Jorge Luis Borges kertoo tarinassaan Teologit, että hunnien hävittämästä kirjastosta löytyi keskeltä roviota tuhkan seasta miltei koskemattomana De Civitate Dein kahdestoista kirja. Siinä todetaan Platonin opettaneen Ateenassa, että vuosituhansien kuluttua kaikki palaa entiselleen ja hän itse opettaa samaa oppia samoille kuulijoille. Liekkien säästämä teksti korotettiin erityiseen kunniaan, ja ne jotka lukivat ja tutkivat sitä tuossa kaukaisessa provinssissa unohtivat lopulta että tekijän tarkoituksena oli vain kumota oppi josta hän puhui.
Filosofi, Privatdozent Georg Simmel (1858-1918) puolestaan opetti ja kirjoitti Berliinissä, ja oli todellisen tähtiluennoijan maineessa. Moraalifilosofiassa Simmel käsitteli jatkuvasti Kantia, Nietzscheä, yksilöä ja objektiivista kulttuuria. "Puhtaasti" filosofisten tutkielmien ohella hän kirjoitti muutamia töitä, joiden otsikossa esiintyy 1900-luvun alun nousevan ja muodikkaan vulgaaritieteen nimitys, Soziologie. Simmelin tarkoitus ei tosin ollut sosiologian kumoaminen; pikemminkin hän oli kaksoisagentti, joka tarttui filosofin otteella sosiologiseen trendiin; toisaalta hän halusi elämää kuivakkaaseen akateemiseen filosofiaan. Mihin tahansa merkityksettömältä näyttävään asiaan Simmel tarttuikin, siitä alkoi pilkistää filosofin myrkkyhammas aprioriset ehdot ja elämän kokonaisuus. Tätä eivät Simmelin aikalaiset aina hevin sulattaneet.
Tänään Simmel on yhä outo lintu. Niin paljon filosofinen kulttuuri on kuitenkin muuttunut, ettei Simmelin nimi yleensä esiinny keskitason filosofian historioissa. Simmeliä pidetään ennemminkin sosiologian klassikkona, tosin "filosofisena ja kulttuurikriittisesti purevana" klassikkona, jolla oli silmää suurkaupungin, muodin, rahavälitteisen elämäntyylin yms. ihmeille. Nämä olivatkin välitöntä materiaalia Simmelin filosofialle. Olisihan kohtuutonta vaatia, että sosiologia tarttuisi Simmelin filosofiseen relevanssiin. Usein se selitetään joko nuoren miehen hairahdukseksi tai sitten vanhuudenhöperyydeksi nimeltä Lebensphilosophie.
Suomessa Simmel on kääntäjä Panu Turusen sanoin "suhteellisen tuntematon tekijä". Häneltä on aiemmin käännetty vain kaksi esseetä Muodin filosofia ja Rauniot. Sosiologisessa Simmel-tutkimuksessa ovat lisäksi ansioituneet Arto Noro ja Jukka Gronow. Niin maailman muodista kuin kasvavasta täkäläisestä kiinnostuksestakin kertoo se, että Simmelin massiivisesta Rahan filosofista on liki täydellisenä yllätyksenä suomeksi ilmestynyt osittainen käännös
Seuraava yllätys on, ettei kirjassa ei ole minkäänlaista suomalaista esipuhetta, joka selvittäisi teoksen ja sen "suhteellisen tuntemattoman kirjoittajan" kontekstia. Kirjan toimitustyössä, mikäli sellaisesta voi tässä tapauksessa puhua, hämmästyttää myös se, että kääntäjä esittää ainoat perustelunsa menettelyilleen ja valinnoilleen kirjan lopussa kymmenellä rivillä! Tätä edeltää hieman yli sivun mittainen jakso sananselityksiä.
Simmelin saksankielisessä teoksessa on analyyttinen osa ja synteettinen osa. Analyyttisessa osassa Simmel tutkii arvon ja rahan edellytyksiä ja olemassaolon merkitystä. Synteettisessä osassa hän tarkastelee rahan vaikutuksia yksilön sisäiseen maailmaan. Näistä kääntäjä on valikoinut runsaan kolmanneksen, eli synteettisen osan luvut Yksilön vapaus ja Elämäntyyli. Hänen mielestään juuri niissä Simmel näyttää taitonsa "rahatalouden vaikutusta yksilön vapauteen ja eri elämäntyyleihin pohdiskelevana esseistinä".
