Seuraavassa käsikirjoituksessa Benjamin Lee Whorf (1897-1941) pyrkii valottamaan hopi-intiaanien todellisuuskuvaa, joka hänen arviossaan poikkeaa perustavalla tavalla esimerkiksi indoeurooppalaisen kieliperinteen mukaisesta maailmanhahmotuksesta. Tietyn kulttuurin maailmankäsitys, alkaen metafyysisistä käsitevalinnoista ja -tulkinnoista ja ulottuen niiden taustoittamaan jokapäiväiseen elämäntodellisuuteen saakka on Whorfin mukaan kodifioituneena sen kieleen; näin se on hedelmällisesti analysoitavissa etnolingvistiikan näkökulmasta.
Käsittelen tässä johdatuksessa ensin lyhyesti itse artikkelia1 ja pyrin sitten valottamaan yleisemmin Whorfin omaa maailmankäsitystä.2
Whorfin artikkelin hopi-intiaanien maailmankaikkeuden mallista voi lukea vakavana etnolingvistisenä tutkimuksena, mutta myös tietenkin alkuperäisestä tarkoituksesta poiketen puhtaasti filosofisena ajatuskokeena. Etenkin jälkimmäisessä mielessä sen voi ajatella kiinnostavan muitakin kuin kielitieteilijöitä.
Ajatuskokeeksi tulkittuna Whorfin esitys näyttäytyy elämysvoimaisena yrityksenä kokea, hahmottaa ja artikuloida maailma perustavalla tavalla toisin. Hän johdattaa lukijaa vieraaseen ja silti jotenkin tutunomaiseen todellisuushahmotukseen, jossa vallitsee omastamme poikkeava, toisaalta konkreettisempi ja maanläheisempi, toisaalta myös henkisempi ja 'inhimillisempi' kosmologia. Keskeisiä eroja löytyy muun muassa avaruuden ja ajan ymmärtämisestä. Siinä missä ne ovat länsimaiselle ihmiselle likimain toisistaan ja subjektista riippumattomia ja ikään kuin tasa-aineksisia suureita, ne sulautuvat hopilla osittain yhteen ja muuttavat luonnettaan subjektin asemasta riippuen. Tai kun meillä niin menneen, nykyisyyden kuin tulevankin ajatellaan sisältävän yhtä lailla avaruudellisen ulottuvuuden, hopilla vain 'mennyt' ja osa 'nykyisyyttä' ovat avaruudellisia, koska vain nämä 'ajan' osat ovat 'objektiivisia' tai ulkoisia; se taas, mikä meille on 'tulevaa' on hopille 'subjektiivista', sisäistä, ja siten myös jo tavallaan läsnä toisin kuin meillä, joille tuleva voi olla 'vielä kaukana'.
Mitä tulee sitten oheisen artikkelin (ja lukuisten muiden) laajempiin filologisiin ja filosofisiin yhteyksiin, Whorf näki kielelliset tutkimuksensa myös todisteina niin kutsutulle 'kielellisen relatiivisuuden' hypoteesille (linguistic relativity hypothesis, jatkossa lyhyesti LRH; se tunnetaan myös mm. Sapir-Whorf -hypoteesin nimellä), jonka mukaan tietyn kielellisen yhteisön käyttämä kieli rajoittaa ja myös muovaa ratkaisevalla tavalla yhteisön jäsenten ajattelua ja todellisuuskokemusta.3 Yhtenä seurauksena tästä on, että vaikka keskenään hyvin erilaiset kielet kykenisivätkin käsittelemään todellisuuden kaikkia puolia, niiden jäsentämät todellisuudet olisivat perustavalla tavalla toisilleen vieraita. Eri kieliyhteisöjen voisi siten väittää elävän jossakin ei-triviaalissa mielessä eri maailmoissa. 'Relatiivisuuden' voi näin ajatella viittaavan tässä toisaalta siihen, ettei ajatus voi tavoittaa puhdasta, ei-kielellisesti jäsennettyä todellisuutta sinänsä, ja toisaalta siihen, etteivät eri äidinkieliä puhuvat voi käsittää toistensa todellisuuksia missään perustavassa mielessä.
