Erottautuakseen muista ja vaikuttaakseen fiksulta suomalainen feministitutkija viittaa mielellään johonkin trendikkääseen ulkomaiseen tutkijaan. Mieluiten hän viittaa sellaiseen nimeen, jonka teoksia (tai ainakaan viittauksen kohteena olevaa teosta) ei ole suomennettu. Ranskalainen kolminaisuus (Irigaray, Cixous, Kristeva) alkaa olla jo hieman passé (ainakin Kristeva, jota on käännetty jo "liikaa"), trendikkäämpää on viitata esimerkiksi Rosi Braidottiin (jolta on suomennettu vasta yksi teos) tai eksoottisemmin vaikkapa Trinh T. Minh-haan.
Trenditietoisena olen itsekin jättänyt usein huomiotta suomalaisen feministisen tutkimuksen, mutta viimeksi kuluneen vuoden aikana olen erottautunut ehkä tulevan tieteellisen urani kannalta epäedullisesti(?) viittaamalla luennoillani suomalaisin tutkijavoimin kirjoitettuun teokseen Avainsanat. Yleisö on tästä(kin) syystä saattanut epäillä kielitaitoani tai yleissivistystäni, mutta todettuani painokkaasti (hiukan puolustelevaan sävyyn), että "tämä teos on suomalaista feminististä tutkimusta parhaimmillaan", hyväksyvä hyminä on täyttänyt luentosalin.
Viime vuosina on ilmestynyt runsaasti eri tieteenaloihin liittyviä feministisen tutkimuksen artikkelikokoelmia; nyt näyttää olevan meneillään varsinainen kokoelmabuumi. Usein artikkelikokoelmien ongelmana on hajanaisuus ja epätasaisuus; esimerkiksi opiskelijan kannalta ne eivät aina ole kovin käyttökelpoisia. Hyvä artikkeli hukkuu helposti keskinkertaisempien joukkoon. Usein feministiseen tutkimukseen liittyvien artikkelikokoelmien esipuheessa väitetään, että artikkeleissa tarkastellaan "naisnäkökulmasta" esimerkiksi tietyn erityistieteen tiettyä teemaa tai aihepiiriä; käytännössä näitä "naisnäkökulmia" on kuitenkin samassa kokoelmassa monia ja artikkelien aiheet rönsyilevät sinne tänne.
Avainsanoissakin näkökulmia on vähintään yhtä monta kuin teoksessa on kirjoittajia tämän myös teoksen toimittajat tuovat avoimesti esille (29) mutta yhdessä suhteessa antologia poikkeaa edukseen tavanomaisemmista: artikkeleissa lähdetään tarkastelemaan moninaisten erityistieteellisten aiheiden sijaan nimenomaan peruskäsitteitä, ja niiden kautta avautuvia feministisen tutkimuksen näköaloja. Johdantoluvussa "Kritiikki, visiot, muutos" Anu Koivunen ja Marianne Liljeström formuloivat teoksen tavoitteen näin: "[P]yrkimyksenämme on kymmenen eri käsitteen kautta johdattaa lukija feministisen teorian keskeisiin kysymyksiin." (29)
Avainsanojen alaotsikko on hyvä: 10 askelta feministiseen tutkimukseen ei lupaa mitään kaikenkattavaa kokonaisesitystä, mutta sana "askel" implikoi, että lukija saattaa päästä eteenpäin teorian käsiteviidakossa. Mielestäni Avainsanat antaa lukijalle tämän mahdollisuuden: käsitteiden, niiden taustan ja historian tarkastelu suhteessa naistutkimuksen vaiheisiin ja laajemmin länsimaisen ajattelun historiaan antaa pohjaa erilaisille sovelluksille, ja tekee Avainsanoista erittäin käyttökelpoisen teoksen käyttäjän tieteenalasta riippumatta. Vaikka Avainsanojen tekijät eivät omien sanojensa mukaan "ole halunneet kirjoittaa sanakirjaa tai hakuteosta", olen itse käyttänyt teosta nimenomaan sanakirjana ja hakuteoksena. Parhaimmillaanhan sanakirja antaa käsitteille taustan ja historian ja osoittaa niiden neutraaliuden näennäiseksi (mikä niinikään on Avainsanojen tekijöiden intentiona; ks. s. 29).
