Filosofian harrastaja voi kiittää niin sanottuja pienkustantajia useimmista uusista klassikkosuomennoksista. Näiden kohdalla pienet kustantamot ovatkin suuria, ja suuret pieniä, sillä enimmät ovat ilmestyneet Gaudeamukselta ja Vastapainolta. Jälkimmäistä saamme kiittää mm. Hobbesin Leviathanista, Heideggerin Olemisesta ja ajasta, kokoelmasta valistusfilosofian klassikoita, Marxin ja Engelsin Kommunistisen manifestin uudesta suomennoksesta sekä viimeksi Rousseaun Eriarvoisuuden alkuperästä ja kokoelmasta Peircen tekstejä. Tätä kirjoitettaessa painokoneessa pyörii Boethiuksen Filosofian lohdutus. Gaudeamuksen kohdalla iloitkaamme mm. Deweyn Pyrkimyksestä varmuuteen, Foucaultin Seksuaalisuuden historiasta, Kantin Prolegomenasta, Leibnizin Monadologiasta, Locken Tutkielmasta hallitusvallasta, Millin Utilitarismista, Spinozan Etiikasta ja viimeisenä Descartesin Teosten ensimmäisestä osasta sekä pian ilmestyväksi ilmoitetusta Akvinolaisen Summa theologiaesta. Aristoteleen Teosten suomennoshankekin on edistynyt melko ripeästi. Tällä hetkellä Gaudeamus onkin suurin filosofian kustantaja Suomessa.
Unohtaa ei myöskään pidä Hegelin Oikeusfilosofiaa Pohjoiselta, Husserlin Fenomenologian ideaa Lokilta tai Heideggerin Taideteoksen alkuperää ja Merleau-Pontyn Silmää ja mieltä Taide-kustantamolta. Uusia klassikkokäännöksiä ovat edelleen Nietzschen Epäjumalten hämärä Unio Mysticalta, Foucaultin Nietzsche-tekstit Tutkijaliitolta, Pico della Mirandolan Ihmisen arvokkuudesta Atenalta, Kuhnin Tieteellisten vallankumousten rakenne Art Houselta ja Bahtinin Rabelais-tutkielma Taifuunilta. Suurista kustantamoista WSOY julkaisi 90-luvulla uuden suomennoksen Pascalin Mietteistä, Buberin Minän ja sinän sekä pari nidettä Kierkegaardin kirjoituksia. Otava sai viime vuosikymmenen alussa päätökseen Platonin Teokset sekä aloitti uuden sataluvun sarjalla englannista käännettyjä lyhyitä klassikkoesittelyjä. Suomessa suuret kustantamot ovat kuitenkin tyytyneet lähinnä uusintapainoksiin. Platonin Teosten huokean pokkariversion markkinoille laskeminen olikin kulttuuriteko, kuten myös Kariston, Otavan ja WSOY:n ottamat uudet painokset mm. Machiavellin Ruhtinaasta ja Valtiollisista mietelmistä, Erasmuksen Tyhmyyden ylistyksestä, Moren Utopiasta, Montaignen Esseistä/Tutkielmista, Kantin Tapojen metafysiikan perustuksesta ja Käyt[änn]öllisen järjen kritiikistä sekä Ciceron, Senecan, Descartesin, Rousseaun, Schopenhauerin, Nietzschen ja Wittgensteinin teoksista. Humen harvinaiseksi käynyt Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä (WSOY 1938), antikvariaatissa kallis Lucretiuksen Maailmankaikkeudesta (WSOY 1965) ja loppuunmyydyt Marxin ja Engelsin keskeiset teokset myös ansaitsisivat uudet painokset. Baconin esseiden harvinaisesta valikoimasta Filosofiset mietelmät (Yrjö Weilin & kumpp. 1910) tai vanhoista Mill-suomennoksista ei taas sellaisenaan ole uudelleen julkaistavaksi. Myös Kailan aukollinen Hume-käännös vaatisi toimittamista.
Sen sijaan uusi painos Snellmanin Kootuista teoksista I-XII (WSOY 1928-33) tai 80-luvun alun Teoksista I-IV (Gummerus 1982-1983) olisi hyvinkin riittänyt tyydyttämään harrastajan tarpeet, eikä lamavuosien jälkeen uudelleen käynnistettyyn suurimittaiseen suomennoshankkeeseen olisi tarvinnut ryhtyä, varsinkin kun Samlade arbeten I-XII (Statsrådets kansli 1992-98) on nyt ammattitutkijain käytettävissä. Toisaalta Valtioneuvoston kanslia ja muut rahoittajat eivät varmaankaan olisi ohjanneet säästyneitä varoja - miltei 10 miljoonaa markkaa - akuutimpien käännöstöiden tukemiseen. Ei pidä kuitenkaan väheksyä Snellman-projektin työllistäviä vaikutuksia, vaikka voikin ihmetellä yhden hankkeen kohtuuttoman suurta osuutta muuten niukassa käännöstöiden rahoituksessa.