Whorf viittaa eri kielien toimesta eri tavoin tapahtuvaan maailman ositteluun toistuvasti kirjoituksissaan; mm. artikkelissa 'Science and Linguistics' hän luonnehtii sitä seuraavasti (lainaus on J. B. Carrollin toimittamasta Whorfin valittujen kirjoitusten laitoksesta, josta lähemmin ks. alaviite 2):
"[] kunkin kielen taustalla vaikuttava kielellinen järjestelmä (toisin sanoen kielioppi) ei ole pelkkä toistamisen väline ideoiden ilmaisemisessa, vaan pikemminkin itsessään ideoiden muovaaja, yksilön henkisen toiminnan, hänen vaikutelmiensa analyysin ja henkisten sisältöjensä synteesin ohjelma ja opas. [] Me pilkomme luonnon syntyperäkielemme osoittamien suuntien mukaisesti. Me emme löydä ilmiöiden maailmasta sieltä eristämiämme kategorioita ja tyyppejä siksi, että ne tuijottaisivat jokaista havainnoijaa kasvoihin; päinvastoin, maailma tarjoutuu kaleidoskooppimaisena vaikutelmien virtana, joka meidän pitää järjestää mielemme avulla ja tämä tarkoittaa lähinnä mielemme kielellisten järjestelmien avulla. Me leikkelemme luontoa, järjestämme sitä käsitteiksi ja kiinnitämme merkityksellisyyksiä siten kuin teemme, koska olemme osallisina sopimuksessa jäsentää sitä sillä tavoin sopimuksessa, joka pätee kautta puheyhteisömme ja on kodifioitu kielemme muotoihin. Tämä sopimus on tietenkin implisiittinen ja lausumaton, mutta sen ehdot ovat täysin pakottavia; me emme voi puhua lainkaan muutoin kuin tukeutumalla siihen havainto- ja tietoaineksen jäsentelyyn ja luokitteluun, jonka sopimus säätää."4
LRH, kuten saattaa kuvitella, on saanut osakseen monenlaista kritiikkiä. Tässä ei ole mahdollisuutta puuttua siihen lähemmin, mutta kuvaavan ja myös varoittavan esimerkin siitä, miten eri asioista osapuolet saattavat puhua (kielellinen relativiteetti asialla tässäkin?), tarjoaa seuraava lainaus R. Langackerilta:
"LRH voi olla vahva tai heikko väite riippuen sen muotoilusta [] Heikoin muoto on myös vähiten kiinnostava. Se toteaa vain, että kieli vaikuttaa, helpottaa tai on väline ajattelussa. Tämä on ilmeisen totta ja vaikuttaa yleisesti hyväksytyltä. [] Toisessa ääripäässä tapaamme vahvimman LRH-version. Se väittää, että kaikki ajattelu on ratkaisevasti kielestä riippuvaista. Me emme voi ajatella lainkaan muutoin kuin kielen kautta, emmekä me voi käsitteellistää asioita, joille kielemme ei tarjoa sopivaa ilmausta. Vahvimpana tämä on myös kiinnostavin versio LRH:sta. Se on myös ilmeisen epätosi. Pidän sitä ilmeisen epätotena sellaisten asioiden perusteella kuin musiikki, kuvataide, palapelin ratkominen, se vaikeus, mikä ihmisillä usein on pukea ajatuksensa sanoiksi, sekä introspektiivinen analyysi siitä miten oma mieleni toimii (mikä ei tarkoita sanoa, että kaikki mielet toimisivat välttämättä täsmälleen samalla tavalla)."5
Langackerin kritiikki aliarvioi raskaasti Whorfin kielikäsitystä. On selvää, että esimerkiksi musiikki tai palapelin ratkominen eivät ole kielellisiä sanallisen puheen merkityksessä, mutta on kyseenalaista, voiko niiden perustumista omille erityisille logiikoilleen eli (Whorfin kannalta) kieliopeilleen mielekkäästi kieltää.6 Seuraavat Whorfin toteamukset vastaavat itse asiassa jo ennakolta mainitunlaiseen kritiikkiin:
"[Kielen] tutkimus osoittaa, että ihmisen ajattelun muotoja kontrolloivat lahjomattomat hahmolait, jotka ovat hänelle tiedostamattomia. Nämä hahmot ovat hänen oman kielensä havaitsemattomia ja monimutkaisia systematisaatioita minkä osoittaa helposti ennakkoluuloton vertailu ja vastakkainasettelu muiden, etenkin eri kieliperheeseen kuuluvien kielten suhteen. Ihmisen ajattelu itsessään tapahtuu jossakin kielessä englannissa, sanskriitissa, kiinassa."
