E. M. Cioran
"6. elokuuta. Näin loppumatonta unta: Amerikan ja Kiinan välillä käytiin atomisotaa. Valvetilassa en olisi koskaan pystynyt kuvittelemaan vastaavaa näkyä enkä hirvittävämpiä, upeampia yksityiskohtia: helvetin hohtoa. Koko tulevaisuus tapahtui aivoissani. Antiikissa oltiin oikeassa, kun unia pidettiin profeetallisina: niihin heijastuvat kaikki salaiset pelkomme, kaikki selvänäköiset pelkomme."[1]
"Uni. Erwin Reisner kirjoittaa minulle: 'Vaikka olen 76-vuotias, olen wahnsinnig verliebt nuoreen kolmikymmenvuotiaaseen tyttöön, ja aion pian mennä naimisiin hänen kanssaan erottuani vaimostani, jonka kanssa olen elänyt 50 vuotta. Tulen Pariisiin nuoren morsiameni kanssa.' Hän saapuu. Tytön on opittava ranskaa, jotta tämä voisi mennä töihin. Annan tytölle oppitunteja. Reisner katsoo tyttöä autuaan näköisenä jne. jne. Tässä unessa, joka herättyäni tuntui loppumattomalta, mieleeni ei hetkeksikään häivähtänyt, että Reisner on kuollut. Uneksiessamme korjaamme usein virheitä, sanomme itsellemme: 'Tuo on mahdotonta', mutta perustavaa virhettä, sitä, joka saa meidät pitämään kuollutta elävänä, emme koskaan onnistu korjaamaan.
(Muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta tarina, jonka uneni liittää Reisneriin, on E.I.:n tarina; mutta vaihto on omituinen. Miksi moinen naamiointi?)"[2]
Voltaire
”Miten on mahdollista, että kun nukkuessamme kaikki aistit ovat kuolleita, kuitenkin yksi, sisäinen aisti toimii? Miten voit unissa nähdä ja kuulla, vaikka silmäsi eivät näe eivätkä korvasi kuule? Unissaan koira on metsällä, se haukkuu, se jäljittää riistaa, se herkuttelee saadessaan saalispaloja. Runoilija sepittää säkeitä nukkuessaan, matemaatikko näkee kuvioita, metafyysikko järkeilee, hyvin tai huonosti – vaikuttavia esimerkkejä riittää. Toimivat tällöin koneen perusosat omin päin? Onko kyseessä paljas sielu joka päästyään aistien kahleista nauttii vapaasti oikeuksistaan?”[3]
”Jos itsenäisesti toimiva paljas sielu, joka lepää aistien nukahdettua, on kaikkien unenaikaisten ajatustesi ainoa syy ja ainoa subjekti, miksi nuo ajatukset melkein aina ovat häilyviä, vähäjärkisiä ja epäjohdonmukaisia? Miten ihmeessä kaikissa sielun tuottamissa kuvitelmissa on eniten häiriöitä hetkellä, jolloin sitä vähiten häiritään? Vapaaksi päästyään se tulee hulluksi!”[4]
Friedrich Hölderlin G. W. F. Hegelille 20/xi/1796
"Toissayönä näin sinusta unta: matkustit vielä vain valtoimenasi pitkin poikin Sveitsiä, ja minä olin kuolla raivosta. Jälkeenpäin iloitsin unesta sydämellisesti."[5]
C. G. Jung
”Olin tuntemattoman ruskeaihoisen nuorukaisen, villi-ihmisen, kanssa autiolla kallioisella vuorella. Päivä ei ollut aivan vielä koittanut mutta itäinen taivas oli jo valoisa ja tähdet olivat sammumaisillaan. Silloin kajahti vuorilta Siegfriedin torvi, ja minä tiesin, että meidän oli surmattava hänet. Olimme aseistautuneet kiväärein ja väijyimme häntä pienellä kalliopolulla.
Äkkiä Siegfried ilmaantui nousevan auringon ensi säteissä vuoren huipulle. Hän ajoi raivoisaa vauhtia alas rotkoista rinnettä kuolleiden luista tehdyissä vaunuissa. Kun hän tuli käänteeseen, me ammuimme häntä, ja hän syöksyi alas kuoliaaksi satutettuna.
