Yhdessä filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien yhdistyksen (FETO) kanssa niin & näin palkitsi parhaiten kevään ylioppilaskirjoitusten reaalin filosofian kysymyksiin vastanneena Miia Mustosen Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Onnittelut myös opettaja Harri Päiväsaarelle. Miia
Mustonen jatkaa opintojaan Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksella. Seuraavassa kaksi esimerkkiä palkituista vastauksista.
Käsitteet ovat tärkeä filosofian aihe-alue ja todellisuuden hahmottamisen kannalta ei ole samantekevää, kuinka todellisuutta ja tosiolevaa kuvataan. Nominalistit sanovat, että ei ole olemassa lajeja eikä yleiskäsitteitä vaan ainoastaan yksilöitä. Nominalistille ei siis ole olemassa käsitteitä viisaus tai kauneus vaan esimerkiksi yksittäisiä viisaita ihmisiä tai kauniita kukkia. Nominalismi on ymmärrettävä katsantokanta, mutta toisaalta se tekee reaalimaailmasta liian yksinkertaisen ja samalla hajanaisen. Nominalistit eivät paneudu ikuisuuskysymyksiin samalla tarmolla kuin esimerkiksi Platon, joka oli käsiterealisti. Platonin vaikuttavan ideaopin mukaan on olemassa yleiskäsitteitä, ideoita, jotka ovat pysyviä ja muuttumattomia. Todellinen tieto löytyy ideoista. Ideoiden tasolle edetään hierarkisesti portaita pitkin kunnes ideamaailma selkenee. Platonille näkyvä maailma on aistien sumentamaa heijastusta ideoista. Kaunis esine on vain vaimea kuvajainen kauneuden olemuksesta. Platonin lajit eivät ole verrattavissa eläin- tai kasvilajeihin, sillä idean ehdoton ominaisuus on sen ikuisuus.
Nominalistien ja käsiterealistien näkemysten väliin asettuu reaalielämään ja arkiajatteluun sopiva konseptualismi. Sen mukaan on kyllä olemassa yleiskäsitteitä, mutta ne ilmenevät ja todellistuvat yksilöinä. Konseptualismi sovittelee ne ongelmat, joita käsiterealistit ja nominalistit joutuvat kohtaamaan. Nominalismin heikkous paljastuu hyvin yksinkertaisessa esimerkissä: jos näen kaksi saman muotoista ja väristä läiskää, tunnistan yhteyden niiden välillä. Jäsennän niiden samankaltaisuuden vaikka nominalismin mukaan niiden tulisi olla erillisiä yksilöitä. On siis oltava edes ominaisuus "samankaltainen", joka yhdistää yksilöitä vaikka ne eivät muodostaisikaan lajia tai sukua. Käsiterealismia syytetään liiasta henkisyydestä ja yksilöllisyyden unohtamisesta. Se ei mitenkään sovi yhteen esimerkiksi juuri biologiassa vakiintuneeseen laji- ja sukuajatteluun.
Oman mielenkiintoisen lisänsä käsitekiistaan tarjoaa yksi modernin filosofian suurista ajattelijoista Ludwig Wittgenstein.
Hän päätyy kielen tutkimuksessaan perheyhtäläisyyden käsitteeseen, joka yhdistää ulkoisesti ja näennäisesti hyvinkin erilaisia yksilöitä. Wittgenstein mainitsee esimerkkinä pelin. Ihmisten ajatteluun on vakiintunut määritelmä peli, joka ymmärretään ilman että suoranaisia ominaisuuksia tarvitsee poimia tai havaita yksilöiden välillä. Erilaisia pelejä yhdistää sukulaisuus, perheyhtäläisyys. Wittgensteinin ajattelumalli toimii hyvin myös reaalimaailmassa.
Edellämainitut näkemykset liittyvät oleellisesti filosofisiin tietoteorioihin ja metafysiikkaan. Ne ovat kuitenkin vaihtoehtoja ajattelun jäsentämiseen myös reaalielämässä. Filosofinen vapaus antaa meidän valita haluammeko olla hyviä yksilöitä vai hyvyyden heijastumia.
Maailman etiikan luomiseksi länsimaisen ihmisen täytyy pudottaa
itsensä siltä korokkeelta, jolle on itsensä Euroopan historian
aikana nostanut. Länsimaisen etiikan on aloitettava arvomaailman uudistus
omista teoistaan ja suhtautumistavoistaan. Feodaaliyhteiskuntaa, ristiretkiä
ja imperialismia on kyettävä tarkastelemaan kysyen objektiivisesti,
mitkä arvot silloin hallitsivat ajattelua. Yhteiseen etiikkaan ei mikään
osapuoli, uskonnollinen tai kulttuuriyhteisö saa suhtautua taakkana
tai muiden sivistämisen kannalta, vaan lähtökohtana tulee
olla suvaitsevaisuus ja tasa-arvoisuus. Nämä lähtökohdat
voidaan ottaa pohjaksi globaalille ajattelutavalle. Muita vaatimuksia on
arvojen riippumattomuus taloudellisista tai poliittisista näkökulmista,
todellisia arvoja ei luoda lyhytnäköisellä otteella todellisuuteen.