"[Alahuomautus:] 'Ajattelu kielessä' ei välttämättä joudu käyttämään sanoja. Choctaw-intiaani pystyy ilman erityisopintojakin yhtä vaivattomasti kuin taitavin kynäniekka asettamaan vastakkain kahden kokemuksen aikamuodot tai suvut, vaikka ei ole koskaan kuullut sellaisia sanoja kuin 'aikamuoto' tai 'suku' mainitunlaisille kontrasteille. Suuri osa ajattelusta ei käytä lainkaan sanoja, vaan käsittelee kokonaisia paradigmoja, sanaluokkia ja vastaavia kieliopillisia jäsennyksiä henkilökohtaisen tietoisuuden fokuksen 'taustalla' tai 'yläpuolella'. []"
"Sanat [words] ja puhe [speech] eivät ole sama asia. Kuten tulemme näkemään, sanoja ohjaavat lauserakenteen hahmot [patterns] ovat sanoja tärkeämpiä."7
Langackerin todisteet LRH:n 'ilmeiselle epätotuudelle' "musiikki, kuvataide, palapelin ratkominen, se vaikeus, mikä ihmisillä usein on pukea ajatuksensa sanoiksi, sekä introspektiivinen analyysi siitä miten oma mieleni toimii" osoittautuvat epäolennaisiksi Whorfin kielikäsityksen kannalta. Jos jo kontrastiivinen mielenliike (jollainen sisältyy kaikkeen vertailuun, suhteuttamiseen ja sitä kautta kaikkeen rationaaliseen ajatteluun) kuuluu kieliopin piiriin (vrt. strukturalismi tai esim. Wittgensteinin 'kielioppi'-termin laajennus), edes musiikki tai sanaton (mutta analyyttinen) introspektio eivät voi jäädä sen ulkopuolelle: "[] kielen rikas ja systemaattinen organisaatio, mukaanlukien pohjimmiltaan matematiikka ja musiikki, jotka ovat viime kädessä samaa sukua kielen kanssa".8 Langackerin kritiikki saattaa päteä sellaisen kielikäsityksen kohdalla, jossa 'kieli' on esim. synonyyminen 'sanallisen puheen' kanssa, mutta selvästikään Whorfin kielikäsitys ei ole näin yksitasoinen. Sillä on hänen ajattelussaan metafyysinen ulottuvuus ja siinä oma erityinen roolinsa. Tässä tarkoituksessa tarkastelen seuraavaksi hieman Benjamin Lee Whorfin metafysiikkaa ja kosmologiaa.
Toisin kuin LHR:sta voisi kuvitella, Whorf ei ole varsinainen relativisti millään metafyysisellä tasolla. Absoluuttinen relativismi merkitsisi irrationalismia, kun taas Whorfin relativismi on itsessään relatiivista ja liittyy käsitykseen ehdottoman rationaalisesta todellisuudesta. Hän luonnehtii ajatustaan todellisuuden perimmäisestä luonteesta mm. seuraavasti:
"Tämä ajatus on liian laaja-alainen tullakseen esitetyksi iskulauseella. Jättäisin sen mieluiten nimeämättä. Se on käsitys siitä, että noumenaalinen, aistein tavoittamaton maailma hyperavaruuden, korkeampien ulottuvuuksien maailma odottaa löytymistään kaikkien eri tieteiden toimesta, jotka se tulee yhdistämään ja yhdenmukaistamaan, odottaa löytymistään ensimmäisessä aspektissaan hahmollisten suhteiden [patterned relations] valtakuntana, käsittämättömän moninaisena, mutta ilmentäen samalla tunnistettavaa samankaltaisuutta kielen rikkaaseen ja systemaattiseen organisaatioon, mukaanlukien pohjimmiltaan matematiikka ja musiikki, jotka ovat viime kädessä samaa sukua kielen kanssa."10
Hän kuvailee mm. kielitieteellisissä tutkimuksissa voimistunutta intuitiotaan todellisuuden perustalla vaikuttavista 'hahmoista' (patterns).
