niin & näin -lehden no 2/1994 pääkirjoituksessa Mikko Lahtinen kommentoi Jyväskylän käytännöllisen filosofian professuurin asiantuntijalausuntoa. Asiantuntijaryhmän kotimaisena jäsenenä haluan esittää muutaman reunahuomautuksen hänen kommentteihinsa.
Lahtinen ei ole lukenut lausuntoa kovin tarkkaan. Hän väittää, että asiantuntijat 'heti alkuun raakasivat pois ne tutkimukset, jotka oli kirjoitettu suomeksi'. Tämä antaa virheellisen käsityksen siitä mitä lausunnossa todella sanotaan. Siinä todetaan (suoraan englannista kääntäen) asiantuntijoiden 'tehtävän vaikeutuneen sen johdosta, että suuri osa hakijoiden julkaisuista (eräissä tapauksissa koko heidän tuotantonsa) oli kirjoitettu suomeksi ja näinollen vain asiantuntijaryhmän suomalainen jäsen pystyi lukemaan ne, ulkomaisten jäsenten joutuessa turvautumaan hänen yhteenvetoihinsa ja arviointeihinsa'. Asiantuntijoiden mielestä tämä seikka siis muodosti ongelman jos he olisivat toisaalta katsoneet että suomenkieliset julkaisut voidaan 'heti alkuunsa raakata pois', kolmen asiantuntijan suomen kielen taidon puute ei olisi muodostanut ongelmaa.
Vasta tämän jälkeen lausunnossa todetaan, tätä ongelmaa lieventävänä näkökohtana, että 'sitä, että ei julkaise ('failure to publish', ei 'kykenemättömyyttä julkaista') muilla kuin suomen kielellä voidaan sinänsä ('in itself', ei 'juuri') pitää hakijan tieteellisen pätevyyden heikkona kohtana'.
Lahtinen väittää tämän perusteella, että 'kielen merkitys korostui; mutta ei kielen merkitys kulttuurin elimellisenä ja itsessään arvokkaana osana vaan kielen, joka ymmärretään ajatusten mekaaniseksi välittäjäksi.' En ole varma ymmärränkö tätä väitettä. Minusta tuntuu, että tutkijan kyky ymmärtää kielen merkitystä kulttuurin osana näkyy ennen kaikkea hänen tavastaan käsitellä filosofian ongelmia, teki hän sen sitten suomeksi, englanniksi, saksaksi tai ranskaksi. (Lahtisen käsitys yksilön kyvystä oppia vieraita kieliä on ehkä liian pessimistinen.)
Filosofian perinne liittyy läheisesti länsimaiseen kulttuuriin. Minusta merkki siitä että tutkija haluaa vakavasti omistautua filosofialle on se, että hän pyrkii vuorovaikutukseen tämän perinteen muiden edustajien kanssa. Tämä ei tietenkään sulje pois osallistumista omassa maassa käytävään laajempaan kulttuuriseen ja poliittiseen keskusteluun. Tutkijan tieteellistä pätevyyttä arvioitaessa edellinen toimintamuoto, johon liittyy pyrkimys käsitellä ongelmia korkeita kriittisiä vaatimuksia täyttävällä tavalla, on kuitenkin mielestäni keskeisempi. En kuitenkaan halua väittää, että raja näiden toimintamuotojen välillä on jyrkkä tai yksiselitteinen. (Erotukseksi Lahtisesta en muuten usko, että laitossarjat ovat sopiva kanava niille, jotka haluavat kääntyä 'maallikko'-lukijakunnan puoleen.)
Lars Hertzberg
filosofian professori, Åbo Akademi
