Kesäkuun helteisimpänä päivänä, 14. 6. 1995 filosofit eivät kokoontuneet Sokrateen ja ystäviensä tapaan Plataanipuun alle, vilvoittelemaan varpaitaan solisevassa lähteessä, vaan opetushallituksen Hakaniemen betonikolossiin. Siellä he palkitsivat kaksi ylioppilaskirjoituksissa filosofian tehtäviä ansiokkaasti käsitellyttä kevään ylioppilasta. Palkitut olivat Otso Huopaniemi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta ja Jaakko Joutsi Riihimäen lukiosta.
niin & näin -lehden, Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat ry:n, Vastapainon ja Gaudeamuksen lahjoittamat palkinnot luovutti Esa Saarinen. Hän totesi puheessaan filosofian merkityksen paljastuvan ei-filosofiassa: teollisuuden, kaupan, lääkärien praktiikkojen, jääkiekkovalmentajien ja muun yleensä filosofialle ulkoiseksi katsotun tehokkaassa toiminnassa. Otso Huopaniemi uskalsi tätä hivenen epäillä onhan filosofia yleensä nähty tehokkuuden mittareiden vastavoimana?
Saarisen ajatus filosofialle ulkoisen paljastamista merkityksistä kävi palkittujen kohdalla kuitenkin tavallaan toteen: molemmat sanoivat toki jatkavansa filosofian parissa, mutta filosofian opiskelua he eivät aio aloittaa esimerkiksi yliopistossa. Tähänkin asti heidän filosofian opiskelunsa oli tapahtunut enemmän omin voimin kuin opettajien johdolla. Jaakko Joutsi totesi löytäneensä filosofiaa enemmän karateharjoituksista kuin koulun tunneilta.
Aivan ilmeistä on, ettei opettajien kannata ryhtyä väkisin harjoittamaan oppilaitaan filosofian palkintoja ja opintoja varten: harrastuneisuus, oma vapaamielinen kiinnostus asiaan, oli ainakin tämänvuotisten palkittujen filosofisuuden lähtökohta. Toisaalta mitään kovin romanttista palkittujen filosofoinnissa ei voinut nähdä. Kun kysyttiin, miten he olivat valmistautuneet filosofian reaalikysymyksiin, vastasi toinen palkituista lakonisesti: "lukemalla". Filosofian voi nähdä reaaliaineena siinä kuin minkä tahansa muunkin aineen. Siinä menestymiseen pätevät samat protestanttisen työetiikan lait.
Juhlatunnelman kohottamiseksi Jarkko S. Tuusvuori viihdytti paikalle kokoontuneita suomentamallaan Jacques Prévertin runolla Niskuri.
Niskuri
Hän sanoo päällään ei
mutta hän sanoo sydämellään kyllä
hän sanoo kyllä sille mitä rakastaa
hän sanoo opettajalle ei
hän seisoo
häntä kuulustellaan
ja kaikki ongelmat esitetään
äkkiä hänet vie hullu nauru
ja pyyhkii kaiken pois
luvut ja sanat
päivämäärät ja nimet
lauseet ja ansat
ja opettajan uhkailusta huolimatta
ihmelasten ivahuutojen alla
kaikenvärisillä liiduilla
surun taululle
hän piirtää onnen kasvot.
Teksti Mika Saranpää
