Pari vuotta sitten tällä palstalla listattiin filosofian klassikoiden vanhoja ja uusia suomennoksia (2/2001). Ehkä yllättävästi, useimmilta länsimaisen filosofian vaikutusvaltaisimmilta klassikoilta on olemassa edes jotakin suomeksi. Parhaimmassa tapauksessa on ilmestynyt/ilmestymässä (lähes) koko tuotanto, kuten Platonin, Aristoteleen ja Descartesin Teokset. Joissakin tapauksissa suomennokset rajoittuvat vähäisiin vaikkei vähäteltäviin otteisiin. Puutteista huolimatta edistystä tapahtuu. Vuosi 2002 toi tullessaan muun muassa Akvinolaisen Summa theologiaen jykevän valikoiman, Baconin Uuden Atlantiksen, Campanellan Aurinkokaupungin, Diogenes Laertioksen Merkittävien filosofien elämän ja opit, Emersonin Luonnon, sekä uusia osia Aristoteleen, Descartesin ja Snellmanin teoksia. Vuosiluku 2003 (tai ainakin 2004) on painettu tai tullaan painamaan mm. Augustinuksen Jumalan valtioon (alkupuoli), Gadamerin hermeneutiikka--kokoelmaan, La Mettrien Ihmiskoneeseen, McIntyren Hyveiden jäljillä -teokseen, Marxin väitöskirjaan Demokritoksesta, Montaignen Esseiden täydelliseen (?) laitokseen, Skinnerin Kolmanteen vapauden käsitteeseen ja eräisiin Deleuzen, Derridan ja Kierkegaardin kirjoitusten suomennoksiin.
Ennakkotietoja tai ainakin huhupuheita on kuultu Hegelin Logiikan tieteestä, Horkheimerin Järjen eklipseistä, Humen esseistä, Montesquieun Lakien hengestä, Tocquevillen Demokratiasta Amerikassa ja Vicon Uudesta tieteestä. Viime mainitun urakakseen ottaneelle Martti Bergerille Kulttuurirahasto myönsi jokin aika sitten apurahan käännöstyöhön. Kiitos siitä, sillä ehdottoman merkittävää Giambattista Vicoa (1668-1744) ei ole tähän saakka ollut lainkaan suomeksi lukuunottamatta lyhyttä passusta Italian kirjallisuuden kultaisessa kirjassa (1945). Italialaisen filosofian suuressa keskuksessa, Napolissa eläneen Vicon omaperäinen filosofia eroaa siinä määrin samaan aikaan pohjoisemmassa syntyneistä ”moderneista” filosofisista esityksistä, että suomennos kaipaa tuekseen tavallista perusteellisemman ja seikkaperäisemmän johdannon ja selitysapparaatin. Esittämättä ei malta olla, että italiaksi kirjoitetun Uuden tieteen lisäksi olisi hienoa saada suomeksi Vicon kaksi varhaisempaa ja lyhyempää traktaattia, latinankieliset De nostri temporis studiorum ratione (1708) ja De antiquissima italorum sapientia (1710). Näissä hän asettaa kuuluisan maksiiminsa ”verum esse ipsum factum”. Ihmisolento voi todella ymmärtää vain omia tekojaan ja tekemisiään eli ”tekoasioitaan”. Jumala puolestaan on luonut luonnon ja ihmisenkin luonnonolentona. Ulkokohtaiseen havaintoon tai kokeelliseen jäljittelyyn (imitaatio) perustuva luonnontieteellinen tutkimus ei voikaan ymmärryksen syvällisyydessä päästä ihmistieteen tasolle.
Jokainen suurten sivistysmaiden kirjakaupoissa vieraillut tietää, että filosofian klassikkokäännöksistä on jatkuvasti saatavilla huokeita niteitä, jotka on kuitenkin käännetty ja toimitettu parhain asiantuntijavoimin. Saksassa filosofian harrastajaa hemmotellaan edullisilla ”kaseteilla”, jotka pitävät sisällään klassikkojen teosten moniosaisia laitoksia. Monesti suuren sivistysmaan kansalaisella on myös mahdollisuus valita useamman käännöksen väliltä. Kullakin kustantajalla on oma yhtenäinen klassikkosarjansa, johon kuuluvien kymmenien tai jopa satojen teosten selkämyksistä muodostuu kirjakaupan hyllystöön kaunis värikenttä. Valitettavasti tällaista kirjallista aisti-ilmiötä ei juuri Suomessa esiinny. Vaikka varsinkin pienet erikoiskustantamot julkaisevat voimiinsa nähden kunnioitettavan paljon filosofiaa, niin aukot jäävät suuriksi ja teosten myyntihinnat nousevat korkeiksi. Moni lukija jää odottamaan alennusmyyntiä. Sen jälkeen kirjaa ei sitten saakaan kirjakaupasta, vaan sitä täytyy etsiä antikvariaateista tai tiedustella kustantajan varastosta. Kaikkia filosofisia suomennoksia tulisikin olla jatkuvasti saatavissa, ei hinnalla millä hyvänsä, vaan edullisesti ja etsimättä. Ei saa käydä esimerkiksi niin, että jo yli kolmensadan vuoden ajan merkityksensä säilyttänyttä Spinozan Etiikkaa (1994) ei muutaman vuoden perästä enää löytyisi kaupan hyllyltä! Nykyisen kirjabusineksen nopeatempoisuus ei voi tarkoittaa sitä, että Etiikka tai joku muu klassikko tulee ja menee kuin yhdentekevä tendenssiromaani.
