Naiseuden samastamista luontoon ja aineen maailmaan on pidetty keskeisenä osoituksena miehisestä ajattelusta. Kulttuurissamme naiseus on edustanut karkeimmillaan passiivista lihallisuutta, kun taas mieheyttä on luonnehtinut älyllinen aktiivisuus. Tätä henki/aine -jakoa on jäljitetty aina kristillisestä ajattelusta antiikin naiskäsityksiin. Tästä tunnettu esimerkki on aristotelinen tapa liittää naiseus sielun irrationaalisiin osiin eli kasvi- ja eläinsielun alueelle kuuluvaksi.1 Etenkin ranskalaisessa filosofiassa on korostettu maailman hahmottamista feminiinisen ja maskuliinisen vastakkaispareilla. Tätä on pidetty länsimaisen ajattelun fallosentrismille ja logosentrismille ominaisena.2
Naiseuden materialisointia (huom. mater-materia) ei ole kuitenkaan ollut
tapana yhdistää länsimai-
seen etnosentrismiin. Myös feministisessä filosofiassa on yleensä
sivuutettu se, että miehinen järki/ naisellinen luonto -jako on
sisältänyt usein länsi/ei-länsi -vastakkainasettelun.
Kuitenkin jälkikolonialismin tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota
siihen, että länsimainen kulttuuri on esittänyt itsensä
edustamassa tietoa, kun taas ei-länsimaisten kulttuurien edustajat
on mielletty luonnoksi eli miehistä valvontaa vaativaksi "feminiiniseksi"
ruumiillisuudeksi.
Kolonialismiin sisältyviä binariteetteja, jotka muistuttavat mies/nais -jakoja, ovat muun muassa aktiivisuus/passiivisuus, rationaalisuus/irrationaalisuus, valo/pimeys ja puhdas/epäpuhdas. Näistä edellisiä eli maskuliinisuuteen liitettyjä ominaisuuksia on edustanut länsi, kun taas jälkimmäiset eli "naiselliset" attribuutit ovat luonnehtineet ei-länsimaisia "primitiivejä".3 Kun länsimaisesta miehestä tehtiin kirkkaan järjen edusmies, muut hänestä poikkeavat eli valkoinen nainen sekä ei-valkoinen mies ja nainen, sysättiin luonnon ja ruumiin pimeälle puolelle.
Kosmologinen esimerkki naiseuden ja luonnon samastamisesta on naiseuden mieltäminen maaemoksi, Luonto-Äidiksi. Tunnetusti kansallisissa mytologioissa nainen on Suomi-neidon, Äiti-Venäjän ja Sveamamman tavoin symboloinut kokonaisia kansakuntia. Kansakuntien ja mantereiden kuvastoon on tarttunut myös maailmanpoliittisia hierarkioita ja rodullistavia projektioita, kuten eri maanosien hierarkkinen naisellistaminen. Renessanssista lähtien ei-eurooppalaiset naiset on esitetty eurooppalaisten naisten alamaisina. Länsimaisessa maalaustaiteessa Eurooppa on esiintynyt kuningattarena, jolla on kädessään maailmanvaltaa symboloiva valtikka. Ei-eurooppalaiset naiset ja naisellistetut mantereet on puolestaan usein kuvattu polvillaan Euroopan kuningattaren edessä, osoituksena maailman vallanjaosta. Esimerkiksi nais-Aasia, nais-Amerikka ja nais-Afrikka on esitetty laskemassa maanosiensa hyödykkeitä, kuten tupakkaa, mausteita, jalokivia ja norsunluuta, Euroopan kuningattaren jalkojen juureen. Tähän on voitu liittää myös muita siirtomaa-ajan symboleja: nais-Afrikka saattoi esimerkiksi kantaa orjan kahleita.4 Nykyään kolmannen maailman naiset usein näkevät maailmanvaltaa symboloivan Euroopan kuningattaren paikalla länsimaisen feministin, joka pyrkii korokkeeltaan "emansipoimaan" muiden maanosien naisia!