Filosofisessa arvokeskustelussa suuri ristiriita on ollut yksilöllisyyden
ja yhteisöllisyyden välillä. Platonin ja Hegelin maailmoissa
yhteisön ja yksilön arvot joko tukevat toisiaan tai sulautuvat
yhteen. Ongelmaa on ratkaistu myös markkinapaikka-ajattelulla, jossa
yksittäisistä arvoista muodostuisi sopimuksilla yhteisesti hyväksyttävät
arvot. Tätä mallia tai sen sovellusta ovat kannattaneet useat
filosofit, mm. Jean-Jacques Rousseau. Kulttuurien, uskontojen, tieteen ja
taiteen lisätessä ja muuttaessa käsityksiämme jatkuvasti
voisi miljardien ajatusten markkinapaikalla vallita kuitenkin kaaos. Yhteisiä
arvoja ei pystytä karsimaan nykyisistä vaihtoehdoista.
Globaalit arvot ovat tulevaisuuden arvoja, joten oikea ajattelutapa löytyy tulevaisuuteen suuntautumisesta. On ajateltava, mitkä arvot mahdollistavat tulevaisuuden, ihmisen ja inhimillisyyden olemassaolon tulevaisuudessa. Näiden arvojen polttopisteeseen nousee luonto. Arvojen on tuettava luonnon säilymistä ja jos mahdollista myös sen elpymistä nykyisistä ongelmista. On oleellista, että arvomme ovat niin voimakkaita ja globaaleita, että toimimme niiden mukaisesti, vaikka lokaalisesti esimerkiksi saastuminen tai otsonikato eivät olisikaan pahimmillaan omalla elinalueellamme. Arvot eivät ole kuitenkaan kehotuksia luonnonsuojeluun ainoastaan toiminnallisessa mielessä, vaan arvojen kautta ymmärrämme luonnon tärkeyden sekä ihmiselle että luonnolle ja maailmalle itselleen.
Ihmisarvoa on pidetty filosofiassa usein ylimpänä arvona, mikä sinänsä on luonnollisesti tärkeää, mutta mikä on johtanut myös luuloon ihmisen ylivertaisuudesta esimerkiksi suhteessa luontoon. Globaalissa arvojen uudelleen määrittämisessä olisikin löydettävä sellainen ihmisarvo, joka olisi harmoninen suhteessaan muihin arvoihin ja jota myös noudatettaisiin. Ei riitä, että ihmisarvo on tärkeätä vain juhlallisissa julistuksissa, joita ei käytännössä kuitenkaan noudateta. Ihmisarvoa on länsimaisessa ajattelussa tarkennettu säädöksillä liiaksi, jolloin sen todellinen ja henkinen sisältö on kadonnut. Ihmisarvo on muutakin kuin oikeus omaisuuteen tai tasa-arvolain mukaiset sukupuolikiintiöt. Globaaleissa arvoissa tulisi huomioida kulttuurien mosaiikista riippumaton yhteinen, mutta silti yksilöllinen ihmisarvo.
Puhuttaessa arvoista on mahdotonta ohittaa vapauden käsitettä. Vapaus on tärkeä arvo myös globaalisesti ajateltuna, eri asia on millaisen vapauden maailman etiikka voi lapsilleen antaa. Pitäisikö vapauden ilmentyä positiivisena tai negatiivisena vapautena yhteiskunnalliseen toimintaan vai onko suurin ja tärkein vapaus elää ihmisenä ihmisen arvoista elämää.
Globaalien arvojen määrittäminen tuntuu samanaikaisesti mahdolliselta ja mahdottomalta tehtävältä, riippuen vaatimuksista, jotka arvoille asetetaan. Suurin ongelma on varmastikin käytäntö, vaikka globaalit arvot pystyttäisiinkin luomaan ja nimeämään. Wittgensteinin sanoilla, eri kielipelin omaksuneiden ihmisten on vaikea kommunikoida keskenään. Onko globaalinen vastuu sama minulle kuin muslimitytölle tai idän kulttuuripiirin nuorelle? Onko se sama edes lähimmälle ystävälleni? Emme saa kuitenkaan vaipua nihilismiin, emme arvorelativismiin, emme saa luulla osaavamme luetella joukon toimivia globaaleja arvoja. Saamme kuitenkin yrittää luoda arvoja, jotka olisivat nykyistä ihmistä suurempia.
Miia Mustonen
