Vaikka Hegelin Oikeusfilosofiasta on olemassa varsin laaja ja monipuolinen kirjallisuus, teon käsitettä teoksessa on tutkittu yllättävän vähän. Aiheesta on olemassa vain muutama artikkeli, eikä Charles Taylorin töitä lukuunottamatta kukaan ole perusteellisemmin hyödyntänyt Hegelin tulkinnassa modernin kielianalyyttisen filosofian piirissä kehitettyä toiminnan ja teon teoriaa. Michael Quanten teoksen Hegel Begriff der Handlung (Fromman Holzboog, Bad Cannstadt, Stuttgart 1993) tarkoitus on paikata tätä aukkoa. Teos on syntynyt Münsterissä Ludwig Siepin ohjuksessa väitöskirjana.
Quanten perusteesi on, että Oikeusfilosofian moraalisuutta käsittelevä kappale (§105-125), jota yleensä pidetään vaikeaselkoisena ja ristiriitaisenakin, jäsentyy johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi kun se luetaan teon teorian näkökulmasta. Quanten mukaan Hegel rakentaa kappaleessa yhä edelleen kiinnostavan intentionaalisen teon mallin. Hegel esimerkiksi analysoi tekotiedolle ominaista loogista muotoa "ensimmäisen persoonan propositiona" kuten Castaneda. Samaten hän erottaa selvästi toiminnot ja niiden kuvaukset kuten Anscombe ja Davidson, mikä mahdollistaa toimintaan liittyvän kausaalisuuden sekä syyntakeellisuuden hienovaraisen käsittelyn. Hegelin teoria sisältää myös aineksia, joiden tulkinta yhä edelleen muodostaa haasteen filosofisen teonteorian kannalta. Yleisemmin on olemassa merkkejä siitä, että hegeliläinen ajatus objektiivisesta hengestä on tulossa takaisin teonteoreettiseen keskusteluun.
Teon filosofiassa voidaan erottaa kaksi pääaluetta. Teon perustelemisen kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi "syyntakeellisuuden" sekä intentionaalisuuden käsitteiden tulkinta samoin kuin sen analysoiminen, missä mielessä teot ovat kuvauksesta riippumattomia. Teon selittämisen kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat teon kuvausten asema (kausaalinen selitys vai ei), perusteiden asema (ovatko ne tapahtumia), samoin kuin toimintojen ja ruumiinliikkeiden välinen suhde. Hegel käsittelee lähes yksinomaan teon perustelemisen kysymyksiä, koska kysymyksenasettelu kaikkiaan on oikeusfilosofinen. Quanten näkökulma Hegelin kehittelyyn on puolestaan tarkkaan rajattu. Hän keskittyy pelkästään toiminnan käsitteen eri aspekteihin, jättäen sivuun kulloisetkin moraali- ja oikeusfilosofiset kysymykset. Tarkastelu sijoittuu pääosin teoreettisen filosofian alaan, mutta senkin piirissä esimerkiksi body-mind -ongelmaa tai tahdon käsitteen yleisempiä ongelmia lähinnä vain sivutaan.
Hegelin Oikeusfilosofiaa ei ole mahdollista tulkita irrallaan
Hegelin järjestelmästä, eritoten logiikasta. Quante ei pyri
muotoilemaan kokonaisnäkemystä näiden välisistä
suhteista, mutta teon käsitteen eri aspektien analyyseissä hän
pyrkii rekonstruoimaan Hegelin argumentit myös logiikasta käsin.
Toisin kuin monia muita Oikeusfilosofian saksalaisia tulkintoja,
hänen kirjaansa on mahdollista lukea tarvitsematta
ottaa kantaa Hegelin kiistanalaiseen logiikkaan.
Siirtymän legaalisuudesta moraalisuuteen Quante hahmottaa Dieter
Henrichin kehittämää "itsesuhteen" (Selbstverhältniss)
käsitettä hyödyntäen. Oikeudelle keskeinen rangaistuskäytäntö
yhtäältä edellyttää moraalisuutta, toisaalta moraalisuus
esitetään seurauksena legaalisuudesta. Oikeus on Hegelin mukaan
pelkästään itselleen olevaa tahtoa vastassa oleva yleisesti
vahvistettu välttämättömyys.