Mantereiden naisellistamiseen kuuluu myös 1600- ja 1700-luvuilla yleinen tapa nimittää siirtomaa-alueita "valloitettaviksi naisiksi" ja "neitseelliseksi maaperäksi". Tuolloin saatettiin kuvitella, että koskematon ei-Eurooppa uinui kuin viaton neitsyt, tabula rasa, ennen kuin valkoinen eurooppalainen mies herätti ja omisti "hänet" kokenein ottein. Tällaisia puhetapoja on nimitetty myös "symboliseksi raiskaukseksi". Uuden ajan tieteen maskuliinista retoriikkaa kuvastaa myös Francis Baconin aja-tus luonnosta ja naisesta valloitettavina alueina.5
Varsinkin Orientti eli itä on yleistetty länsimaissa naisellisen sensuelliksi maanosaksi. Tämä näkyy kuvauksissa eurooppalaisista miesseikkailijoista saapumassa eroottisiin keitaisiin, joissa käyvät toteen haaveet miehisestä omnipotenssista. Kuitenkaan nämä seesamit eivät todellisuudessa auenneet eurooppalaisille, koska haaremi oli kielletty ja pyhä tila, johon vierailla ei ollut sisäänpääsyä.6 Länsimaisissa representaatioissa vieraiden kulttuurien miehet on usein "naisellistettu" fyysisesti "vaarattomiksi", kuten orientalismissa, jossa aasialaismiehet on usein esitetty hennoiksi ja passiivisiksi.
Viehtymys Orientin erotisointiin kertoo stereotyyppises-tä ajattelusta, jossa mielikuvat on "tyypillistetty" tai "olemuksellistettu". Näissä stereotyyppisissä tihentymissä joitakin ilmiön osa-alueita tai ominaisuuksia on yleistetty, fetissoitu ja yksinkertaistettu näennäisiksi "kokonaisuuksiksi".7 Kuvaava esimerkki on juuri eroottisuuden leimaaminen kokonaisen maanosan tunnuspiirteeksi.
Toiseuden eli yhteisöä ja minuutta uhkaavan erilaisuuden luokittelut ilmenevät eri kulttuureissa ja yhteisöissä etenkin seksuaalisuuden rajoina. On syytä korostaa myös länsimaisten seksuaalisuuskäsitysten ja rotuajattelun yhteyksiä.
Esimerkiksi 1800-luvun lopulla vieraiden kansojen erilaisia ja "vapaiksi"
luonnehdittuja seksitapoja pidettiin sivistyksen vastakohtana. Tätä
perusteltiin muun muassa freudilaisella näkemyksellä, jonka mukaan
sivilisaatio syntyy seksuaalisuuden tukahduttamisesta. Freud antoi ymmärtää,
ettei sivistymättömillä "primitiiveillä" ole
seksuaalisuuden estottomuuden takia neurooseja. Myös Freudin tunnetussa
käsityksessä naisesta "pimeänä mantereena"
heijastuu siirtomaa-ajan metaforiikka. Tämä kielikuva tekee naisen
seksuaalisuudesta arvoituksellisen paikan. Ilmaus on lainattu viktoriaanisista
teksteistä, joiden käsitys mustasta ja pelottavasta Afrikasta
on siirtynyt psykoanalyysin retoriikkaan. Siinä sekä naiset että
ei-länsimaiset
ihmiset edustavat Toiseutta: siinä missä länsimaiset naiset
muodostavat psykoanalyysin sisäisen arvoituksen, "primitiiviset"
ei-länsimaiset kulttuurit muodostavat psykoanalyysin ulkoisen arvoituksen
eli tuntemattoman toiseuden, jota vasten voidaan peilata länsimaisia
seksuaalisuuskäsityksiä.8
Muukalaisen ruumiista on muodostunut sekä länsimais-ten seksifantasioiden ja seksitabujen käsittelyareena että geopoliittisten valtarakenteiden leikkauspinta. Juuri kolonialismi on nähty eroottiseksi projektiksi, jossa eläimelli-sen ja vaarallisen seksuaalisuuden myytit käyvät eurooppalaisten vaihtamista hyödykkeistä.9 Seksismin, kolonialismin ja rasismin puhetavoille onkin yhteistä sekä naisten että muukalaisten eläimellistäminen ja lapsellistaminen, millä on oikeutettu heidän fyysinen holhoamisensa.10 Tähän on vaikuttanut myös luonnontieteissä ja filosofiassa, kuten kartesiolaisuudessa, luotu ajatus persoonattomasta ja esineellistetystä ruumiista, jota voitiin tutkia tieteen etäisellä, kylmällä katseella. Tämän on katsottu vahvistaneen myös käsityksiä orjista ja siirtomaa-asukkaista erirotui-sina fyysisinä objekteina.11
Vieraaseen kansaan, rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvan naisen ruumiista tuleekin usein tarkkailun areena ja kulttuurinen taistelukenttä. Tälle valvonnalle on ollut ominaista muukalaisnaisen ruumiin peittäminen, pukeminen, paljastaminen ja kesyttäminen. Väkisin pukeminen on näkyvä osoitus sukupuolittuneesta poliittisesta suhteesta.12 Kuvaavaa on, että monissa Länsi-Afrikan maissa lähetyssaarnaajat halusivat peittää naisten rinnat, kun taas Pohjois-Afrikassa eurooppalaiset halusivat repiä islamilaisnaisilta hunnut pois! Vielä nyky-Ranskassa on haluttu kieltää islamilaisnaisilta hunnun käyttö. Suomessa taas vastustusta on herättänyt romanipuvun käyttö.
