitaan silti. Mikäli ihmisten ja luonnon hyvinvoinnista halutaan todella huolehtia, sitä ei voida jättää pelkästään vapaaehtoisen toiminnan ja yksittäisten johtajien vastuullisuuden varaan. Sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullinen talous tarvitsee sitovia sääntöjä. Globaali talous edellyttää globaalia etiikkaa.16 Sosiaalisten ja ekologisten tekijöiden huomioon ottaminen liike-elämässä edellyttää siis sekä yritysten ja niiden johtajien että poliittisten päättäjien toimintaa. Molempien ryhmien edustajien on sitouduttava eettisesti vastuulliseen toimintaan, mikäli talouden halutaan toimivan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Viitteet
1. Ks. esim. DeGeorge 1990; Des Jardins J & McCall 1985; Hoffman M & Moore 1990.
2. Ks. Puolakka 1995. Ks. Myös Vakuutusväki (3/98, 10-11), jossa esitellään neljän suomalaisen vakuutusyhtiön arvot ja niiden johtajien näkemys etiikan merkityksestä liike-elämässä, erityisesti vakuutusalalla.
3. Korten 1997.
4. Korten 1997, 29.
5. GrosJean 1996, 20.
6. Korten 1997, 167.
7. GrosJean 1996, 22.
8. Korten 1997, 275.
9. GrosJean 1996, 20.
10. ks. Anttonen 1995; Raiborn & Payne, 1995. Raibornen ja Paynen mielestä TQM voidaan suorastaan samaistaa liike-elämän etiikan kanssa. Laatuajattelu ja liike-elämän etiikka puhuvat pohjimmiltaan samasta asiasta. Heidän mielestään pyrkimyksessä muotoilla yrityksen eettisiä koodeja tai säännöstäjä ja pyrkimyksessä ohjata toimintaa laatuajattelun periaatteiden mukaisesti on itse asiassa kyse samasta asiasta. Tämän käsityksen mukaan TQM -ajatteluun sisältyy monia asioita, joita on aiemmin on erityisesti Yhdysvalloissa pyritty tuomaan esille esimerkiksi eettisten koodien avulla. En kuitenkaan usko, että etiikkaa ja laatujohtamista voidaan samaistaa tällä tavalla. Sen sijaan laatujohtaminen voisi tarjota hyvän keinon sisällyttää eettiset näkökohdat yrityksen jokapäiväiseen toimintaan aivan kuten ympäristöjohtaminen ja ympäristöjärjestelmät ovat tehneet ympäristöasioiden hallinnan osalta.
11 Anttonen 1995, 54.
12 Korten 1997, 310.
13 Korten 1997, 270.
14 Tämän näkemyksen puolesta ovat puhuneet esimerkiksi Martin ja Schumann 1998. Samanlaisia puheenvuoroja on esitetty myös eduskunnan Emu-keskusteluissa keväällä 1998. Näissä keskusteluissa monet puhujat totesivat, että talouden maailmanlaajuinen yhdentyminen muodostaa eurooppalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle sen varsinaisen uhan, jota vastaan Euroopan maat voivat rahaliitossa yhdessä taistella.
15 Antola 1998, 7.
16 Globaalista etiikasta on puhuttu viime vuosina mm. saksalaisen teologin Hans Küngin aloitteesta käynnistyneessä ns. Weltethos-prosessissa. Tähän globaalia etiikkaa koskevaan vuoropuheluun on osallistunut niin poliitikkoja kuin eri uskontojen sekä kansainvälisten järjestöjen, esim. YK:n eri organisaatioiden, edustajia. Ks. Küng 1990, 1997 ja 1998.
Kirjallisuus
Esko Antola, "Rahaliitto vahvistaa keskushallintoa", Pekka Rinteen haastattelu. Polemiikki 1, 1998, 6- 7
Eija Anttonen, Laatuajattelusta laadun tekemiseen, teoksessa Eija Anttonen, Seppo Helakorpi, Pauli Juuti, Hilkka Summa, Matti Suonperä (toim.) Laatua kouluun. WSOY, Helsinki 1995, 41-65
R DeGeorge, Business Ethics. MacMillan, New York 1990
J Des Jardins & J McCall, Contemporary Issues in Business Ethics. Wadsworth, Belmont 1985
Thomas GrosJean, Vakituinen työntekijä on rasite, Veijo Sahiluoman haastattelu. Kauppalehti Optio 8.2.1996, 20-22
M Hoffman & J Moore (toim.), Business Ethics. Readings and Cases in Corporate Morality. McGraw Hill 1990
David Korten, Maailma yhtiöiden vallassa. Like, Helsinki 1997
Hans Küng, Projekt Weltethos. Piper, München 1990
Hans Küng (toim.), Vastuun aika, puheenvuoroja eettisestä maailmanjärjestyksestä, suom. Taisto Nieminen, suomenkielisen version toimittaja Reijo E. Heinonen. Pohjoinen, Oulu 1997
Hans Küng, Weltethos für Weltpolitik und Weltwirtschaft, Piper. München 1998 (on myös englanniksi: A Global Ethic for Global Politics and Economics. SCM Press, London)
Hans-Peter Martin & Harald Schumann, Globalisaatioloukku, hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan. Vastapaino, Tampere 1998
Tuukka Puolakka, Liike-elämän eettiset koodit, julkaisematon pro gradu -tutkielma. Helsingin kauppakorkeakoulu 1995
Cecily Raiborn, Dinah Payne, TQM: Just What the Ethicist Ordered. Journal of Business Ethics 15, 1995, 963-972