Oikeuden abstraktissa yleisyydessä tahdon välittömyys ja
itsessään oleminen tulevat kumotuiksi. Tahto alkaa reflektoina
itsessään ja itselleen olemisen vastakohtaa, ja
siten täyttää oikeudellista persoonuutta subjektiivisuuden
määreillä. Kirjansa alkuosan tarkasteluja yhteen vetäen
Hegel kirjoittaa (§ 104):
Nämä momentit, joiden välityksellä vapauden käsite kehittyy aluksi abstraktisesta omaan itseensä suhteessa olevaksi tahdon määreisyydeksi ja siten subjektiivisuuden itsemääritykseksi, ovat kerraten luonnehdittuna seuraavat. Tahdon määreisyys on omaisuudessa abstraktinen omani ja siksi ulkonaisessa esineessä. Sopimuksessa määreisyys on tahdon välittämä ja vain yhteinen omani, ja vääryydessä yksittäinen satunnainen tahto on asettanut oikeuden alueen tahdon abstraktisen sinänsä olemisen eli välittömyyden satunnaisuudeksi. Moraalisessa näkökannassa tahdon abstraktinen määreisyys on ylitetty sikäli, että satunnaisuus on itse itsessään reflektoituneena ja itsensä kanssa identtisenä tahdon ääretön sisäinen satunnaisuus, eli tahdon subjektiivisuus.
Moraalinen näkökanta merkitsee tahdon uudenlaista itsesuhdetta, jossa tahto aluksi asettuu "yleisen itsessään ja yksityisen itselleen olevan tahdon vastakohtaan, ja sitten tämän vastakohdan kumoamalla negaation negaationa määrittää itsensä tahdoksi läsnäolossaan" (§104). Hegel johtaa moraalisen näkökannan rikoksesta ja rangaistuksesta yleisen ja yksityisen tahdon konfliktina; moraalinen näkökanta syntyy tämän konfliktin reflektiosta, jolloin syntyy uudenlainen tahdon itsesuhde. Yleinen ja erityinen asettuvat moraalisuudessa tahdon itsensä käsitteellisiksi momenteiksi. Moraalisuus on subjektiivisen vapauden aluetta, jossa oikeudellinen persoona kehkeytyy moraalisena subjektina.
Quanten kirjassa on kaksi pääosaa. Ensimmäinen osa on
teon käsitteeseen keskittyvä pykälien 104-113 kommentaari;
toisen, pykäliin 114-125 keskittyvän osan systemaattiset tarkastelut
ottavat enemmän etäisyyttä Hegelin tekstiin. Ensimmäinen
osa käsittelee Hegelin subjektiivista tahtoa
koskevaa teoriaa teon näkökulmasta. Toisessa osassa Hegelin tekoa,
sen muotoa ja sisältöä koskeva näkemys pyritään
määrittelemään modernien käsitevälineiden
avulla. Loppukappaleessa Quante vielä luonnostelee lyhyesti body-mind
-ongelman ratkaisua, joka näyttäisi vastaavan Hegelin toimintaa
koskevaa näkemystä.
Hegel kokoaa subjektiivista tahtoa koskevat määreet pykälässä 113 seuraavasti:
Subjektiivisen eli moraalisen tahdon ilmaus on teko (Handlung). Teko sisältää seuraavat määritykset:
i) minun on tiedettävä se ulkoisuudessaan omakseni,
ii) sen on oltava olennainen suhde käsitteeseen pitämisenä, ja iii) olennainen suhde toisten tahtoon.
Quante lukee moraalisuus-kappaletta tarkoituksellisen teon analyysina,
jossa samalla eksplikoidaan tekoon liittyvä
tietoisuus. Tämän mukaan subjektiivinen tahto voidaan ymmärtää
tarkoitukselliseen tekoon aina kuuluvan vapaan ratkaisun eri momenttien
käsitteellisenä kehittelynä. Teko on Hegelille subjektiivisen
päämäärän objektivoituma, tarkoituksellisesti aikaansaatu
tapahtuma, johon kuuluu tekijän
tietoisuus. Teko (Handlung) eroaa toiminnosta (Tat) ja
tekeminen toiminnasta (Tun) juuri tekijän minä-perspektiivin
perusteella.