Tällä hetkellä suomalaiset laatukustantajat julkaisevat filosofian klassikoita sulassa sovussa mutta kukin omalla tahollaan. Tuloksena on ulkoasultaan kirjava joukko suhteellisen kalliita kirjoja, joista ei vuosien mittaan muodostu yhä suurempaa yhtenäistä värikenttää kirjakaupan hyllystöihin tai kassanvierien pyörötelineisiin. Mahdotonta tällainen kehitys ei välttämättä olisi. Suomalaiset filosofian kustantajat voisivat näet yhdistää voimansa ja perustaa yhteisen ja yhtenäisen filosofian klassikkosarjan.(1) Siinä julkaistaisiin samantyylisten kansien sisällä mahdollisimman kattavasti sekä uudet suomennokset että vanhojen suomennosten uusintapainokset. Kustantajat sitoutuisivat yhdessä kirjakauppiaiden kanssa pitämään sarjan kaikkia osia jatkuvasti ja maankattavasti saatavilla. Säätiöiden ja julkisen vallankin tulisi innostua asiasta ja myöntää tukea myös uusintapainosten ottamiseen. Olisi tärkeää, että mahdollisimman moni jo olemassa oleva suomennos pääsisi mukaan heti alussa. Silloin voisimme jo muutaman vuoden kuluttua ihaillen katsella kauniin klassikkosarjan lukuisia niteitä, joissa filosofit kauppaavat suuria oppejaan pienellä rahalla kotiin kannettavaksi.
Koska filosofian klassikoiden julkaiseminen on miltei poikkeuksetta taloudellisesti vähemmän tuottoisaa toimintaa, niin mitään suuria yksityisiä voittoja kustantajat eivät yhteistoimintansa myötä menettäisi. Sen sijaan yhdistetyin voimin voitaisiin päivänvaloon saada sellainenkin teos tai teossarja, jota kukaan ei yksin pysty kustantamaan. Sarja olisi siis vain yhdistävä loppupiste. Muutoin kustannustoiminta jatkuisi kuten ennenkin.
Filosofisia teoksia käännetään ja kustannetaan ennen muuta siksi, että niitä pidetään lukemisen arvoisina kirjoina. Suomalaisten ns. pienkustantamoiden olemassaolon syynä on epäkaupallinen pyrkimys rikastuttaa suomalaista kulttuuria. Taloudellinen tuottoisuus tai ainakin tappioiden minimointi on vain välineellinen asia, joka luo mahdollisuuksia kulttuuriteoille. Jos filosofian klassikkosarja perustettaisiin, niin tietenkin motiivit olisivat nytkin puhtaasti sivistykselliset. Mahdotonta ei ehkä kuitenkaan olisi sekään, että sarja tuntuvasti vilkastuttaisi filosofisten teosten kauppaa. Toisihan näyttävä sarja klassikot huomattavasti paremmin esille kuin hajanainen ja kirjava joukko yksittäisiä kirjoja, joista useimpia ei edes löydy kirjakaupojen hyllyiltä.
Mikko Lahtinen
Viite
1. Suomalaisten kustantajien aiemmista yhteishankkeista käy esimerkiksi 1940- ja 50-luvun vaihteessa parinkymmenen niteen verran karttunut Aikamme kulttuuri -sarja. Tässä Suomen kulttuurirahaston johdolla toimitetussa sarjassa ilmestyi yhteiskunnallisesti painottunutta tietokirjallisuutta, kuten Emil Öhmannin Kieli ja Kulttuuri (Otava 1947), Eino Krohnin Henkisen kulttuurimme kohtalo (Gummerus 1948), Yrjö Oinosen Kaunokirjallisuutemme ja yhteiskunta (WSOY 1948) ja R. H. Oittisen Työväenkysymys ja työväenliike Suomessa (Tammi 1948).