On selvää, että kun sanakirjaa on kirjoittamassa kahdeksan tutkijan joukko, eivät eri käsitteisiin liittyvät artikkelit ole missään mielessä yhteismitallisia. Avainsanojen kymmenen käsitettä tulevat esitellyiksi varsin erilaisista näkökulmista. Esimerkiksi Anu Koivusen artikkeleissa "sorron" ja "emansipaation" käsitteistä tulee selvästi esiin tekijän kriittinen asenne nk. tasa-arvofeminismiä kohtaan. Mielestäni antologian epätasaisuus ei ole mikään puute vaan se on paitsi (teoksen johdannossa kiitettävässä määrin esiin nostettu) väistämätön lähtökohta myös teoksen rikkaus, joka saa lukijan vertailemaan kirjoittajien näkökulmia.
Avainsanojen artikkelien aiheiksi valitut käsitteet ovat "sorto" (Anu Koivunen), "emansipaatio" (Anu Koivunen), "sukupuolijärjestelmä" (Marianne Liljeström), "nainen" (Katriina Honkanen), "ero" (Lea Rojola), "subjekti" (Päivi Kosonen), "seksuaalisuus" (Päivi Lappalainen), "ruumis" (Tutta Palin), "tieto" (Johanna Matero) sekä "paikantuminen" (Koivunen & Liljeström). Artikkeleita lukiessa tulee väistämättä pohtineeksi, miksi niissä käsitellään juuri näitä käsitteitä. Anu Koivunen ja Marianne Liljeström perustelevat käsitteiden valintaa näin:
Käsitteiden valinnalla olemme halunneet sekä paikantua 1990-luvun puolivälin teorianmuodostukseen että tehdä oikeutta feministisen teorian perinteelle (29-30).
Tämä perustelu vaikuttaa artikkelien valossa osittain vakuuttavalta: esimerkiksi "sorto" ja "emansipaatio" kuuluvat olennaisesti feministisen teorian perinteeseen, mutta eivät välttämättä yhtä keskeisesti tämän päivän feministisiin keskusteluihin kuin vaikkapa "ruumis", "subjekti" ja "ero" jotka kaikki todellakin "paikantuvat" erityisesti 1990-luvun feministisiin keskusteluihin.
Käsitteiden valintaperusteet jäävät kuitenkin vielä askarruttamaan, etenkin luettelon kahden viimeisen käsitteen kohdalla. Käsitteen "tieto" valinta yhdeksi feministisen tutkimuksen avainsanoista herättää aluksi lukijassa ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta "tieto" käsitteenä on varsin laaja-alainen ja moniin suuntiin feministisen tutkimuksen ulkopuolelle rönsyävä. Käsitteen valinta tulee toki perustelluksi sen kautta, että kysymykset (mm.) tiedon luonteesta, tietävästä subjektista ja tiedon objektista kuuluvat feministisen tietoteorian keskiöön, mutta kun vertaa käsitettä "tieto" vaikkapa käsitteeseen "sukupuolijärjestelmä", vaikuttaa jälkimmäinen enemmän feministisen tutkimuksen "avainsanalta" erityisesti siksi, että kyse on feministisen tutkimuksen piirissä syntyneestä käsitteestä, joka liittyy keskusteluun naisen asemasta yhteiskunnassa. Toisaalta Johanna Materon "tietoa" käsittelevän erinomaisen artikkelin luettuaan tulee kuitenkin vakuuttuneeksi sen sopivuudesta juuri tähän kirjaan.
"Tieto"-käsitteen valinta yhdeksi avainsanoista saa siis jossain mielessä oikeutuksensa nimenomaan sitä käsittelevän artikkelin ansioiden kautta, mutta kirjan viimeinen käsite "paikantuminen" jää ihmetyttämään. Mielestäni käsite "kokemus" olisi vastannut tämän artikkelin sinänsä ansiokasta sisältöä huomattavasti paremmin kuin "paikantuminen". Artikkelissa keskeisimpänä huomion kohteena on nimenomaan kokemus ja sen asema feministisessä tutkimuksessa. Lisäksi "kokemuksen" käsite on ollut pohdinnan kohteena monenlaisen feministisen tutkimuksen piirissä, kun taas "paikantuminen" tuo mieleen lähinnä tiettyjen feministiteoreetikkojen käsitteistön (Rich, Haraway).
Kokonaisuutena Avainsanat on kuitenkin erittäin toimiva ja hyvä kirja. Erityismaininnan ansaitsevat erinomainen kirjallisuusluettelo ja virkistävät, Tiina Pystysen kuvittamat kannet.
On suorastaan ihmeellistä, että tällainen projekti on ylipäätään saatu toteutettua ja vielä mahdutettua yksiin kansiin; feministisen teorian kenttä kun on paitsi laaja myös kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Avainsanat ei yritäkään tarjota mitään yleisavainta feministiseen teoriaan sitä kun ei edes ole , mutta se tarjoaa nipun hyviä tiirikoita, joilla aukeaa monta ovea.
Marjo Kylmänen