Ensi vuoden aikana niin & näin pyrkii julkaisemaan verkossa ja painettuna täydellisyyttä tavoittelevan luettelon uusista ja vanhoista filosofian suomennoksista. Mitä siihen toivoisi joskus lisättävän jatkoksi jo olemassa oleville teoksille?
Miltei kaikilta tunnetuimmilta länsimaisen filosofian klassikolta on julkaistu jotakin, mutta ei läheskään aina keskeisimpiä töitä. Suomentajaansa odottavat esimerkiksi Abelardin Dialectica, Brunon De la causa, principio et uno, Baconin Novum organum ja New Atlantis, Spinozan Tractatus theologico-politicus ja Tractatus politicus, Montesquieun De l'esprit de lois, Humen A Treatise of Human Nature ja An Enquiry Concerning the Principles of Morals, Smithin The Theory of Moral Sentiments, Kantin Kritik der reinen Vernunft, Hegelin Phänomenologie des Geistes, Feuerbachin Das Wesen des Christentums, Husserlin Die Krisis der europäischen Wissenschaften, Marcusen Reason and revolution, Adornon ja Horkheimerin Dialektik der Aufklärung, Sartren L'être et le néant, Merleau-Pontyn Phénomenologie de la perception, Levinasin Totalité et Infini ja Autrement qu'être ou au-delà de l'essence, Althusserin Lire le Capital ja Feyerabendin Against the Method.
Enintään pienten maistiaisten varassa ovat aakkosjärjestyk-sessä mainittuina mm. Arendt, Bachelard, Berkeley, Bodin, Brentano, Bruno, Burke, Canguilhem, Cassirer, Collingwood, Croce, Cusanus, Dilthey, esisokraatit (Diels), Ferguson, Fichte, Ficino, Gentile, Gioberti, Herder, Hutcheson, Labriola, Lessing, Levinas, Merleau-Ponty, Pufendorf, Reid, Rickert, Rosmini, Ryle, Salutati, Scheler, Schelling, Schiller, Schleiermacher, Schlick, Suárez, Unamuno, Valla, Vico, Voltaire, Weil, Windelband, Wolff sekä koko joukko arabifilosofeja, kuten Averroes ja Avicenna, sekä tietenkin lukuisat elävät filosofit.
Descartesin suomennoshanke tulee varmastikin etenemään nopeasti, sillä useampi kääntäjä voi keskittyä työhönsä täysipäiväisesti. Näin hyvä tilanne on poikkeus - Snellman-hankkeen kohdalla ongelmallinen poikkeus. Useimmiten kääntäminen on palkatonta työtä vapaa-ajalla tai ahkerointia muiden toimien kustannuksella. Samoin suomennoksen kommentoiminen. Klassikon suomentamiseen on perin vaikea saada sellaista rahoitusta, joka sallisi usean vuoden yhtäjaksoisen ja täyspäiväisen työskentelyn, jopa kommentaattorien palkkiot. Epäilemättä esimerkiksi Vicon Scienza nuovan tai Gadamerin Wahrheit und Methoden suomeksi saattaminen veisi vähintään viisi vuotta. Tutkimustyönäkään tällaiseen ei voi ryhtyä, sillä käännöstä viitteineen ja johdantoineen ei yleensä lasketa Suomen yliopistoissa tieteelliseksi julkaisuksi. Jokainen klassikkoja kääntänyt kuitenkin tietää, että kelvollisen suomennoksen laatiminen edellyttää huolellista tutkimustyötä ja laajaa yleissivistystä. Myös käännösratkaisujen tulee perustua historiallis-filosofiselle käsiteanalyysille ja etymologisille tutkimuksille. Käännöstyön ignoroiminen kertookin tieteellisesti vaateliaan toiminnan ja sen harjoittajan väheksymisestä.
Kiitos suomennoksista kuuluukin ennen muuta niille omasta edustaan piittaamattomille kääntäjille, jotka riskejä uhmaten avaavat ensimmäisen sivun ja aloittavat urakkansa.
Mikko Lahtinen