"[] tuntemattoman, avaramman maailman enteily, joka ilmenee kielessä tuon maailman, josta aineellinen on pelkkää pintaa tai ihoa, ja jossa kuitenkin olemme ja johon kuulumme."
"[] Tämä näkemys merkitsee, että hahmoiksi [patterns] kutsumani tekijät ovat perustavia todella kosmisessa mielessä, ja että hahmot muodostavat kokonaisuuksia, psykologian Gestaltien kaltaisia, jotka sisältyvät laajempiin kokonaisuuksiin katkeamattomana jatkumona. Siten kosmoksen kuvalla on sarjallinen tai hierarkinen luonne, se on tasojen tai tasanteiden seuranto. Koska eri tieteiltä puuttuu kyky tunnistaa tällaista sarjallista järjestystä, ne ikään kuin leikkelevät osia maailmasta, osia, jotka kenties leikkautuvat luonnollisten tasojen suunnan poikki tai katkeavat kun ilmiöt, saavuttaessaan olennaisen tasonmuutoksen, tulevat aivan toisentyyppisiksi, tai siirtyvät vanhempien havainnointimenetelmien käsityspiirin ulkopuolelle.11 "
Whorf hahmottelee metafysiikkaansa mm. intialaisen filosofian käsitteistöllä, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että hän sitoutuisi ko. ajatteluperinteeseen. Hän on eklektikko, ei ainoastaan väliaikaisesti (esim. etsiessään 'omaa kieltään'), vaan ajattelunsa perustavien ideoiden vaatimuksesta (ks. Whorfin 'emansipatorisen metodin' ideaa alla).
Whorfin todellisuus on pohjimmiltaan rationaalinen totaliteetti, kaikkien toisistaan kasvavien hahmojen kokonaisykseys;12 se on Arupa (sanskr. 'muodoton'), vailla avaruudellisuuteen kuuluvia aksidentaalisia piirteitä (kappaleisuus, erillisyys, muutos, kontingenssi yms.). Viimeksimainitut seikat luonnehtivat puolestaan maailman Rupa-puolta ('muoto', 'ilmiasu'), joka on Mayan, 'fiktion' valtakuntaa. Rupan piiriin kuuluvat myös yksilölliset tajunnat, joiden 'fokus' muotoutuu psykososiaalisten tarpeiden tiivistymänä.13
Filosofian kolme suurta kysymysmerkkiä, mieli, kieli ja oleva, ovat (näin olen ymmärtänyt, vaikka Whorf ei tätä eksplisiittisesti sano) Arupan tasolla yhtä. Rupan tasolla ne hajoavat erilleen ja samalla pinnallistuvat: 'oleva' viittaa enää lähinnä avaruudellisiin, erillisiin olioihin (eikä niiden taustalla vallitsevaan hahmoykseyteen), 'kielessä' korostuu referentiaalisuus (nimellä viittaaminen olioihin) varsinaisen merkitystä luovan hahmoyhteyden (käsitteiden lauseyhteys ja lauseita laajemmat hahmokokonaisuudet) muuttuessa 'läpinäkyväksi', samalla kun 'mieli' käsitetään henkilökohtaiseksi fokukseksi, vaikka tämä on pikemminkin psykososiaalisten tarpeiden tuottama vääristymä manasisen tason (sanasta Manas, 'Mieli') korkeamman tietoisuuden kentässä.14 (Tarkemmin ottaen yksityinen mieli muodostuu tietoisuuden alueesta, joka käsittelee olioiden nimiä Nama ja alemman tietoisuuden tai alitajunnan tasosta, joka on Kaman, halun tai tunteen aluetta. Korkeamman tietoisuuden taso, Manas, ei ole yksilöllisen tai kontingenssin aluetta, mistä johtuen sen tavoittaminen edellyttää tarpeiden ja sen kautta Mayan hälventämistä esim. mantran toistamisen avulla.15)
Whorfin esittämänä kyseessä ei ole dualistinen vaan monistinen jäsennys, jossa vallitsee aito jatkumo kontingenttien ja erillisten olioiden ääripään (Mayan leimaama Rupa-taso) ja mahdollisuuskaavioiden tai -matriisien (hahmojen) holistisen ykseyden ääripään (manasinen Arupa-taso) välillä.
