Mielipiteet armeijan aseistuksesta käyvät mukavasti ristiin. Konservatiivit kannattavat kaikkia sotavoimia ja yleistä asevelvollisuutta. Romantikot innostuvat ilmavoimista ja iskukykyisestä ammattiarmeijasta. Idealistit luottavat rauhanturvajoukkoihin ja kansainväliseen yhteistoimintaan. Kaikki yrittävät vaikuttaa uskottavilta, mutta kukaan ei halua kertoa kenen silmissä.
Länsitankkifanin uhkakuva on maahyökkäys. Hän havittelee uskottavuutta veteraanien silmissä, koska pusikossa se Ihantalakin voitettiin. EU-vastustajien silmissä, koska se on nopea tie kunnanvaltuustoon ja ties vaikka etuskuntaan. Vaimon silmissä, koska kyllä laiska mies aina parempi sodassa on kuin kotona. Ja omissa silmissään, koska on se pojat sentään komea näky kun tankit jyrää ja tanner pölisee amerikkalaisessa sotafilmissä.
Itätankkifanin uhkakuva on länsitankki. Hän ei havittele uskottavuutta entisten kommunistien silmissä, koska nämä nauravat vanhentuneelle tekniikalle ja väärälle imagolle kaikkein raikuvimmin. Hän havittelee uskottavuutta nykyisten kommunistien silmissä, vaikka heitä on niin vähän, ettei joukosta tahdo löytyä tyttöystävää, vaimosta puhumattakaan. Ja omissa silmissään, koska oli se toverit sentään komea näky kun tankit jyräsi ja tanner pölisi neuvostoliittolaisessa sotafilmissä.
Helikopterifanin uhkakuva on hyökkäys yleensä vain. Hän havittelee uskottavuutta EU:n silmissä, koska sieltä voi saada duunia muutaman kuukauden kuluttua. Naton silmissä, koska sieltä voi saada duunia muutaman vuoden kuluttua. Amerikkalaisen aseteollisuuden silmissä, koska maailma marssii sen tahdissa. Tyttöystävän silmissä, koska lentäjän vormussa on hohtoa. Ja omissa silmissään, koska on se kaverit sentään komea näky kun helikopterit tanssii taivaalla amerikkalaisessa sotafilmissä.
Maamiinafanin uhkakuva on paratiisi-Suomen puolelle vyöryvä miljoonien pakolaisten joukko. Hän havittelee uskottavuutta enemmistön silmissä, koska se tietää missä maailman jyrkin elintasoraja kulkee. Ja omissa silmissään, koska on se ystävät sentään säälittävä näky kun nälkäinen itäkarjalainen tuijottaa kameraan TV ykkösen uutisfilmissä.
Siviilipuolustusfanin uhkakuva on sissisota. Hän havittelee uskottavuutta entisten suojeluskuntalaisten silmissä, koska maalitaulut poikkeavat Ukko-Pekan käyttämistä vain siinä, että pipopäät puuttuvat. Tyttöystävän silmissä, koska militarismi on muotia ja maastopuku cool. Ja omissa silmissään, koska on se jätkät sentään komea näky kun leikkipistoolit paukkuu ja metsä rytisee TV kakkosen uutisfilmissä.
Rauhanturvaajafanin uhkakuva on Balkan. Hän havittelee uskottavuutta vihreiden silmissä, koska heidän on tulevaisuus. Elisabet Rehnin silmissä, koska hänellä on kauniit silmät ja monta koiraa. Ja omissa silmissään, koska on se frendit sentään komea näky kun suomalainen Sisu jyrää ja vuoristopolku pölisee TV kolmosen uutisfilmissä.
Jos näillä uhkakuvilla ei määrärahoja heltiä, hihasta vedetään viimeinen valttikortti. Tyhjiöteorian mukaan maailma on yhtyvä astia, jossa mikä tahansa (Naton mittapuiden mukaan) puutteellisesti aseistettu kolkka täyttyy automaattisesti naapurivaltioiden sotavoimilla. Näin on saattanut olla satoja vuosia sitten, jos silloinkaan. Mutta tänä päivänä moisen ajatuksen voivat esittää tai siihen uskoa vain ne, joiden maailmassa ainoa todellinen tyhjiö on oma pää.
