Vesa Talvitien arviointi (niin & näin 2/97) artikkelistani (niin & näin 1/97) on minulle sen kapeassa näkemyksellisyydessään vaikeasti ymmärrettävää. Hän olettaa amerikkalaisen aivotutkijan tekevän minulle joitakin kysymyksiä. Juuri niihinhän yritin kirjoitelmassani tilan sallimissa puitteissa perustellen vastata. Toistoon ei siksi ole aihetta. Yksityiskohtaisempia perusteluita löytyy muista, laajemmista esityksistäni.
Hänen sanontansa, "ei ole tarpeen, että jokainen tutkija tarjoaa oman ratkaisunsa" (ns. mielen filosofiaan), tarkoittanee, että on pysyttävä ruodussa. Olisi filosofisen ajattelun vapauden karkeaa loukkaamista vaatia, että sen jälkeen kun esimerkiksi Daniel Dennett ja Patricia Churchland ovat analysoineet "mielen filosofiaa", toisten (mm. minun) on vaiettava.
Millä oikeutuksella vain ko. neurofilosofien käsitykset edustaisivat "nykypsykologiaa ja -filosofiaa" ja olisivat yksinomaisesti "yleisesti käytössä"? Fenomenologinen traditio, johon minä liityn, on puheena olevien ongelmien analyysissa yhtä ajankohtainen ja varmasti yhtä adekvaatti kuin neurofilosofien perusratkaisutkin. Kuvitelma, että ihmistutkimuksessa riittäisi yhdentyyppinen metodologia ja tieteen yksi kieli, on loogisen empirismin haamun kummittelua. Näistä utopioista on yleensä luovuttu. Neurofilosofia näyttää kuitenkin ottavan askeleen taaksepäin.
Outo on Talvitien näkemys, että "tajunnan tai kokemuksellisuuden tutkimukselle on vaikea nähdä perusteita". Maailmankuvan konstituution ymmärtäminen on olennaisen tärkeä niin tutkimuksessa kuin sovelluksessakin. Ei edes neurofilosofiaa tehdä ilman tajunnan merkitysoperaatioita. Subjektiivisen maailmankuvan konstituution ongelma on keskeinen kaikessa ihmistyössä. Tämä riittää minulle tajunnan tutkimustarpeen perusteeksi.
Vesa Talvitie odottaa perusteluita myös sille, etten käytä "nykyaikaisia käsitteitä representaatio ja informaation prosessointi". Olen käyttänyt ilmaisua 'mielellinen edustus' representaation sijasta, koska haluan painottaa tajunnan analyysissa edustusten noemaattista (mielellistä) luonnetta. Representaatiolla voidaan eri yhteyksissä tarkoittaa myös informaation fyysistä puolta. Mielien (noemojen) keskinäistä yhteen kietoutumista oman mielellisyytensä ohjannassa olen tarkastellut nimenomaan jatkuvana prosessina. Koska mielien prosessoinnissa on kyseessä aivan eri logiikka kuin aivofysiologisessa prosessoinnissa, pitää niistä puhua eri tason ilmiöinä ja eri kielillä. Tässä on asian ydin.
Olen kutsunut ihmiskäsitystäni monopluralistiseksi. Se tekee ymmärrettäväksi, miten ihminen on kokonaisuus (monos), mutta ei homogeenisella tavalla, vaan eri olemuspuolien (pluralis) yhdelmänä. Puheena olevassa artikkelissa analysoin pääasiallisesti tajuntaa. Ihmisen filosofiaa yleensä analysoidessani olen koettanut paljastaa olemuspuolien vastavuoroisen yhteen kietoutuneisuuden struktuurin (erityisesti jo 1970-luvulla ilmestyneissä kirjoissani). Dualisti en siksi katso olevani.
Tajuttoman, tajuisen, tiedostamattoman ja tietoisen käsitteiden "lanseeraaminen" ei tarkoita sitä, että ne "olisivat ratkaisu mielenfilosofian ongelmiin". Ne ovat käsitteitä, joiden avulla ko. asiayhteyksiä on periaatteessa mahdollista analysoida. Mitään "nurkkakuntaista" niihin ei sisälly. Päinvastoin ne juuri edustavat filosofian ikuisuusongelman, kokemuksellisuuden, analyysin yleistä perustarpeistoa. Arvelen, että niitä tarvitaan ja käytetään vielä pitkään senkin jälkeen, kun Dennettin tietokoneen ja aivojen nurkkafilosofia ei ole enää muodikasta.
Lauri Rauhala
