Arvostan ranskalaisten intellektuellien kykyä argumentoida. Silti en ihaile heitä suuresti. Observateurin pyytämät kirjoitukset edustivat laajaa kansainvälistä mielipidekirjoa. Yksittäiset tekstit olivat mitä olivat, mutta kokonaisuutta pidin vakuuttavampana kuin arvostelemiani suomalaisia puheenvuoroja. Tämä oli kolumnin (ei artikkelin) aihe.
Minä vastustin Ranskan ydinkokeita ja närkästyin Rainbow Warriorin upottamisesta. Minäkin tuomitsen ihmisoikeuksien rikkomisen, niin Indonesiassa kuin muualla. Minunkaan mielestäni EU ja EMU eivät ole kiistattomasti kannatettavia hankkeita. Varmaan olen yhtä mieltä monista muistakin julkilausumien allekirjoittajien tavoitteista. Mutta keinoista olen eri mieltä.
Julkilausumat kuuluvat ajanjaksoon, jota kutsutaan taistolaiseksi tai (uus)stalinistiseksi tai brezhneviläiseksi. Ominaista oli yksiarvoisuus, oikeassaolemisen paatos, halveksunnansekainen närkästys siitä etteivät muut ymmärrä liittyä joukkoon, kyvyttömyys dialogiin. Ne olivat tyhjiä eleitä, joiden päämerkitykseksi jäi tekstin laatijoiden moralistinen ylemmyydentunne ja keskinäinen uskonvahvistus.
Asiaa pikemminkin pahensi kuin auttoi se, että monet allekirjoittajat olivat vilpittömiä idealismiin liittyy usein tietämättömyyttä, liioiteltua emotionaalisuutta, tosikkomaisuutta, kyvyttömyyttä ymmärtää ironiaa.
Tällaisista historiallisista painolasteista kyseisten julkilausumien allekirjoittajat eivät näytä välittävän. Vai olisiko niin, että asenteiden tasolla stalinismi voi edelleen hyvin, vaikka se poliittisena ilmiönä onkin kuollut?
Nykyisessä maailmantilanteessa monipuolinen tiedonhankinta ja vaihtoehtoisten keinojen kiihkoton pohdinta eivät ole vain mahdollisuuksia, ne ovat moraalisia velvollisuuksia.
Onko taiteilijakaksikko tietoinen siitä, että köyhissä maissa puheet demokratiasta ja ihmisoikeuksista tulkitaan merkiksi länsimaisesta arroganssista ja samastumisesta Yhdysvaltain harjoittamaan politiikkaan, jossa nämä ylevät tavoitteet on alistettu itsekkäiden valtapyrkimysten välineiksi? Tai siitä, että Indonesian demokraattinen oppositio todennäköisesti unohtaa sekä demokratian että ihmisoikeudet heti jos se pääsee valtaan?
Jos tarkoituksena oli vaikuttaa EMU-asiaan, miksei kansanäänestystä vaadittu silloin kun se vielä oli poliittisesti realistinen vaihtoehto?
Jos tarkoituksena oli vaikuttaa metsäyhtiöiden ja Suomen hallituksen harjoittamaan Indonesia-politiikkaan, miksei lausumaa julkaistu silloin kun asia vielä oli alkuvaiheessa?
En voi hyväksyä sitä, että protesti sidotaan tilaisuuteen palauttaa kunniamerkkejä. Jos motiivit ovat moraalisia, ratkaisevaa on sisältö eikä demonstraatio.
Arne Nevanlinna