* * *
Siitä kaikki ovat yksimielisiä, että itsenäisen maan on oltava valmis torjumaan ulkopuolelta uhkaavat sotilaalliset hyökkäykset. Tämä on puolustusvoimien tehtävä. Tuskin mikään länsimainen valtio kehtaa kutsua armeijaansa hyökkäysvoimiksi. Yhdysvallat jättää kaukoviisaasti molemmat etuliitteet pois. Itsetarkoituksellinen kunniakysymys sodankäynti on enää ainoastaan Irakin kaltaisille terroristivaltioille tai muuten vain primitiivisille kehitysmaille.
Mutta mihin sotia ja armeijoita tarvitaan, jos kaikki aina vain puolustautuvat eikä kukaan milloinkaan hyökkää?
Avaintermi on ennakoiva itsepuolustus, joka tekee minkälaisesta tahansa hyökkäyksestä legitiimin.
Saksa ja Suomi hyökkäsivät Neuvostoliittoon vuonna 1941 tehdäkseen petollisen naapurin aggressiiviset aikeet etukäteen tyhjiksi. Suur-Saksa, Suur-Suomi ja Suur-Serbia halusivat raivata ansaitsemaansa elintilaa omalle kansakunnalle, joka tunnetusti on maailman etevin. Kaikenmerkkiset imperiumit ovat aina katsoneet oikeudekseen hyökätä niitä vastaan, jotka uskaltavat asettaa heidän johtoasemansa kyseenalaiseksi. Länsimaat perustelivat pommituksiaan Balkanilla sillä, että se oli ainoa keino puolustaa rauhaa, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Yhdysvallat on valmis turvautumaan vaikka väkivaltaan, jos yksityisten yhtiöiden oikeutta myydä riistotyövoimalla tuotettuja banaaneja tullivapaasti uhataan, ja rakentaa järjettömän kallista ohjusjärjestelmää tehdäkseen rosvovaltioiden pirulliset aikeet tyhjiksi. Turkin armeija tappaa kurdeja, koska maan poliisivoimat eivät siihen yksinään pysty. Israelilla on raamatullinen oikeus surmata terroristeiksi luokittelemiaan palestiinalaisia vähääkään välittämättä siitä, että seurauksena on koston kierre. Jopa Italiassa ja Ruotsissa harkitaan armeijan kutsumista apuun, jollei katukivien heittäjiä muuten saada kuriin.
Mihin Suomen puolustusvoimia tarvitaan? Sekä järkevät että järjettömät hyökkäyskohteet on kulutettu loppuun - poliisitehtäviä hoitavat rajavartijat ovat erikseen. Poliisi vakuuttaa pystyvänsä taltuttamaan rettelöitsijät ilman armeijan apua, varsinkin nyt kun vesitykkien käyttölupakin on heltiämässä. Kuka ihmeessä haluaisi riskeerata maailmanrauhan hyökkäämällä niin mitättömään maahan kuin Suomi?
Kansa tietää, että vastaus on Venäjä, tuo irrationaalisin ja arvaamattomin kaikista maailman maista, vaikkei sitä virallisesti saakaan sanoa. Jo luottamuksen ja suomettumisen aikoihin asevelvollisille opetettiin, tosin vain jonkun tietämättömän aliupseerin suulla, että hyökkäys voi tulla miltä suunnalta tahansa, mutta kun se tulee, ei vanjapojasta jää kotiin lähetettäväksi muuta kuin repaleiset kalsarit.
* * *
Korkea-arvoiset upseerit ja poliitikot tietävät, että todennäköiset uhkat ovat tyystin toisenlaisia, vaikka ilmansuunta onkin oikea.
Sellaisia kuin Sosnovyj Borin ydinvoimalan räjähtäminen tai jätealtaiden reunavallien murtuminen, Koiviston suursataman rakentamisesta johtuva öljyvuotoriskien dramaattinen lisääntyminen tai Pietarin puhdistamattomien jätevesien aiheuttama Itämeren hieman hitaampi saastuminen.
Tai amerikkalaisesta internetistä oppinsa hakeneen venäläishakkerin täsmäisku, joka sotkee ensin tietokoneet ja sammuttaa sitten sähköt, vaientaa puhelimet, tuhoaa elektroniset yhteydet, pysäyttää ohjukset putkeen, panssarit pihalle ja lentokoneet kentälle (minne ne polttoaineen kalleuden vuoksi ovat jo aiemmin jämähtäneet), aiheuttaa paniikin ja johtaa kaaokseen.