Muukalaisten erotisointiin ja primitivisointiin on kytkeytynyt usein sukupuolijakoja, joissa muukalaismiehet ovat edustaneet vaarallista seksuaalisuutta ja demonista vihamielisyyttä, kun taas muukalaisnaiset eksoottista aistillisuutta. Kolonialistisella ajalla ei-länsimaiset "alkuasukasmiehet" oli tapana esittää paikallisiksi hirviöiksi, jotka samalla edustivat seksuaalista uhkaa valkoiselle naiselle. Tätä asetelmaa on kutsuttu "kaunotar/hirviö"-tarustoksi, jota on suosittu seikkailukertomuksissa.13
Nimitän edellä havainnollistamiani sukupuolen kuvauksiin ankkuroituvia maailmanpoliittisia ja nationalistisia rakenteita geosukupuolipolitiikaksi. Sen käytännöissä muukalaiset ovat joutuneet edustamaan sukupuolensa kautta poliittisia valtarakenteita. Kyseessä on siten sukupuolen ja seksuaalisuuden maailmanpolitisointi. Tätä kuvastaa esimerkiksi siirtomaa-ajalla tapahtunut rotujakojen myytillistäminen ja estetisoiminen länsivaltoja vahvistaviksi kertomuksiksi ja taidemuodoiksi. Geosukupuolipolitiikan jälkiä löytyy myös poliittisesta retoriikasta.
Jälkikolonialismin tutkijat ovat puhuneet siirtomaavalta-ajattelun tuottamasta "valkoisesta katseesta" tai "optisesta" kolonialismista analysoidessaan tilanteita, joissa länsimaalaiset ovat hallinneet kameroillaan ei-länsimaisten ihmisten kehoa.14 Esineellistävien katsomistapojen taustalla on eurooppalainen "primitiivin" kuvasto, jota ovat pohjustaneet 1700- ja 1800-lukujen rotuopit. Primitiivit ovat saaneet havainnollistaa länsimaisten ihmisten tukahdutettua tiedostamatonta ja seksuaalisuuden rajoja.