Elämäntyylistä kääntäjä on kuitenkin onnistunut jättämään pois Simmelin koko filosofiassa erityisen keskeisen alaluvun Kultturin käsite. Rohkea teko, johon kukaan vannoutunut simmelisti tuskin olisi kyennyt. Tietysti kirjan jokainen luku on edustava näyte Simmelin filosofiasta, mutta ratkaisu on hämmästyttävä, varsinkin kun kääntäjä on tiettävästi väitellyt filosofiassa.
Tekstivalikoimasta on kuitenkin se etu, että moraalifilosofi Simmel näkyy varmasti jo ensimmäisellä sivulla. Yksilön vapaus on Simmelin vakioteema, josta hän kirjoitti lukuisia erilaisia versioita. Sinänsä Simmelin esseistiikassa tuskin on ainoataan kirjoitusta josta ei olisi useita variaatioita, mutta yksilön vapauden ongelma on aivan erityinen. Simmel tuntee hyvin moraaliajattelun kaksi vastakkaista yksilöllisyyden konseptiota:
ainutkertaisen yksilöllisyyden [Einzigkeit], jota hän nimittää myös laadulliseksi yksilöllisyydeksi, ja erillisen yksilöllisyyden [Einzelheit], jota hän nimittää myös määrälliseksi.
Rahan filosofian kohteena on ennen muuta tuon kaikkialle ulottuvan rahavälitteisyyden henkisesti varsin köyhä määrällinen yksilöllisyys, jonka vapauden "filosofisia" artikulaatioita ovat liberalismi ja utilitarismi. Mutta Simmel ei ole mikään Bentham, vaan tekee rahan objektiivisen merkityksen ja yksilöllisen, subjektiivisen kulttuurin jännitteisestä suhteesta intensiivisen filosofoinnin areenan.
Itse asiassa Rahan filosofian yhteiskuntafilosofi Simmel on paljossa velkaa toiselle juutalaiselle, Karl Marxille, joka osoitti miten tavarassa ja vaihdossa ihmisten väliset suhteet esiintyvät esineiden suhteina. Simmel tarttuu tähän reaaliseen Scheiniin ja kääntää asetelmaa, jonka Marx esitti tavara- ja rahafetissin analyysissa. Vaihto, ja sen kristallisoituma raha, luo objektiivisuuden asettamalla ihmisten sijasta esineet suhteeseen keskenään. Vaikka tämä rahaan perustuvan vapauden muoto on siis henkisesti varsin köyhä, se on modernissa maailmassa sivilisaatiohistoriallisesti hyvin merkittävä: raha purkaa vanhat hierarkkiset sidonnaisuudet ja luo ihmisten välille uusia verkkoja jättäen heidät omiin silmukoihinsa, muttei sido heitä sisäisesti. Simmelille Rahan filosofia on nimenomaan filosofinen tutkielma tästä kulttuurisesta tuotannosta, sen yksilöllisyydestä ja vapaudesta. Se ei ole kansantaloustiedettä (Nationalökonomie) koskeva työ, ei myöskään Marxin poliittisen ekonomian kritiikkiä.
Rahan juokseva, olemukseton luonne on kuin Simmelin filosofista analyysia varten syntynyt, sillä hän on dynaamisen muodon filosofi. Rahan filosofian Simmel ei kuitenkaan ole rahavälitteisen kulttuurin relativistisen maailmankatsomuksen eikä fragmentaaristen elämänsisältöjen filosofi. Nykyään hänen totaliteetin filosofiansa on suorastaan epämuodikasta; nähtäväksi jää, kääntyykö tämä epämuodikkuus Simmelin eduksi.
Joka tapauksessa hän etsii jokaisesta elämän murusesta ja yksityiskohdasta sen merkityksen kokonaisuutta, ei yksittäisiä sisällön faktoja. Simmelin filosofiassa fragmentaariset sisällöt vaativat kokoavaa käsitteistöä, joka kasvaa olemassaolon (Dasein) kokonaisuudesta.