Juuri jatkumon olettaminen ääripäiden välille tekee Mayasta ainoastaan suhteellisesti harhaisen: vaikka se kätkee paljon todellista se myös ilmaisee siitä aina jotakin. Sitä ei toisin sanoen pidä hylätä, vaan käyttää (Wittgensteinia lainaten) ikään kuin tikkaina matkalla syvemmälle hahmojen todellisuuteen ja laajempaan tietoisuuteen. Ja koska syvemmätkin hahmot kuuluvat puolestaan taustana elämäntodellisuuteen, niiden oppiminen auttaa muokkaamaan tätä parempaan ja harmonisempaan suuntaan. (Tässä Whorfin 'tämämaailmaisuus' eroaa silmiinpistävästi intialaisen filosofian 'toismaailmaisuudesta', muistuttaen pikemminkin hegeliläistä kosmisen järjen itsetoteutuksen visiota.)
Whorf koki länsimaisen ihmisen tilanteen kriittiseksi:
"Se mitä me kutsumme 'tieteelliseksi ajatteluksi' on länsimaisen indoeurooppalaisen kielityypin erikoistuma, joka on kehittänyt ei ainoastaan joukkoa eri dialektiikkoja vaan itse asiassa joukon erilaisia dialekteja. Nämä murteet ovat nyt menettämässä keskinäisen käsitettävyytensä."
"[] yksilökohtainen mieli, vankina avarammassa, omien menetelmiensä tutkimattomissa olevassa maailmassa, käyttää kielen merkillistä lahjaa kutoakseen Mayan eli illuusion kudelman, luodakseen tilapäisen analyysin todellisuudesta ja ottaakseen sen sitten lopullisena. Länsimainen kulttuuri on mennyt tässä pisimmälle, pisimmälle tilapäisen analyysin päättäväisessä perusteellisuudessa ja pisimmälle päättäväisyydessään pitää sitä lopullisena."16
Whorfin luonnostelemana tietoisuuden valaistumiseen ja ihmisen vapautumiseen tähtäävä 'mantrinen metodi' on ainakin periaatteessa yksinkertainen:
"Sitoutuminen illuusioon on sinetöitynä länsimaiseen indoeurooppalaiseen kieleen, ja Lännen tie ulos illuusiosta löytyy avarammasta kielen ymmärtämisestä kuin mitä läntisellä, indoeurooppalaisella kielellä on tarjota. Tämä on länsimaisen tietoisuuden 'mantrajooga', seuraava suuri askel, jonka se on nyt valmis ottamaan."
"Kielellinen tietous tuo mukanaan monien erilaisten ja kauniiden loogisen analyysin järjestelmien ymmärryksen. Sen kautta maailma, nähtynä toisten, aiemmin vieraina pitämiemme sosiaalisten ryhmien vaihtelevista näkökulmista tulee käsitettäväksi uusilla tavoilla. Vieraus muuttuu uudeksi ja usein selventäväksi tavaksi katsoa asioita."