[…]
Kun heräsin unesta, mietin sen merkitystä, mutten pystynyt ymmärtämään sitä. Niinpä yritin jälleen nukahtaa, mutta ääni sanoi: ”Sinun on ymmärrettävä unesi ja nopeasti sittenkin!” Sisäinen pakko voimistui koko ajan kunnes ääni sanoi: ”Jos et ymmärrä unta, sinun on ammuttava itsesi!” Yöpöytäni laatikossa oli ladattu revolveri, ja minua alkoi pelottaa.”[6]
Samuel Taylor Coleridge Daniel Stuartille (1766–1846) 13/v/1816
"Luonteenheikkouksiimme luettakoon se, että me usein tietyssä määrin toimimme erinäisten vakavasti esitettyjen tarinoiden pohjalta, vaikka tuntisimme niiden jokaista tavua kohtaan suorastaan uskonnollista epäuskoa, tai vieläpä tietäisimme ne epätosiksi. Kuvilla ja ajatuksilla on totisesti itsessään ja itsestään mahtia, joka ei riipu arvostelukyvyn tai ymmärryksen aktista, jossa myönnämme tai kiellämme niitä vastaavan olion olemassaolon. Tämä on tavanomainen mielentila unissa. Ei ole järin täsmällistä sanoa, että me uskomme uniemme tosiasiallisuuteen ne nähdessämme. Emme usko emmekä ole uskomatta. Tahdon lisäksi vertailukyky on pois pelistä, eikä myöntö mahdollistu sen enempää kuin kieltokaan. Muodot ja ajatukset toimivat pelkästä sisäkohtaisesta voimastaan, ja niihin toisinaan näennäisesti yhdistyvät vahvat tunteet ovat itse asiassa ruumiillisia tuntemuksia, jotka ovat kuvien syitä tai aikaansaajia, eivät (kuten valveilla ollessamme) niiden vaikutuksia."[7]
Søren Kierkegaard
”Minä jaan aikani näin: puolet ajasta nukun, puolet uneksin. Kun nukun, en koskaan näe unia. Sääli, sillä nukkuminen on suurinta neroutta.”[8]
Iris Murdoch David Hicksille 3/xii/1945:
"Jopa unissani olen koko ajan tietoinen sinusta. Tarkoitan, että silloinkin kun et itse ilmaannu uneen, minun uniminäni on David-tietoinen. Herään aivan uupuneena! Outoa: en ole koskaan ollut sentään näin transsendentaalisen tietoinen kenestäkään!"[9]
Ludwig Wittgenstein
”Viime yönä heräsin kauhuissani unesta & näin äkkiä, että tällainen kauhu merkitsi jotakin, että minun pitäisi pohtia mitä se merkitsee.
Unessa oli niin sanoakseni kaksi osaa (jotka kuitenkin seurasivat toisiaan välittömästi). Ensimmäisessä joku oli kuollut, se oli surullista & näytin päässeen sinuiksi asian kanssa & sitten ikään kuin kotiin palatessa joku, nimittäin vanha, vahva maalaisnainen (sellainen kuin meidän Rosalie) (ajattelen myös Cumaen Sibyllaa) kehui minua & sanoi jotakin sellaista kuin: ”Sinä olet sentään jotakin.” Sitten tämä kuva katosi & olin yksin pimeässä & sanoin itselleni – ironisesti ”Sinä olet sentään jotakin” & äänet huusivat kovaa ympärilläni (mutta en nähnyt kenenkään huutavan) ”velka on vielä maksettava” tai ”velka on vielä maksamatta” tai jotakin sellaista. Heräsin kuin kammottavasta unesta. (Piilotin pääni – kuten olen lapsuudesta saakka aina tehnyt tällaisissa tapauksissa – peiton alle & uskalsin vasta muutaman minuutin kuluttua paljastaa sen & avata silmäni.) Kuten sanottu, tulin tietoiseksi, että tällä kauhulla on syvempi merkitys (vaikka se tavallaan tuli vatsasta, sillä tämä tuli pian minulle selväksi), ts. että kauhun tuntemisen kyvyn on tarkoitus merkitä minulle jotakin. Heti herättyäni, kauhuissani, ajattelin: unta tai ei, tämä kauhu merkitsee jotakin. Tein ja tunsin sentään jotakin, mitä tahansa ruumiini sitten sattuikin sillä välin tekemään.
Ts. tällaiseen kauhuun ihminen kykenee. – Ja tämä merkitsee jotakin.
Jos ihminen myös kokisi helvetin unessa & heräisi sitten, se olisi silti olemassa.”[10]
Wittgenstein Paul Engelmannille 9/iv/1917:
”Elämämme on kuin unta. Parhaimpina hetkinä havahdumme kuitenkin sen verran valveille, että tiedämme uneksivamme. Mutta enimmäkseen olemme sikiunessa.”[11]
Viitteet & Kirjallisuus
1. E. M. Cioran, Cahier de Talamanca. Ibiza (31 juillet–25 août 1966). Mercure de France, s.I. 2000, 19.
2. Sama, 25.
3. Voltaire, Filosofinen sanakirja, eli Järki aakkosissa (Dictionnaire philosophique, ou La raison par alphabet, 1769). Suom. Erkki Salo. Vastapaino, Tampere 2013, 483.
4. Sama, 483.
5. Hegel, G. W. F., Briefe von und an Hegel 1785–1812 (1952). 3. p. Meiner, Hamburg 1969, 44–45.
6. Jung, Carl Gustav, Unia, ajatuksia, muistikuvia (Erinnerungen, Träume, Gedanken, 1961). Toim. Anicia Jaffé. Suom. Mirja Rutanen. Wsoy, Helsinki 1992, 198–199.
7. Coleridge, Samuel Taylor, Letters. Toim. E. H. Coleridge. Houghton & Mifflin, Boston 1895, 663.
8. Søren Kierkegaard, Välisoittoja (Diapsalmata, teoksessa Enten – Eller, 1843). Suom. Torsti Lehtinen. Kirjapaja, Helsinki 1988, 64.
9. Murdoch, Iris, A Writer at War. Letters and Diaries 1939–1945. Toim. Peter J. Conradi. Oxford University Press, Oxford 2009, 263.
10. Wittgenstein, Ludwig, Ajatusliikkeitä. Päiväkirjat 1930–1932 & 1936–1937 (Denkbewegungen. Tagebücher 1930–1932 & 1936–1937, 1997). Toim. Ilse Somavilla. Suom. Tommi Uschanov. niin & näin, Tampere 2011, 52–53.
11. Wittgenstein, Ludwig, Wittgenstein–Engelmann. Briefe, Erinnerungen. Toim. Ilse Somavilla. Haymon, Wien 2006, 24.
