Friedrich Nietzschen teos Götzen-Dämmerung, oder Wie man mit dem Hammer philosophirt eli Epäjumalten tuho, tai miten moukarilla filosofoidaan, julkaistiin tammikuussa 1889, muutama viikko Nietzschen romahduksen jälkeen. Teoksen otsikko antaa kaikki tarvittavat vihjeet seuraaville sivuille käännettyjen fragmenttien lukemiseksi.
Götzen-Dämmerung, Epäjumalten tuho kääntää, viittaa parodianomaisesti Nietzschen hylkäämään Wagneriin ja hänen säveltämäänsä oopperaan Götterdämmerung, Jumalten tuho. Enää ei lauleta jumalista, vaan epäjumalista, joita vastaan Nietzsche julistaa sodan teoksensa esipuheessa.
"Arvojen uudelleen arviointi, tämä niin musta kysymysmerkki, niin valtava, että se langettaa varjon sen asettavan ylle - tästä tehtävästä kumpuava kohtalo pakottaa joka hetki juoksemaan aurinkoon ravistamaan raskas, aivan liian raskaaksi tullut vakavuus harteilta. [...] Ennen kaikkea sota. Sota on aina ollut suuri viisaus liian sisäisille, liian syvällisille hengille; jopa haavoissa on parantavaa voimaa. [...] Toinen toipuminen, tietyissä olosuhteissa minulle toki toivottavampi, on paljastaa epäjumalia."
Arvot, historian hahmot näiden arvojen kantajina, ylevinä ylläpitäjinä, kaikki nämä Nietzsche haluaa romuttaa. Hän näkee maailmassa enemmän epäjumalia kuin realiteetteja.
"...oder Wie man mit dem Hammer philosophirt", "tai miten moukarilla filosofoidaan". Pienessä kirjasessaan Nietzsche aloittaa taas kerran hajotustyön, purkamisen. Hän iskee lekalla kiiltäviä pintoja, rikkoo ne ja paljastaa kauniin kuoren alta vallan projekteja. Ne ylevät hahmot, joita länsimainen sivistys on ylläpitänyt, ovat Nietzschelle liekoja. Ikuiset epäjumalat, joita ei enää ole, mutta joihin kaikkein eniten uskotaan. Yhdeksi näistä paljastuu Sokrates, filosofian takapiru, peruste vanhaan malliin filosofoimiselle.
Miten Nietzsche onnistuu ylevyyden pudottamisen projektissaan, genealogiassaan, raadolliseen toimintaan palauttamisessaan - sitä voimme tutkia muutamista Sokrateen tapausta koskevista fragmenteista.