"Kielten ja kielellisten periaatteiden tieteellinen tutkimus merkitsevät ainakin osittaista käsityskyvyn kohottamista kohti [korkeimman tietoisuuden] tasoa."17
Tutkimalla eri kieliä ja yleisemmin erilaisten elämäntapojen ominaislaatuja ja kontrastoimalla niitä keskenään ihminen vapautuu samalla kertaa sekä nurkkakuntaisesta eristyneisyydestään että todellisuuskäsityksensä vinoutumista, kuin myös todellisuutensa lamauttavasta pirstaleisuudesta, 'Baabelista', jota ovat omalta osaltaan olleet luomassa myös tieteet.18
'Biodiversiteetti' olisi ollut B. L. Whorfille mieluinen käsite ja tavoite, länsimaisen elämäntavan kasvava valta taas merkki tietoisuuden yksimuotoisuuden muuttumisesta entistä läpinäkyvämmäksi, vaikeammin havaittavaksi ja siten entistä kahlitsevammaksi:
"[] niillä, jotka haaveilevat tulevaisuudesta, joka puhuu yhtä ainoaa kieltä, oli se sitten englantia, saksaa, venäjää tai mitä tahansa, on harhainen ideaali ja he tuottaisivat ihmismielen kehitykselle mitä suurimman karhunpalveluksen. Länsimainen kulttuuri on muodostanut kielen avulla tilapäisen analyysin todellisuudesta ja pitäisi ilman korjaavia tekijöitä päättävästi analyysiään lopullisena. Ainoat korjaavat tekijät löytyvät muista kielistä, jotka suunnattoman pitkän riippumattoman kehityksen tuloksena ovat saavuttaneet toisia, mutta yhtä loogisia, tilapäisanalyyseja."19
Whorfin metafyysinen/kosmologinen jäsennys on luonnosmaisuudestaan huolimatta huomionarvoinen kokonaisnäkemys maailmasta ja mielestä sekä kielen asemasta todellisuudessa. Siinä on myös enemmän tai vähemmän selvästi ilmaistuna 'elämän tarkoitus' (tietoisuuden ja sitä kautta vapauden lisääminen, henkinen evoluutio vailla takarajaa), sen tavoittelun keinot (kontrastiivinen metodi), kuten myös joitakin eettisiä suuntalinjoja (suvaitsevaisuus, harmonia, toisen kunnioitus), kaikki toisistaan riippuvina ja toistensa edellyttäminä. Whorfin visiosta puuttuu tyyten se faustinen, vimmainen vire, joka leimaa niin suurta osaa oman aikamme 'kestävän kehityksen', 'jatkuvan kasvun', vieläpä 'elinikäisen oppimisen' yms. iskusanoin verhottua kilpailumentaliteettia.
"Puhe on parasta, mitä ihmisellä on esittää. [Speech is the best show man puts on.] Se on evoluution näyttämöllä hänen oma 'näytöksensä', jossa hän astuu kosmisen taustakankaan eteen ja 'näyttää mitä osaa'. Mutta me epäilemme, että Jumalat katsomossa havaitsevat sen järjestyksen, jolla hänen hämmästyttävä temppuvalikoimansa kulminoituu suureen kliimaksiin, varastetuksi maailmankaikkeudelta!"20
Viitteet
1. Käsikirjoitus julkaistiin postuumisti vuonna 1950 (International Journal of American Linguistics, 16:67-72) ja uudelleen 1956 J. B. Carrollin toimittamassa valikoimassa (ks. seur. alah.); sen lievästä viimeistelemättömyydestä kertovat satunnaiset ylipitkät virkkeet ja muutamat tulkinnanvaraiset viittaussuhteet. Artikkelin kirjoitusvuodeksi on arvioitu 1936.
2. Lyhyt Whorf-elämäkerta löytyy John B. Carrollin toimittamasta Whorfin kirjoitusten valikoimasta Language, Thought & RealitySelected Writings of Benjamin Lee Whorf (The M.I.T. Press, Massachusetts, 1967 [1956]). Whorfin akateeminen työ oli (ainakin eurooppalaisittain katsoen) sikäli erikoista, että hän harjoitti sitä menestyksellisen 'siviiliammatin' ohessa (ensin kemianinsinööri, sitten kemianteollisuudessa arvostettu paloturvallisuustarkastaja ja lopulta paloturva-alan yhtiön johtoportaan jäsen); hän vieläpä torjui useita tarjouksia akateemisista tutkijanpaikoista, koska koki oman järjestelynsä takaavan paremmin juuri akateemisen vapautensa.