Etenkin 1800-luvun lopun antropologit ja etnografit tallensivat herkeämättä vieraiden kulttuurien seksitapoja. Alkuasukasnaisten alastomuudella herkuteltiin, kun heidät "riisuttiin" länsimaisten kameroiden eteen. 1800-luvun lopun länsimaisia lehtiä, kuten kansa- ja maantieteellistä National Geographic-julkaisua kuvittivat paljasrintaiset alkuasukasnaiset, jotka esitettiin usein viettelevissä poseerauksissa. Myös taiteilijoita inspiroivat eksoottisten maiden aistilliset alkuasukkaat, tunnettuna esimerkkinä ranskalaisen Paul Gauguinin 1890-luvulla kuvaamat tahitilaisnaiset. On nurinkurista, että samoihin aikoihin eurooppalaisten ja amerikkalaisten naisten alastonkuvauksia sääteli kireä sensuuri. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun etnografisia valokuvia on tästä syystä pidetty länsimaisen pornografian korvikkeina eli etnografisena pornografiana.15
Maanosien erotisointia käytetään nykyään etenkin matkailun kuvastossa. Turistikohteita on usein luonnehdittu "naisellisiksi" paratiiseiksi. Muun muassa Karibiaa kuvataan matkailumainonnassa maanpäälliseksi nautintoja ja rentoutumista tarjoavaksi naiselliseksi lomaparatiisiksi. Karkeimmillaan Karibian kuvaukset tuovat mieleen prostituution: turisti on "asiakas" ostamassa "nais-Karibialta" palveluja.16
Eläin- ja luontosymboliikan ohella eksotisointiin on kuulunut erirotuisten "aineellistaminen" ruoaksi ja juomaksi, esimerkkinä vaikkapa neekerisuukko- ja lakritsituotteet.17 Varsinkin suklaa on perinteinen länsimaisissa mainoksis-sa hyödynnetty mustan ihonvärin symboli. Eipä ihme, että Miss Suomi Lola Odusogaa haviteltiin valintansa jälkeen suklaamainoksiin.
Muina esimerkkeinä ei-länsimaisten naisten aineellistamisesta mainittakoon "pippuriset" latinalaisamerikkalaisnaiset, jotka samastetaan Etelä-Amerikan tulisiin mausteisiin. Samoin mainonnassa hyödynnetään Etelä-Amerikan symbolina intohimoista naista, joka edustaa maanosansa tuliperäistä luontoa ja trooppista lämpöä. Myös monet länsimaiset etniset vähemmistöt on "aineellistettu". Muun muassa Yhdysvaltain mustia naisia on kutsuttu "kuumaksi kaakaoksi" ("hot choco") tai ruskeaksi sokeriksi ("Brown Sugar"), jolla tarkoitetaan löyhämoraalista naista. Etniset vähemmistöt ovat luoneet näille omia ironisia vastanimityksiään kuten yhdysvaltalainen mustien naisten rap-bändi "Sal'n'Pepa". Tätä voisi kutsua Gayatri Spivakin tavoin "strategiseksi essentialismiksi".18
Nimitän tätä muukalaisen "herkullisuutta" korostavaa traditiota länsimaiseksi metaforiseksi kannibalismiksi. Tämä on käänteiskuva länsimaiselle kuvalle ei-länsimaisista ihmisistä kannibaaleina. Ilmiönä länsimainen metaforinen kannibalismi on huomattavasti laajempi kuin harvinaisissa kulttuureissa aikoinaan harjoitettu ihmissyönti!
Toisaalta nykymedioissa myös hämmennetään vanhoja rotustereotyyppejä ja naismyyttejä. Suomalaisena esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Ahlströmin Bruno-suodatinpussimainos, jossa Miss Suomi Lola Odusoga poseeraa kansallispuutamme koivua vasten. Kansallispukuista Odusogaa ja Bruno-suodatinpussia yhdistää kuvateksti "Valkaisematon suomalainen". Odusoga symboloi Ahlströmin mainoksessa monikulttuurista nyky-Suomea, vaikkakin perinteiseksi Suomi-neidoksi pukeutuneena. Kansalliseen stereotyyppiin on kuvassa yhdistetty luonnonsuojeluaiheen ohella rasismin vastaisuus, jossa "muukalainen" edustaakin "meikäläistä", supisuomalaista naiskauneutta. Samalla tumma Suomi-neito on ironinen vastine perinteiselle vaalealle Suomi-neidolle.
Jos sukupuolen tutkimuksessa otetaan huomioon etniset ja kansalliset erot sekä globaalit valtarakenteet, käsityksemme sukupuoli-ideologioista muuttuvat radikaalisti. Sen myötä myös monet länsimaisen naistutkimuksen perusoletukset joutuvat kriittiseen valoon. Ei-länsimaisia ja länsimaisia etnisiä vähemmistöjä edustavia naisia on mielestäni materialisoitu ja yliseksuaalistettu kulttuurissamme vielä enemmän kuin länsimaisia sisariaan. Tämä juontaa juurensa kulttuurissamme yhä vaikuttavaan kolonialistiseen ajatteluun ja sen tuottamaan rasismiin. Ei-länsimaiset naiset sekä etnisiä vähemmistöjä edustavat naiset ovat puolestaan luoneet näille esineellistäville esitystavoille omia vastakatseitaan19.
