Ihmisen ja luonnon luonto – Naturasta ja muista Matti Harjun elokuvista

Matti Harju asettaa pitkällä kertovalla esikoiselokuvallaan Natura (2023) haasteen suomalaiselle elokuvalle. Natura purkaa isolle valkokankaalle tarkoitetun pitkän elokuvan tekemisen hierarkioita. Pohjoismaissa kehitetyssä elokuvatuotantojen ”triangelimallissa” painotetaan tuottajan, käsikirjoittajan ja ohjaajan työn merkitystä esimerkiksi kuvaajan, äänisuunnittelijan, leikkaajan ja lavastajan työn jäädessä vähemmälle huomiolle. Harju purkaa työryhmätyön minimiin ja vastaa itse suurimmasta osasta tehtyä työtä. Lisäksi Naturassa yhdistyvät … Lue lisää

Elokuvasodankäyntiä – Liikkuvan kuvan rintamalinjoja keväältä 2022

Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 länsimaat ovat asettaneet mittavia talouspakotteita Putinin sotakoneistoa vastaan. Kulttuurielämä ei ole tilanteesta irrallaan. Elokuvakulttuurissa ja -teollisuudessa näkyy mahdollisesti pitkäänkin sekä ukrainalaisen elokuvan nostaminen valokeilaan että venäläisiin tuotantoihin kohdistuvat boikotit ja yhteistyösuhteiden jäädyttäminen. Sota on niin tukinäytöksiä kuin merkitseviä poissaoloja hädin tuskin pandemiasta selvinneiden elokuvafestivaalien ohjelmakartoilla. Käänteet ovat nopeita ja ratkaisut poliittisia. … Lue lisää