3. Ajatus 'kielen rajoista' saattaa tuoda, eikä perusteettomasti, mieleen Ludwig Wittgensteinin 'ryntäilyn kielen rajoja vastaan' ja esimerkiksi Michel Foucaultin ja laajemmin diskurssianalyyttisen tai tiedonsosiologisen käsityksen todellisuuden kielellisestä/sosiaalisesta tuottamisesta/rakentumisesta. Etenkin Whorfin ja Wittgensteinin eri alueille sijoittuvien, mutta toisiaan paljossa täydentävien ja valaisevien perspektiivien vertailu saattaisi osoittautua hedelmälliseksi tehtäväksi.
4. Carroll 212-214; lainausten suomennokset ovat omiani.
5. Teoksessa E. Malotki, Hopi Time, Trends in Linguistics, Studies and Monographs 20, Mouton Publishers, Berlin 1983, sivut 1-2. Malotki allekirjoittaa Langackerin kritiikin tässä massiivisessa tutkimuksessaan.
6. Kuten sanottu, en juurikaan puutu tässä esittelyssä tai seuraavaan artikkelikäännökseen liittämissäni alaviitteissä erilaisiin Sapir-Whorf -hypoteesin tai toisaalta Whorfin 'hopi-universumin' analyysien saamaan kritiikkiin, osittain rajallisen asiantuntemukseni johdosta, mutta pääasiassa kuitenkin siksi, että kriitikot ja Whorf eivät aina tunnu tarkoittavan likimainkaan samoja asioita sellaisilla sanoilla kuin 'kieli', 'ajattelu', 'logiikka', 'aikamuoto', yms. Esimerkkeinä tästä saavat toimia mainittu Langacker-sitaatti sekä oheisen artikkelikäännöksen alaviite 4.
7. Carroll 252 ja alah., sekä 253.
8. Mt. 248; ks. myös 261.
9. Whorfin monitahoisen ja -tasoisen ajattelun ehkä paras kokoava esitys löytyy hänen laajemmalle yleisölle tarkoitetusta kirjoituksestaan 'Language, mind, and reality' (Carroll 246-270), jota tässä yhteydessä lähinnä seuraan. Hänen kuolemansa 1941 vain 44-vuotiaana merkitsi tämän alustavuudestaan huolimatta kunnioitettavan luonnoksen jäämistä hänen lopulliseksi sanakseen asiassa.
10. Carroll 247-248.
11. Mt. 248. Kuvatakseen hahmojen sisäkkäistä jatkumoa Whorf ottaa esimerkin kielitieteestä. Siinä erotellaan tasoja esikielellisestä äänten tasosta fysiologis-foneettisen tason kautta foneemien, morfeemien ja morfologian kautta aina syntaksin ('monitahoisen, suurelta osin tiedostamattoman hahmottamisen') tasolle saakka. Hän esittää vakaumuksenaan, että tasot jatkuvat edelleen tavalla, 'jonka täysi merkitys voi jonakin päivänä avautua ja tyrmistyttää meitä' (mt. 249). Whorfin 'hahmot' eivät selvästikään ole mitään piirroskuvioita tms., vaan jonkinlaisia mahdollisuuskaavioita eli -matriiseja, jotka määräävät mitkä variaatiot (yksittäiset ilmentymät) eri asioissa ovat mahdollisia. Esim. suomenkielen lausekaava sallii tietyt sanayhdistelmät (mielettömätkin) ja tiettyjä ei (esim. viisi ja-sanaa perätysten ei ole lause, mutta "vesi asteli patsaan poikki ja kadun ohi" on). Samoin esim. suomen sanojen vokaaliyhdistelmiä hallitsevat tiedostamattomat mutta vastaansanomattomat hahmot tai lait. Whorfin hahmot ovat (ajatuksellista, tuskin historiallista) sukua esim. strukturalistisen lähestymistavan relaatiostruktuureille ja mahdollisten maailmojen logiikalle.
12. Carroll 248.
13. Mt. 253, 263, 266, 268-269.
14. Mt. 252-253, 261, 268-269.
15. Mt. 249, 252-253, 266.
16. Mt. 246, 263.
17. Mt. 263, 264, 269.
18. Mt. 256, 246, 268-269.
19. 'Languages and logic', mt. 244.
20. 'Language, mind, and reality', mt. 249.