Kyse ei tietenkään aina ole ykstotisesta vastakkainasettelusta länsi/kolmas maailma, vaikka olenkin edellä painottanut tätä asetelmaa. Kulttuurierot ovat väistämättä muovanneet sukupuoli-ideologioita erilaisiksi. Länsimaisen katseen sijasta voidaan myös puhua erilaisista nationalistisista katseista, jotka ovat naulinneet vieraita kansoja "toisiksi", olipa kyse sitten naapurimaan asukkaista tai toisella puolen maailmaa elävistä kansoista. Myös etnisten vähemmistöjen tapa määritellä kulttuurisia enemmistöjä sisältää "toiseksi" tekemistä ja demonisointia.
Ranskalaisessa filosofiassa Toiseudella on tarkoitettu käsityskykymme ulkopuolelle jäävää, hallitsematonta muukalaisuutta. Esimerkiksi Emmanuel Levinas on kutsunut länsimaista tapaa häätää toiseus näköpiiristään "ontologiseksi imperialismiksi" eli väkivallaksi vierautta kohtaan. Länsimaiselle ajattelulle on ollut ominaista erojen hävitys eli vierauden kieltäminen, neutralisoiminen ja sulautus, mitä Levinas on nimittänyt samuuden ontologiaksi ja samuuden imperialismiksi. Tämän poliittisena seurauksena on ollut pyrkimys ulottaa länsimainen samuus väkipakolla kaikkialle, missä identiteettimme on uhattuna.20 Myös länsimaista naistutkimusta on arvosteltu länsimaisen "samuuden" väkisin markkinoinnista.
Siinä missä miesfilosofit (myös Levinas) ovat usein juuttuneet pohtimaan Toiseuden kohtaamista sukupuolineutraalina abstraktiona, naiset ovat analysoineet esimerkiksi naisen Toiseksi tekemiseen kytkeytyviä väkivaltaisia syrjintäkäytäntöjä. Kolonialismin tutkijat ovat taas purkaneet Toiseuden pelkoon sisältyviä roturajoja. Mutta ei-länsimaisten naisten "toiseksi" jähmettämistä ovat uusintaneet myös muukalaisuutta tutkineet naisfilosofit. Esimerkiksi Julia Kristeva esineellistää ei-länsimaisia naisia teoksessaan Des Chinoises (1974), jossa häntä kiehtoo erityisesti kysymys: "Kuka minä olen?" Tällöin "kasvottomiksi", "hiljaisiksi" ja "nimettömiksi" kuvatut kiinalaisnaiset joutuvat edustamaan Kristevalle vain hänen oman minuutensa tuntematonta "toiseutta".21 Samoin eri medioissa ei-länsimaiset naiset on mykistetty maiseman osiksi. Etenkin uutisoinnissa kolmannen maailman naisia on ollut tapana kuvata pelkiksi uhreiksi, tapahtumien kärsiviksi ja passiivisiksi todistajiksi - kuin osaksi maanosiensa ikuista ja muuttumatonta luonnonjärjestystä.22
Jos muukalaisuus rajataan vain torjuttuun minuuteen, syntyy helposti "länsimainen narsistinen kehä", jossa vierasmaalaiset edustavat pelkkiä itsetuntemuksen välikappaleita. Tämä on ollut tyypillistä kuvauksille, joissa länsimaiset päähenkilöt käyvät eksoottisilla seuduilla omaa autistista yksinpuheluaan - näkemättä ja kuulematta mitä ympärillä tapahtuu. Sama taipumus (miehisiin) monologeihin on heijastunut länsimaisessa filosofiassa, jossa sukupuoli on - "vieraiden" kulttuurien ohella - pitkään ollut pelkkä pimeä manner.
Viitteet
1. Antiikin naiskäsityksistä esim. Lilli Alasen "Naisen asema valtiossa Platonin ja Aristoteleen mukaan", teoksessa Nainen, järki ja ihmisarvo. Esseitä filosofian klassikoiden naiskäsityksistä. Toim. Lilli Alanen, Leila Haaparanta ja Terhi Lumme.