Hegelin kolme määritystä saavat tällöin seuraavan
tulkinnan: i) Tekoon kuuluu tekijän tietoisuus, hänen perspektiivinsä,
jossa tapahtuma kuvataan subjektiivisen
tarkoituksen realisoitumisena niin kuin tekijä sen tiettynä ajankohtana
ymmärtää. Muut kuvaukset eivät tavoita tapahtumaa tekona,
vaan tietyntyyppisenä tapahtumana. ii) Se, että teolla "on
oltava olennainen suhde käsitteeseen pitämisenä", sisältää
kolme näkökohtaa. Ensinnäkin teot ovat tahdon ilmauksia,
joissa ylitetään subjektin ja objektin välinen ero. Teossa
subjektiivinen päämäärä realisoituu ja säilyy
objektiivisessa tapahtumassa. Koska sekä subjektiivinen päämäärä
että realisoitu päämäärä ovat tulkintoja,
kuvauksia, voidaan kyseinen sisällöllinen identtisyys ymmärtää
kuvauksessa ilmaistun proposition identtisyytenä. Toiseksi käsite
merkitsee Hegelillä järjellisyyttä ja yleisyyttä. Tekoon
siis kuuluu päämäärän asettamisen propositionaalisuuden
kautta ajattelu ja vapaa ratkaisu. Kolmanneksi suhde käsitteeseen merkitsee,
että teossa tavallaan ylitetään muodon ja sisällön
välinen ero. Hegel edellyttää moraaliselta teolta paitsi
että tarkoituksen propositionaalista muotoa, myös sen sisällön
yleistettävyyttä siis samaan tapaan kuin Kant. Teko rajoittuu
tekijän yksilölliseen perspektiiviin ja sen objektiivisuus on
luonteeltaan muodollista, pitämistä.
iii) Kolmas määre, että teolla "on olennainen suhde
toisten tahtoon", on välttämätön koska teko tietyn
kuvauksen puitteissa esiintyvänä tapahtumana kilpailee muiden
samaa
tapahtumaa koskevien kuvausten kanssa. Tekoon liittyy pätevyysvaatimus,
jonka ainoastaan toiset ihmiset saattavat lunastaa. Toisten on sekä
ymmärrettävä teko että myös hyväksyttävä
se sisällöllisesti. Tässä Hegel tavallaan seuraa Kantia,
jonka mukaan vapaiden tekojen käytännöllinen järjellisyys
edellyttää niiltä universaalia pätevyyttä. Hegel
tulkitsee tämän kuitenkin siten, että tekijän tilannekohtaisen
maksiimin on oltava kaikkien järjellisten subjektien hyväksyttävissä.
Kaikkiaan teko on siis tapahtuma, johon olennaisesti kuuluu tekijän kuvaus siitä tapahtumahetkellä. Teko konstituoituu nimenomaan tekijän itseymmärryksessä. Sekä tekijän sisäinen tarkoitus että teossa realisoitunut tarkoitus ovat tulkintoja, jotka kumpikin voivat olla puutteellisia ja muuttua myöhemmin. Tekijä voi nähdä itsensä ja tilanteen myöhemmin toisessa valossa. Kyseisen teon identifioimisen kannalta ratkaiseva on kuitenkin tekijän tapahtumaa koskeva kuvaus teon hetkellä, jolloin subjektiivinen muuttuu objektiiviseksi.
Tutkimuksen toisessa osassa Quante tarkastelee lähemmin teon käsitettä niin kuin Hegel sen esittää. Oikeusfilosofian pykälässä 114 Hegel esittää kolmiosaisen yhteenvedon seuraavien pykälien 115-141 sisällöstä. Kysymys on "moraalisen tahdon oikeudesta", johon sisältyy kolme puolta. Ensinnäkin
a) Teko abstraktisen eli muodollisen oikeuden kannalta niin, että välittömässä läsnäolossa toteutettuna sen sisällön on ylipäänsä oltava omani, että sen siis on oltava subjektiivisen tarkoituksen aikomus.
Tässä Hegel muotoilee aikomuksen (Vorsatz) kautta välttämättömän ja riittävän ehdon sille, että teko ylipäänsä on minun. Teon sisällön on "ylipäänsä oltava omani". Toinen puoli tahdon oikeudesta tekoon on seuraava:
b) Tekoon liittyy erityisenä sen sisäinen sisältö i) siten kuin sen yleinen luonne on minulle määrittynyt; tämä muodostaa teon arvon ja sen, minkä mukaan teon arvioin, eli tarkoituksen. ii) Teon sisältö minun partikulaarisesti subjektiivisen läsnäoloni erityisenä päämääränä on hyvinvointi.
