Kauppakorkeakoulun uusi rehtori, professori Eero Kasanen on väittänyt, että muutama huippuekonomisti voisi pelastaa Suomen. Siksi yllätys, yllätys huippuekonomistien koulutusta tulisi nyt tukevasti resurssoida.
Minusta taas tilanne on päinvastainen. Meillä ei ole enää varaa koureihin, wahlrooseihin tai muihin "huippuekonomisteihin". Ei varsinkaan heidän muka vaurautta ja onnea tuoviin neronleimauksiinsa. On mitä pikimmin ryhdyttävä tiukkoihin toimenpiteisiin, ettei maassamme syntyisi yhtään ainutta tähän homo academicuksen tuhoisaan alalajiin kuuluvaa yksilöä. Jos vahinko pääsisi kaikesta huolimatta syntymään, niin silloin ei voi kuin toivoa, että kyseinen älypää siirtyisi johonkin maineikkaaseen ulkomaiseen yliopistoon.
Professori Kouri, miksi et jatkanut lupaavasti alkanutta uraasi MIT:ssä?
Väitteitteni tueksi haluan esitellä lyhyesti uutta teoriaani, jota jo laajasti kutsutaan hobittien taloustieteeksi. Idea on peräisin J.R.R. Tolkienin teoksesta Taru sormusten herrasta, joka kertoo, kuinka tuhoisa Valtasormus kiikutettiin kaikkien vaarojen läpi Tuomiovuoren kitaan ja tuhottiin. Valtasormus oli taottu aikojen alussa, ja sen taikavoima pyrki alistamaan kaiken valtansa alle.
Vaarallisista vaarallisimpaan tehtävään, sormuksen tuhoamiseen, valittiin tarinan mukaan muutama hobittikansan edustaja. Valinta oli yllättävä. Hobitit eivät olleet koskaan suorittaneet mitään mainittavia urotöitä, eivätkä heidän hengen- tai ruumiinvoimansakaan olleet järin häikäiseviä. He olivat ystävällisiä ja hyvänahkaisia hissukoita, jotka pitivät kaikkein eniten puutarhansa viljelystä, maalaisruuasta, kotikonnustaan, oluesta ja sellaisten juttujen kertomisesta, jotka olivat useimpien viisaiden mielestä täysin tyhjänpäiväisiä.
Sormus viekoitteli kantajalleen, että sen kautta saatua valtaa voitaisiin muka käyttää kaikkien yhteiseksi hyväksi (vrt. Suomen pelastaminen). Järjestään kaikki ylevämieliset haltijat, ihmiset, velhot ja muut mahtavampien heimojen edustajat olivat menneet tähän halpaan. Hitaasti tai nopeasti mutta aina rautaisen vääjäämättömästi sormus oli tuhonnut heidän järkensä ja sydämensä ja tehnyt heistä tahdottomia marionettejaan. Hobitteihin sormuksen houkutuksilla ei kuitenkaan ollut juuri mitään vaikutusta. He olivat aivan liian junttimaisia välittääkseen sormuksen abstrakteista lupauksista. Heissä ei ollut myöskään sitä turhamaisuutta, joka panee ihmisen (Kasasen) haaveilemaan maailman (Suomen) pelastajan roolista.
No niin. Sormusta me voimme pitää modernin talouden (rahan, pääoman jne.) symbolina. Mutta toisin kuin Tolkienin tai Marxin kirjoissa, me emme saa asettaa itsellemme liian utooppisia päämääriä. Sormusta ei voi lopullisesti tuhota. Mutta se on uskottava sellaisten ihmisten huostaan, jotka muistuttavat mahdollisimman paljon hobitteja. Tulevaisuuden ekonomistit olkoon siis laiskanpuoleisia, hyvänahkaisia hissukoita tai juntteja, jotka rakastavat yli kaiken kaalinpäiden kasvattamista, maalaisruokaa, olutta ja kaikkea siihen liittyvää. Tulevaisuuden ekonomistin pitää olla mahdollisimman aistimellinen ja fyysinen olento, jolla on hyvin vähän taipumuksia (tai haluja) abstrakteihin ajatusleikkeihin. Hän ei saa myöskään olla kovin kekseliäs, ja kaikenlainen "visiointi" tai "innovointi" olkoon häneltä ankarasti kielletty.
Häneltä vaaditaan ehkä jonkin verran laskupäätä,
mutta hän ei missään tapauksessa saa olla matemaatikko. Kun
hän ynnää, kertoo tai vähentää, niin hänen
pitää kaiken aikaa miettiä vain punajuuria, porkkanoita,
kananmunia, juustotahkoja tai sementtisäkkejä. Jos hänen
ajattelunsa alkaa lipsua puhtaiden arvojen (pelkkien markkojen, panos-tuotos-kertointen
yms.) sfääriin, erotettakoot hänet
välittömästi tehtävästään. "Sormus"
on jo siinä vaiheessa lumonnut häntä liikaa.
Mihinkä parantumattomat älypäät pitäisi sitten sijoittaa? No tietysti aloille, jotka vastaavat heidän kykyjään ja taipumuksiaan. Eli heistä tulkoot matemaatikkoja, fyysikkoja, filologeja, teologeja, kirjallisuuden tai musiikin tutkijoita ja ennen kaikkea filosofeja. Näillä aloilla älypäät voivat tuottaa ihmisille sitä Jumalan luomissuunnitelman mukaista iloa, josta Tuomas Akvinolainenkin kirjoitti niin monta kaunista lukua. Ainakaan heistä ei ole silloin suurempaa vahinkoa.
Jotta tämä mainio suunnitelmani voitaisiin toteuttaa, pitäisi eri tieteenalojen preferenssijärjestyksiä hieman rukata. Taloustieteiltä voitaisiin ensi alkuun vähentää se summa, jonka "huippuekonomistien" toilaukset ovat veronmaksajille aiheuttaneet. Me filosofit olisimme suuressa vaatimattomuudessamme tyytyväisiä siihenkin, mikäli meidän oma pottimme vaikkapa vain kaksinkertaistettaisiin seuraavassa jaossa.