Porvoo, Helsinki ja Juva: WSOY, 1985.2. Esim. Jacques Derrida, Luce Irigaray ja Hélène Cixous viittaavat logosentrismin ja fallosentrismin mies/nais -binariteetteihin. Esim. Hélène Cixousin teos Newly Born Woman (1987). - Tosin nais/mies -kahtiajaot ovat yleisiä myös ei-länsimaisissa kulttuureissa (esim. yin/yang -dikotomia). Derrida kyllä viittaa logosentrismin ja etnosentrismin yhteyksiin, mikä on usein unohdettu. Ks. Young 1990, 18.
3. Esim. Edward Saïd on korostanut länsi/itä -kahtiajakoon sisältyviä binariteetteja teoksessaan Orientalism (1978). Ks. myös Shohat & Stam 1994, 138-140. Tunnettu esimerkki on brittien siirtomaa-aikainen "herrasmiesoppi", jossa valkoista miestä luonnehdittiin kyvyiltään luontaiseksi johtajaksi.
4. Pieterse 1992, 18-20. Pietersen esimerkkeinä ovat Cesare Ripan "Iconologia" (1593) sekä 1700-luvun eurooppalaiset maalaukset ja kirjojen kansikuvat. - Mainittakoon myös William Blaken (1757-1827) maalaus "Afrikka ja Amerikka tukevat Eurooppaa". ""
5. Esim. Shohat & Stam 1994, 141. Esim. Evelyn Fox Keller käsittelee Baconia teoksessaan Tieteen sisarpuoli. (Alk. Reflections on Gender and Science, 1985. Suom. Pia Sivenius). T:re: Vastapaino, 1988, 11, 35-47.
6. Esim. Shohat & Stam 1994, 156, 164.
7. Hall 1992, 278.
8. Doane 1991, 209-212. Esimerkiksi eurooppalaisessa rotuopeissa sairaus, rotu ja seksuaalisuus usein yhdistettiin toisiinsa. Juutalaiset ja afrikkalaiset luokiteltiin 1800-luvulla "valkoisia" taipuvaisemmiksi mielisairauksiin ja seksuaalisiin poikkeavuuksiin eli degeneraatioon. Ks. Sander Gilman, Difference and Pathology. Stereotypes of Sexuality, Race and Madness. Cornell University Press, Ithaca and London, 1985.
9. Beverley Skeggs viittaa tähän artikkelissaan "Kahden minuutin miehet" eli miten sukupuoli, 'rotu' ja seksuaalisuus kyseenalaistetaan." Suom. Martti Lahti. Sähköiho. Kone\media\ruumis. Toim. Erkki Huhtamo ja Martti Lahti. Vastapaino, Tampere, 144. Aiheesta laajemmin esim. Young 1995.
10. Esimerkiksi siirtomaiden "alkuasukkaita" kuvattiin petoeläimiksi. Natsipropagandassa juutalaisia nimitettiin käärmeiksi ja rotiksi.
Lapsellistamisesta taas mainittakoon, että vielä v. 1988 brasilialaisille intiaaneille oli määritelty laissa lasten status, millä oikeutettin heidän holhoamisensa. Shohat & Stam 1994, 140.
11. Goldberg 1993, 50.
12. Kanneh 1995, 347.
13. Pieterse 1992, 86, 94. Kaunotar/hirviö -tarusto näkyy esim. Hollywood-elokuvissa, kuten "King Kong" -elokuvassa, jossa muukalaisuuden seksuaalinen uhka sekä rotupolitiikka on heijastettu gorillahirviöön. Esim. Snead 1994, 7-36.
14. Esim. Hall 1992, 279.
15. Pieterse 1992, 35, 94, 181. Myös Torgovnik 1990, 8-9, 18-22, 28, 111-116. - Käsittelen muukalaisnaisten seksuaalistamista laajemmin artikkelissani Rantonen 1997.