Vaikka Rahan filosofia ja Soziologie ovat massiivisia teoksia, nopeasti arvioiden suurin osa Simmelin tuotannosta käsittelee suoraan moraalifisofisia aiheita. Liberalistisen vapauden vastakohtana Simmel on myös vaativan yksilöllisyyden filosofi. Tämä pilkistää myös Rahan filosofian eri kohdissa, mutta kiteytyy erityisen taidokkaasti esseessä Das individuelle Gesetz (Yksilöllinen laki). Oikeastaan se muodostaa Simmelillä kontrapunktisen vastaparin rahavälitteisen elämän tyhjälle subjektiviteetille. Eettinen subjektiviteetti, ts. ainutkertainen yksilöllisyys ja sen periaate, vastuu sitoo ihmisiä sisäisesti.
Kevyemmän ainutkertaisuuden filosofiaa Simmel kehittelee Suomessakin jo entuudestaan tunnetussa Muodin filosofiassa.
Kun raha on tullut koko nykymaailman keskeiseksi konstituentiksi, on "moderniteetin" sosiologia ominut Simmelin.
Muodin filosofian suomalaisessa esipuheessa jopa varoitetaan lukijaa sivystysporvari Simmelin kaukaisuudesta. Rahan filosofian puuttuvassa esipuheessa olisi ollut tarpeellista varoittaa tästä "modernista" likinäköisyydestä, joka ei havaitse Simmelin moraalifilosofista antia ja eetosta.
1900-luvun klassikoiden kentällä Simmel saanee hakea paikkaansa vielä pitkäänkin. Yhä useampia Simmelin ideoita kuitenkin tunnistetaan myöhemmiltä ajattelijoilta. Simmelin nimeen usein tarpeettomastikin liitetyn Lebensphilosophien eli elämänfilosofian tradition mentyä mailleen Simmelin etiikan tunnistaminen ajankohtaiseksi on tullut helpommaksi, ellei peräti mahdolliseksi. Kun jo puoliväliin ehtineet 24 osaiset kootut teokset lähivuosina valmistuvat, filosofeilla on paikkaustöitä tai sitten kokoproteesin teko.
Palaako kaksoisagentti Simmel takaisin ja alkaa taas opettaa 1900-luvun rovioissa pahoin kärsinyttä moraalifilosofiaa?
Kirjoittajana Simmel on ennen muuta esseisti ja tyyliniekka. Myös laajoissa teoksissaan hän on esseisti; ja jokainen essee on oma taiteellinen kokonaisuutensa. On hyvin vaikeata sanoa toisin sitä mitä Simmel sanoo menettämättä ajatuksen lentoa. Simmeliä on ilo lukea, sillä ajatus etenee näennäisen vaivattomasti. Itse asiassa hän on esseistinen velho, joka saa filosofisen tarkastelun taikalinnassa asiat vaikuttamaan salaperäisiltä ja kiehtovilta, vaikka ne arkipäiväisesti vaikuttavat aivan mitättömiltä. Jopa sosiologia alkaa Simmelin käsittelyssä vaikuttaa kiinnostavalta. Vahinko ettei Puhtaan järjen kritiikki ole Simmelin käsialaa.
Toimitustyön lisäksi Rahan filosofian käännöksen kieliasu jää kiusaamaan lukijaa. Simmelin polveilevana soljuvaa esseististä saksaa on vaikea saada sujuvasti suomen virkkeiksi. Tehtävä ei kuitenkaan ole mahdoton, mutta jää edelleen ratkaisematta. Kääntäjä on pyrkinyt suomelle ominaisiin sanavalintoihin, kun taas syntaksi jäljittelee saksaa. Jopa keskinkertainen kustannustoimittaja olisi parantunut jälkeä. Omakustanteena ilmestynyt Rahan filosofian käännös sopii hyvin työaineistoksi seuraavaa vaihetta varten, alkoihan nykyinen Aristoteles-hankekin Nikomakhoksen etiikan osittaisesta käännöksestä.
Tapani Laine
