Niin & näin 3/2001 sisälsi Vesa Oittisen laajan arvostelun Descartesin Teosten ensimmäisestä niteestä. Se oli suomennoshankkeen työryhmälle mieluista ja rohkaisevaa luettavaa. Ehkä joitakin seikkoja on kuitenkin hyvä vielä lähemmin kommentoida.
Kriittiset huomautukset olivat lähinnä terminologisia, ja osa niistä on aivan aiheellisia. Niinpä ingenium ei jatkossa suomennu "järjeksi". Regulae ad directionem ingenii eli Järjen käyttöohjeet ei vielä noudata Descartesin omaa tyypillistä käsitteistöä, joten voi toivoa, että muutos ei tuota sekaannusta.
Painavin ongelma liittyy sanoihin mens ja esprit. Oittisen mukaan "Descartesille itselleen mens ja esprit ... merkitsivät ... selkeästi määriteltyä tajuisena olemisen tilaa". Muotoilussa voi olla jotain vikaa, sillä Oittinen on juuri edellä antanut ymmärtää, ettei Descartes pitänyt näitä kahta sanaa synonyymeinä. Rohkenemme kuitenkin puuttua itse terminologiseen teesiin sanan mens osalta - esprit vaikuttaa ongelmallisemmalta. Työryhmämme piti jokseenkin selvänä, että mens käännetään sanalla "mieli". Miksi?
Ensinnäkin tuntuu aivan uskomattomalta, että "mieli" "ei ole muuta kuin käännös englannin mind-sanasta"! Voimme tietenkin puhua vain omasta puolestamme, mutta ainakaan meillä ei ole lähtökohtana ollut nykyinen anglosaksinen "philosophy of mind". Pikemminkin sana "mieli" on meistä yleinen ja epätekninen sana, jolla on lukuisia erilaisia käyttöjä jotensakin samaan tapaan kuin latinan sanalla mens (ja yhä italian ja espanjan sanalla mente - ja kieltämättä myös englannin sanalla mind). Ehkä skolastiikan harrastus on totuttanut meidät käyttämään filosofisissakin yhteyksissä "mieltä" latinan sanan mittojen mukaan; voi toki olla, että muiden kielikorva toimii toisin.
Oittinen suosittelee sanoja "tajunta" tai "tietoisuus". "Tajunta" voisikin olla eräs mahdollinen käännös Descartesin sanalle mens. Perimmältään ongelmana on, että suomen kielessä ei oikein ole luontevaa nimitystä sille "ajatuskyvylle", jota Strengin sanakirja tarjoaa sanan mens selitykseksi. Mutta meistä "tajunta" jää vaihtoehtona tappiolle juuri siksi, että se on tekninen, käytöltään rajoitettu sana, toisin kuin mens. ("Tajunta" ja "tietoisuus" lienevät 1800-luvun uudisjohdoksia, "mieli" on muinaissuomalainen.) "Tajunnalla" on myös ilmeinen etymologinen viittaus tajuamiseen, ja sellaista mens ei sisällä: Descartesille ei ollut käsitteellinen huomio vaan todistettava tulos, että mielen konstitutiivinen piirre on juuri ajattelu eikä esimerkiksi tietyn ainekappaleen informoiminen tietyn ihmisen ruumiiksi.
Toinen huomautus liittyy edellä siteerattuun luonnehdintaan, jonka Oittinen mensille antaa. Emme tiedä, mikä olisi Descartesin "selkeä määritelmä" tajuisena olemisen tilasta. Ja varsinkin meistä on mahdotonta ajatella, että mens tarkoittaisi "tajuisena olemisen tilaa" tai ylipäänsä mitään "tilaa". Käsityksemme mukaan Descartes oli mieli-aine-dualisti. Hän käytti sanaa mens yksilöllisestä substanssista, joka on tajuinen, ja sanaa corpus (jonka kääntämiseen varmaan vielä palataan) sen vastinparina substanssista, joka on ulottuvainen. Siteeratun kohdan jälkeen Oittinen viittaa Filosofian periaatteiden kohtaan I § 9. Esimerkiksi tässä Descartes käyttää sanaa mens lähes synonyymisesti sanan anima kanssa (ks. § 8 otsikko). Kyse on ajattelevasta oliosta, ei tajuisuuden tilasta. Oittisen siteeraaman määritelmän mukaan ajattelu tarkoittaa "kaikkea sellaista, joka meille tietoisesti tapahtuu meissä, sikäli kuin meissä on tietoisuus siitä". On huomattava, että tässä ei määritellä mieltä (mens), vaan ajattelu (cogitatio). Lienee luonteva kartesiolainen puhetapa sanoa, että mieli on ajatteleva olio (mens est res cogitans), vaikka juuri tämä muotoilu ei sellaisenaan Filosofian periaatteissa esiinnykään.
Lisäksi tekee mieli huomauttaa, että "oivaltaa" on sikäli hankala sanan intueri käännöksenä, että se kadottaa yhteyden näkemiseen. Descartes ei luultavasti ajatellut intuitiota välähdyksenomaisena, jollainen oivallus lienee. Useimmitenhan intueri kääntyy mutkattomasti verbillä "nähdä", sillä Descartes halusi nimenomaan palata sanan arkilatinan mukaiseen merkitykseen.
Lopuksi käytämme tilaisuutta hyväksi kehuskeluun. Oittisen mainitsemien tekstien lisäksi niteessä I on mukana myös 23 Descartesin kirjettä. Jatkon suhteen on myös hyviä toiveita: viisaasti skeptisenä Oittinen arvelee, että myöhempiä osia "todennäköisesti saamme odottaa vielä kauan", mutta työt kaikkien osien parissa on jo aloitettu. Toinen osa ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.
Tuomo Aho
Mikko Yrjönsuuri
