ensinnäkin on syytä esittää ihastukset ja kiitokset niin & näin -lehden ilmestymisen johdosta. Lehti on kiinnostava ja tuore ja sille voi toivoa vain kaikkea hyvää jatkossa. Sitten yksi oikaisu ja sen jälkeen mielipide.
Oikaisu: Tampereen yliopistossa ei ole Työelämän tutkimuslaitosta, vaikka Heikki Mäki-Kulmalan nimen perässä niin lukee (numerossa 2/94). Työelämän tutkimuskeskus kyllä on olemassa. Se on yksi Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen tutkimusohjelma, joka on vakiintunut ns. yksiköksi. Pidettäköön se julkisessa viestinnässä sellaisena, vaikka aika ajoin on ilmennyt painetta yksikön statuksen nostamiseksi.
Mielipide: Pääkirjoituksessa 2/94 Mikko Lahtinen puuttui filosofisten tekstien julkaisemisen kieleen. Asia on tärkeä ja kiinnostava, mutta päätoimittajan lopputulema on pulmallinen. Olen itse amatööri filosofiassa. Minulla ei ole aineessa loppututkintoa eikä arvosanoja. Oikeusfilosofiaa olen sen sijaan harrastanut vuodesta 1958, siis yli kolme vuosikymmentä. Suureksi ilokseni olen saanut tänä aikana todeta, että suomalainen oikeusfilosofia on saavuttanut kiistattoman kansainvälisen statuksen. Sekä eurooppalaisessa että laajemmassakin mitassa. Joltakin osalta minulla on ollut etuoikeus olla mukana ponnistelemassa sanotun aseman luomiseksi, joten arvelen minulla olevan siltä pohjalta valtakirja osallistua filosofian julkaisukieltä koskevaan keskusteluun.
Käsitykseni mukaan filosofian on ja sen tulee olla luonteeltaan kansainvälistä. Ajattelu ei tunne kielirajoja. Sen tähden filosofian ensisijainen tiedeyhteisö on aina kansainvälinen. Uskallan väittää näin eritoten siksi, että olen koulutukseltani juristi, voittopuolisesti kansallisen tutkimusalan edustaja. Ero filosofian ja oikeustieteen kansainvälisyydessä on radikaali. Jälkimmäisellä alalla vain oikeusfilosofia yleisen filosofian yhtenä haarakkeena yltää aitoon kansainvälisyyteen.
Kansainvälisyys näkyy myös niin & näin -lehdessä. Olen ollut havaitsevinani, että alkuperältään erityisesti suomalaisia ajatuksia ei lehdessä esitetä. Analyysit ja tulkinnat perustuvat kansainväliseen filosofiaan, ottavat osaa kansainväliseen keskusteluun, tekevät sitä tunnetuksi. Pohjimmiltaan myös tämä suomenkielellä julkaistava lehti siis on hyvin kansainvälinen. Ja nyt tulemme asian ytimeen.
Koska filosofian tiedeyhteisö on primaaristi kansainvälinen, siihen on myös osallistuttava kielellä, joka mahdollistaa symmetrisen keskustelun. Suomen kaunis kieli ei hyvistä puolistaan siihen riitä. Ranskalainen tai saksalainen filosofi ei voi tietää hölkkäsen pöläystä siitä, mitä hänestä mahdollisesti suomeksi sanotaan julkaisussa, jota ei ole Suomen ulkopuolella edes saatavilla. Se ei ole keskustelua asianomaisen edustamasta filosofiasta. Se on suomalaisten sisäistä viestintää, suomalaisten tapa tulkita sitä ja taatusti niin, ettei tulkintaan pääse ulkomainen kritiikki käsiksi. Sikaenergiaa voi syntyä, ei muuta.
Kestävät tulokset voidaan tuottaa vain laajan tiedeyhteisön puitteissa. Kotimainen keskustelu ei siihen riitä, koska se ei salli suomenkielellä tuotettuna muiden kuin suomalaisten osallistumista siihen. Osa kontrollista siis leikkautuu pois, ehkä toisinaan hyvinkin olennainen osa. Jaakko Hintikka sanoi kerran, että jokin tutkimustuotos on tieteellinen tulos vasta, kun se on läpäissyt tiedeyhteisössä käytävän keskustelun. Se on sattuvasti sanottu ja sama koskee filosofista analyysia. Jos tasovaatimus asetetaan tarpeeksi korkealle, asettuu kielivaatimus sen mukaiseksi. Kieli ei voi olla suomalais-ugrilainen.
Kun aikanaan 1970-luvun alkaessa pyrittiin nostamaan suomalaisen oikeusfilosofian tasoa, oli rikottava kaksi rajaa. Ensimmäinen oli raja suomalaisen filosofian suuntaan. On näet helppoa esiintyä juristien puolella filosofina ja filosofien parissa juristina, aivan liian helppoa. Jos oikeusfilosofiasta (esimerkiksi deonttisesta logiikasta tai teon teoriasta) puhuu, on puhuttava filosofien ehdoilla.
Mutta siinä ei riitä kotimainen yhteisö. Oikeusfilosofialla (esimerkiksi argumentaation teoriassa) on omat kansainväliset standardinsa, jotka ilmenevät vasta, kun rikkoo toisen rajan: kielimuurin. Vasta sitten ollaan tilanteessa, missä helpoilla keinoilla ei enää päästä "alan vaikuttajaksi".
Minun on vaikea ymmärtää, miksi tämä ei päde nykyiseen filosofiaan. Kuinka G.H. von Wright, Jaakko Hintikka taikka Erik Stenius olisivat voineet saada sen aseman filosofiassa, mikä heillä on, jos he olisivat panostaneet julkaisutoiminnassaan erityisesti suomenkieleen.
Tieteellinen taso täytyy voida mitata kaikkein vaativimmilla välineillä. Filosofian saattaminen laajojen harrastajapiirien tietoisuuteen, on muuta. Se on kansallinen tehtävä ja siihen sopii oma äidinkielemme. Mutta näitä kahta tehtävää, tason mittaamista ja kiinnostuksen elvyttämistä älköön sekoitettako toisiinsa. Ei ainakaan filosofian korkeimpien yliopistovirkojen haussa, jottei sisäänlämpiävyys murenna filosofiamme korkeaa arvostusta maailmalla. Risto Hilpinen, Simo Knuuttila, Ilkka Niiniluoto, Juhani Pietarinen, Matti Sintonen, Raimo Tuomela ja monet muut ovat jatkaneet komealla tavalla edeltäjiensä työtä paljolti englanniksi.
Juuri siksi Eerik Lagerspetz on Jyväskylässä mies paikallaan. Erityisesti kansainvälisten ansioittensa vuoksi. Oikeusfilosofin sydäntä lämmittää sekin, että nyt oikeusfilosofialla on lisää ymmärtäjiä. Suomen oikeus- ja yhteiskuntafilosofisen yhdistyksen monivuotinen aktiivi ja hallituksen jäsen Eerik Lagerspetz on hyvä lähettiläs silläkin alalla. Eritoten ulkomailla, jossa tärkein tämän hetken oikeusfilosofinen keskustelu toki käydään.
Silti suomenkieliselle filosofialle jää riittävästi tilaa eikä sen tärkeyttä kukaan voi järjellisesti kiistää. Ajatellaanpa vain sitä kertakaikkisen hienoa työtä, jota Juha Varto tekee. Taikka niin & näin -lehti. Niin että se siitä.
Aulis Aarnio
Helsingin yliopisto, siviilioikeuden professori (virasta vapaa), OTT, Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen johtaja