Nämä ovat katastrofeja, joita ei voi torjua ohjuksilla, tankeilla tai helikoptereilla, vaan väestönsuojilla, lapioilla, ämpäreillä tai ei millään.
Miksei tällaisiin vaihtoehtoihin varauduta?
Ensinnäkin siksi, ettei nykyaikaisesti varustetun teknoarmeijan monumentaalinen hyödyttömyys paljastuisi. Asiantuntijat menettäisivät kasvonsa ja arvovaltansa auktoriteettiuskoisten kansalaisten silmissä ja tekisivät itsensä tarpeettomiksi.
Toiseksi siksi, että maan puolustaminen velttojen lettipääsiviilien eikä ryhdikkäiden kypäräpääsotilaiden toimesta on nationalistiseen historiaansa takertuneille suomalaisille sietämätön ajatus. Heille armeija on myytinmukainen eli luotettava, vastuullinen, järkevän realistinen, kylmän laskelmoiva, tunteeton ja karskisti herooinen instituutio. Johan siinä univormu ja kansainvälinen maine tahriintuisivat, jos CNN pääsisi levittämään maailmalle uutiskuvaa rannalla kyykistelevistä, lintuja pesevistä suomalaissotilaista.
Ja kolmanneksi siksi, että monille suomalaisille sodankäynti todella on itsetarkoituksellinen kunniakysymys. Ainakin niin kauan kun ei ole pelkoa, että joutuisi itse taistelutantereelle.
Mikä olisikaan tehokkaampi termi näiden häpeällisten ristiriitojen kätkemiseksi kuin uskottavuus?
* * *
Tapaan hypoteettisen lukijan kuvitteellisella kadulla.
- Onko pakko aina olla noin negatiivinen, kriittinen ja näsäviisas? Miksi täytyy aina äksyillä kaikista asioista.
- Sellaisena minua on pidetty jo ties kuinka kauan. Mutta nyt voin olla eri mieltä pelkäämättä vanhempieni moitteita, sukulaisten väheksyntää tai kollegojen halveksuntaa. Vaarantamatta urakehitystäni, jossa tosin ei muutenkaan ole ollut hurraamista.
- Tekosyitä. Myönnä kakistelematta, että olet tulossa vanhaksi. Itse lopettaisit varmaan koko armeijan, jos pääsisit määräämään - mikä kauhea ajatus!
- En tietenkään lopettaisi.
- Kuinka niin? Ymmärsin kolumnistasi, että ...
- Ymmärsit väärin. Armeija on minun mielestäni säilyttämisen arvoinen nimenomaan siksi, että se on myytinvastainen eli menneisyyteen katsova, järjettömän uhmakas, romanttinen, runollinen, tunteisiin vetoava ja pehmeästi turaadollinen instituutio.
- Mutta eihän tuo pidä paikkaansa!
- Minun mielestäni pitää. Mutta ei sitä silti ääneen saa sanoa.
- Miksei saisi? Juurihan sinä sanoit, ettei eläkeläisellä ole mitään menetettävää ja...
- Syy on filosofinen. Oletko kuullut sellaisesta hepusta kuin Wittgenstein?
- Totta kai olen kuullut. Entä sitten?
- Minäkin noudatan hänen lausettaan.
- Ja mitä niistä, jos saan kysyä?
- Totta kai saat.
- Älä saivartele.
- Tämä ei ole saivartelua.
- Mitä se sitten muka on?
- Ajatuksen ja ilmaisun täsmällisyyttä.
- Sano nyt vihdoinkin kiertelemättä mitä lausetta tarkoitat!
- Okei okei.
- Odotan vastausta.
- Kiitos.
- Mistä?
- Siitä että odotat vastausta, tietysti. Mikä olikaan kysymyksesi?
- Mikä on se Wittgensteinin lause?!
- Ai niin. Muisti taitaa tosiaan olla vähän rapistunut. Se ainoa, jonka osaan ulkoa, tietysti.
- Siis miten se menee?
- Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.
- Voi ei.
- Tai, koska M. A. Nummisen tulkinta taitaa olla sinulle tutumpi, wovon
man nicht sprechen kann, darüber...