Tässä Hegel puhuu ensin teon sisällön "yleisestä luonteesta" tekijän näkökulmasta, toiseksi teon sisällöstä tekijän "erityisenä päämääränä" eli hyvinvointina. Quanten mukaan tämä toinen puoli voidaan ymmärtää ensimmäisen täsmennyksenä siten, että tarkoitus (Absicht) liittyy teon "sisällön muotoon" ja hyvinvointi "sisällön sisältöön". Moraalisen tahdon kolmas puoli täsmentää edelleen teon sisältöä:
c) Tämä sisältö sisäisenä ja samalla yleisyytenä eli sinänsä ja itselleen olevana objektiivisuuteen kohotettuna on tahdon absoluuttinen päämäärä eli hyvä, joka on refleksion alueella suhteessa subjektiivisen yleisyyden vastakohtaan; toisaalta pahaan ja toisaalta omaantuntoon.
Sisältö on nyt muuttunut. Tahdon sisältönä ei enää ole hyvä minulle, vaan itsessään ja itselleen (an und für sich) hyvä. Vastaavasti muuttuu sen yleisyyden luonne. c) ei liity enää suoraan yksilölliseen tekoon tai erityisiin intresseihin, vaan kysymys on tahdon objektiivisesti hyvästä. Kysymys ei ole enää teon käsitteiden määreistä, vaan suoraan tahdosta.
Näitä moraalisen tahdon määrityksiä Quante käsittelee tutkimuksensa jälkiosassa. Ensin hän keskittyy "teon muotoon", ts. tapahtuman ja kuvauksen sekä aiheuttamisen ja syyntakeellisuuden ontologiseen eroon, samoin kuin tekoon liittyvän vakaumuksen loogiseen rakenteeseen. Jälkimmäisessä kysymys on aikomuksen ja tarkoituksen suhteesta. Sikäli kuin Hegel tematisoi näillä käsitteillä teon tarkoituksellisuuden eri puolia, ne kumpikin kuvaavat tekijän vakaumuksia, jotka ovat teon kannalta ratkaisevia. Niiden välinen ero tuo Quanten mukaan esiin teon arviointiin liittyvän olennaisen eron kognitiivisen ja voluntatiivisen aspektin välillä. Toiseksi Quante tutkii "teon sisältöä", ts. tekijän erityistä päämäärää, sitä "sisäistä sisältöä", jonka vuoksi tekijä tekee kyseisen teon § 144, b. ii ja c.). Hänen mukaansa Hegelin teon käsite on riippumaton siitä, onko tekijä omaksunut moraalisen asenteen vaiko ei. Siirtymä varsinaisiin moraalifilosofisiin kysymyksenasetteluihin ei siis tapahtu toiminnan vaan subjektiivisen tahdon autonomian käsitteen kautta.
Kaikkiaan Hegel käsittää teon aina tarkoituksellisena
toimintana. Tarkoitus merkitsee tekijän tiedollista vakaumusta tekotapahtumasta.
Lisäksi tekoon kuuluu vapaus, jota Hegel tarkastelee valinnan vapautena.
Tämä merkitsee ensinnäkin, että tekijä käsittää
teon valitsemansa päämäärän realisoitumana, ja
toiseksi, että hän katsoo valinneensa päämäärän
ja voivansa niin halutessaan valita myös toisin. Tekijä
toteuttaa itseään teoissa valitsemalla tarkoituksia, jotka liittyvät
hänen kauaskantoisiin päämääriinsä ja hyvinvointiinsa.
Lisäksi tarkoitukset ovat muodoltaan sellaisia, että niiden yleisyys
on mahdollista sovittaa toisten toimijoiden intresseihin. Tarkoitusten muodossa
tekijä siis toteuttaa toimintansa vapautta ja järjellisyyttä.
Quanten teos on malliesimerkki tarkkaan rajatusta ja äärimmäisen huolellisesti toteutetusta tutkimuksesta, joka vie Hegelin ajattelua yleensä ja erityisesti Oikeusfilosofiaa koskevaa tutkimusta selkeästi eteenpäin. Se, onko Hegelin näkemys yhteensopiva Davidsonin anomalisen monismin kanssa vaiko ei, ei sittenkään ole kovin kiinnostavaa, sen enempää Hegel- kuin Davidson-tutkimuksenkaan kannalta. Quante kuitenkin osoittaa, miten vuoropuhelu uudemman kielianalyyttisen teonteorian ja Hegelin spekulatiivisen tahtofilosofian välillä voi olla hedelmällistä kummankin kannalta.
