Emily Thomasin teos Matkanteon mieli ilmestyi niin & näin -kirjasarjassa kesäkuussa. Tämä lienee ensimmäinen matkustamisen filosofiaa käsittelevä teos, vaikka filosofit ovat kautta aikain saaneet vaikutteita matkakertomuksista ja pohtineet suhdetta vieraisiin maihin ja kansoihin. Kirjan julkaisu suomeksi osui myös Covid-19-pandemian synnyttämien matkustusrajoitusten jälkeiseen aikaan – ainakin näillä näkymin. Matkustamisen osuutta pandemian levittäjänä ja turismin merkitystä ympäristöongelmien synnyssä pohditaan enemmän kuin koskaan. Toisaalta ihmisyyden kirjon tuntemus – matkailu avartaa – on yhä tärkeämpää maailmassa, jossa muukalaisviha ja -pelko sekä muu nurkkakuntaisuus lisääntyvät.
Kuva: Emily Thomas.
Voisitko esitellä itsesi lukijoillemme, jotka eivät vielä tunne sinua ja sinun työtäsi?
Olen filosofian lehtori Durhamin yliopistosta Englannista, ja olen reissannut elämästäni useita vuosia. Tämä on innoittanut minua tutkimaan matkantekoa koskevia filosofisia kysymyksiä. Mitä on matkustaminen? Miten matkustaminen on vaikuttanut filosofiaan, ja miten filosofia on vaikuttanut matkustamiseen? Pohdin näitä kysymyksiä Alaskan-matkallani, mistä oli tuloksena kirja Matkanteon mieli (The Meaning of Travel, 2020). Koska olen kirjoittanut paljon historiallisista filosofeista, he livahtivat mukaan teokseen. Sain kirjoittaa hyvin tuntemistani ajattelijoista, kuten John Lockesta ja Margaret Cavendishista, aivan uudesta näkökulmasta.
Matkanteon mielen kirjoittamisen aikaan asuit Hollannin Groningenissa. Oliko ulkomailla eläminen syy kiinnostukseesi matkustamista kohtaan?
Itse asiassa pakkomielteeni matkustamista kohtaan alkoi jo lapsena. Luin paljon matkakirjoja, keräilin postimerkkejä ja piirsin karttoja. Lähdin ensi kertaa yksin reppureissaamaan teini-ikäisenä. Tämän kokemuksen jälkeen olen aina matkustellut, ja esimerkiksi viime vuonna vietin muutaman kuukauden Nepalissa.
Hollannissa viettämäni aika sai minut kuitenkin pohtimaan sitä, mitä tarkoittaa, kun jokin paikka on ”koti”. Asuessani Groningenissa minusta tuntui pitkän aikaa siltä kuin olisin turisti. Kesti aikansa ennen kuin ymmärsin, miten jokapäiväiset asiat kuten jätehuolto, bussiliput ja pankkiasiointi toimivat. Pikkuhiljaa kaupunki kuitenkin tuli tutuksi, ja aloin tuntea olevani kotona enkä matkalla.
Kirjoitat matkustamisesta miehisenä käsitteenä. Uskotko, että matkustamisen ”miehisyyden” tutkiminen auttaa myös ymmärtämään filosofian (ainakin historiallista) ”miehisyyttä”?
Ehdottomasti! Historiassa matkustaminen on ollut miesten työtä (Marco Polo, Ibn Battuta, Kristoffer Kolumbus), ja myös filosofia on kuulunut miehille (Platon, Rene Descartes, Immanuel Kant). Matkustavat naiset nähtiin miehinä, koska he alkoivat tehdä jotain sellaista, mitä miehet tekevät. Esimerkiksi tutkimusmatkailija Isabella Birdillä sanottiin olevan ”miehen sydän” ja Mary Kingsleylla katsottiin olevan ”miehistä voimaa”. Tämä auttoi vahvistamaan matkustamisen miehisyyttä. Väitän, että täsmälleen sama kävi naisfilosofeille. Esimerkiksi London Quarterly Reviewin artikkelissa vuodelta 1849 filosofi Émilie du Châtelet’sta kirjoitettiin, että ”naisfilosofit ovat naisellisempia ja vähemmän syvällisiä” ja että naisten ei pitäisi ”kävellä polvihousuissa ja kasvattaa partaa”.
Teos tuli valmiiksi ennen koronapandemiaa. Mitä ajattelet pandemian vaikutuksista matkustamiseen?
Covid-19 teki matkustamisesta mahdotonta, mikä sai meidät muistamaan sen arvon. Matkustus tarjoaa mahdollisuuksia oppia ja nähdä mutta samalla osoittaa meille, kuinka vähän yksi ihminen voi nähdä rikkaasta ja suunnattomasta maailmasta, jossa elämme. Kun nyt voimme taas matkustaa, tunnen oloni onnekkaaksi ja kiitolliseksi – olen tietoinen siitä, että vaikka maailmanlaajuisesti useammat ihmiset matkustavat enemmän kuin koskaan ennen, ei kaikilla edelleenkään ole sitä etuoikeutta.
Kirjoitat Matkanteon mielessä myös tuhoturismin etiikasta. Mitä ajattelet matkustamisesta yleisemmin ilmastonmuutoksen aikana?
Tuhoturismi on matkustamista paikkoihin, joita pidetään ”tuhoon tuomittuina”. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmaston lämpenemisen uhkaamat jäätiköt. Kuitenkin turistien matkustustavat lisäävät merkittävästi hiilidioksidipäästöjä, mikä taas kiihdyttää paikkojen tuhoa. Ajattelen itse, että ainoa vastaus on ympäristötietoinen matkustaminen. En halua lisätä ilmaston lämpenemistä, mutta en myöskään halua lopettaa matkustamista. Päästökompensaation lisäksi yritän matkustaa hitaasti aina kuin on mahdollista. Esimerkiksi monen lyhyen matkan sijaan teen yhden pidemmän, jossa matkustan maata pitkin.
Tuhoturismissa ei ole itsessään mitään väärää. Miksei kiirehtisi näkemään tähdenlennon tuikkimista tai uponnutta hylkyä ennen kuin merilevä peittää sen täysin? Synkästä nimestään huolimatta vastuullisesti toteutettu tuhoturismi saattaa kannustaa meitä arvostamaan maailman lyhytaikaista, muutoksessa olevaa kauneutta.
