Tutkijaliiton kesäkoulussa elokuun loppupuolella tuli myös puhe taistelu- ja kamppailukuvien käytöstä tieteellisessä keskustelussa. Keskustelu sai alkunsa tamperelaisen filosofin nietzscheläisvaikutteisesta esitelmästä, joka vilisi viittauksia sotaan, taisteluun ja väkivaltaan.
Suurin osa keskustelijoista oli sitä mieltä, ettei ole samantekevää, millaisia kielikuvia puheessa käytetään.
Silti sota- ja taistelumetaforien käyttö on sangen yleistä ellei peräti muodikasta ihmistieteilijöiden teoreettisessa keskustelussa. Useimmiten metaforat esitetään tiedostamatta tai viattomasti ikään kuin olisi sama, verrataanko tieteellistä kanssakäymistä sotaan, taisteluun, kamppailuun, peliin vai leikkiin.
Muutoin itseään radikaalina ja edistyksellisenä pitävienkien tutkijoiden kirjoitukset saattavat olla täynnä sota- ja taistelusanastoa. Sain eräältä ystävältäni vinkin tutustua oikeaan pyrotekniikan käsikirjaan; kyseessä on tietysti Esa Saarisen Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle. Jo prologissaan Saarinen inventoi räjähdevarastoaan.
Onko traditio aina räjäytettävä? Onko tutkimuskentän väistämättä oltava verinen taistelukenttä? Onko toisen voittaminen ja kukistaminen tieteellisen kehityksen välttämätön ehto?
Myös kirjallisuuden professori Pekka Tammi haastoi meidät kollegansa taisteluun virkaanastujaisesitelmässään vuosi sitten. Hän totesi, että ilman kamppailua mikään tiede ei edisty. Luonnollisesti Tammi täsmensi puhuvansa "diskursiivisesta kamppailusta". Mutta eikö diskurssi ole sidoksissa aikaan ja paikkaan?
On tehtävä ero todellisen sodankäynnin, tappamisen ja teoreettisen kamppailun välillä. Sota ja teoria ovat erilaisia käytäntöjä. Silti ne eivät ole täysin erillisiä vaan liittyvät läheisesti toisiinsa; sosiaaliseen todellisuutemme kietoutuu symbolinen ulottuvuus.
Ranskalaiset ajattelijat ovat kiinnittäneet erityistä huomiota rationaalisuuden ja väkivallan liittoon. Michel Foucault, Jacques Derrida ja Gilles Deleuze ovat kaikki kytkeneet järjenkäytön väkivaltaisuuden erityisesti filosofiassa toimivaan rationalistiseen aggressioon. Ajatus on se, että teoreettinen järki perustuu poissulkemisen ja hallitsemisen logiikkaan.
Feministifilosofit ovat tuoneet keskusteluun mukaan sukupuolen ja väittäneet, että juuri filosofia on tärkeimpiä fallologosentrisen ajattelun käsitteellisiä aseita. Italialaisen Carla Lonzin mukaan filosofia auttaa sotimaan naista vastaan ja kontrolloimaan feminiinistä, joka edustaa fyysistä, luonnollista, irrationaalista ja epäfilosofista.
Rationalistisen järjestyksen talous perustuu sotatalouteen, jossa naiset ja muut "toiset" ovat kärsineet. Eikä tämä kärsimys ole yksinomaan symbolisen alueen todellisuutta.
Taistelu ja sota merkitsevät tuhoamista ja hajottamista. Sara Heinämaa on tarjonnut hajottamisen metaforan tilalle ajatusta puutarhasta, jota hoidetaan ja vaalitaan, kitketään ja kastellaan. Emme koskaan voi tietää, hoidammeko puutarhaamme viisaasti. Emme tiedä, mitä se tuottaa. Sodan ja taistelun tulokset tiedämme varmasti.