16. Turismin ja prostituution metaforiikasta Carole Boyce Davies mainitsee esimerkkinä kuvaukset George Bushin ja Francois Mitterandin yhteisestä Karibian lomasta Persianlahden sodan jälkeen. Ks. Carol Boyce Davies, Black Women, Writing and Identity. Migrations of the subject. Routledge, London, 1994, 24.
17. Pieterse 1992, 193, 208. Suomalaisten "neekerisuukkojen" nimi lienee peräsin saksalaisista Negerküsse-suklaakakuista. Vrt. myös kohu Fazerin lakritsipatukoiden rasismista.
18. Esim. Spivak 1987, 205.
19. Esim. bell hooksin artikkeli "Mustat naiskatsojat ja vastakatse." Kuva ja vastakuvat. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa. Toim. ja suom. Leena-Maija Rossi. Gaudeamus, Helsinki, 1995. - Kolmannen maailman naiset ovat voineet nimetä itsensä "kolmannen maailman naisiksi" halutessaan arvostella länsimaisia valtarakenteita - tietäen silti, että itse käsite "kolmannen maailman nainen" yksinkertaistaa maailman rakenteen lännen mittapuun mukaiseksi. Ks. Mohanty 1991 sekä Ahokas, Pirjo ja Rantonen, Eila 1996. "Feminismin muukalaiset. Rodun ja etnisyyden haasteet." Naissubjekti ja postmoderni. Toim. Päivi Kosonen. Gaudeamus, Helsinki, 73-77.
20. Esim. teoksessaan Totalité et infini (1961). Tästä esim. Young 1990, 13-17. Ks. myös Antti Pönnin esipuhe teoksessa Emmanuel Levinas. Etiikka ja äärettömyys. H:ki, Gaudeamus, 1996.
21. Kristevaa on tästä arvostellut etenkin Gayatri Spivak, jonka mukaan länsimainen valtafeminismi painottaa liikaa individualismia ja itse-identiteettiä. Ks. Spivak 1987, 136-141.
22. Snead 1994, 3.
Kirjallisuus
Doane, Mary Ann 1991. Femme Fatales: Feminism, Film Theory, Psychoanalysis. Routledge, London & New York
Goldberg, David 1993. Racist Culture. Philosophy and the Politics of Meaning. Basil Blackwell Ltd, Oxford UK & Cambridge USA.
Hall, Stuart 1992. Kulttuurin ja politiikan murroksia. Toim. Juha Koivisto, Mikko Lehtonen, Timo Uusitupa ja Lawrence Grossberg. Vastapaino, Tampere.
Kanneh, Kadiatu 1995. "Feminism and the Colonial Body." Post-Colonial Studies Reader. Ed. by Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, Helen Tiffin. Routledge, London & New York.
Mohanty, Chandra Talpade 1991. "Introduction. Cartographies of Struggle Third World Women and the Politics of Feminism." Third World Women and the Politics of Feminism. Ed. Chandra Talpade Mohanty, Ann Russo and Lourdes Torres. Indiana University Press, Bloomington and Indianapolis.
Pieterse, Jan 1992. White on Black. Images of Africa and Blacks in Western Popular Culture. (Alk. Wit over Zwart. Beelden van Afrika en Zwarten in de Westerse Populaire Cultur, 1990). Yale University Press, New Haven and London.
Rantonen, Eila 1997. "Musta Venus. Rotu ja huoruus." Kurtisaaneista kunnian naisiin. Raportteja huora-akatemiasta." Toim. Taava Koskinen. Yliopistopaino, Helsinki. Ilm. syksyllä 1997.
Shohat, Ella & Stam, Robert 1994. Unthinking Eurocentrism. Multiculturalism and the Media. Routledge, London & New York.
Snead, James 1994. White Screens, Black Images. Hollywood from the Dark Side. Ed. by Colin MacCabe and Cornel West. Routledge, New York & London.
Spivak, Gayatri 1987. In Other Worlds. Essays in Cultural Politics. Methuen, New York.
Torgovnik, Marianne 1990. Gone Primitive. Savage Intellects, Modern Lives. The University of Chicago Press, Chicago and London.
Young, Robert J.C. 1995. Colonial Desire. Hybridity in Theory, Culture and Race. Routledge, London & New York.
Young, Robert 1990. White Mythologies. Writing History and the West. Routledge, London & New York.
